13.4.2018 Ajoneuvot Maistiainen: nuorekas ja älykäs – Mercedes-Benz A-sarja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Unohtakaa jo hirviväistöt! Mercedeksen juniori näyttää älyllään ja tyylillään tietä koko mallistolle. Aivan kaikkea ei ehkä vielä ole sanottu Mercedes-Benzin kolmannen polven A-sarjasta, joka muutti rajusti mallisarjan tyyliä ja sai itselleen erityisaseman suomalaisten sydämissä kiitos Uudenkaupungin autotehtaan. On kuitenkin aika katsoa kohti tulevaa ja uutta A-sarjaa.Ulkoisesti A-sarja jatkaa edeltäjänsä tyylillä, mutta Gorden Wagenerin luotsaaman muotoilutiimin tyyli on entistä rohkeampaa ja auto on jälleen kasvanut. Yli 4,4 metriä pitkä A-sarja ei siis ole enää mikään pikkuauto ja myös akseliväli ja raideväli ovat kasvaneet. Tavoitteena on ollut panostaa erityisesti mallin sisätiloihin.Matkustamo onkin A-sarjan merkittävin uudistus. Tilavampi, nuorekkaampi ja raikkaampi ohjaamo on toteutettu raivaamalla tilaa muun muassa kojelaudasta ja parantamalla näkyvyyttä joka suuntaan. Sisävalaistusta on parannettu ja käytetyt materiaalit ovat aiempaa laadukkaampia. Kasvaneista tiloista huolimatta takaistuin on kuitenkin lievä pettymys, sillä sen matalalle asetettu istumakorkeus suosii lastenistuimia ja tavaran kuljettamista istuvien matkustajien kustannuksella.A-sarjan vallankumouksellisin ominaisuus on MBUX-järjestelmä, joka on vastuussa ajotietokoneen, äänentoiston ja navigaation kaltaisista toiminnoista. Kahden suuren ruudun ohjaamotyyli on tuttua jo muun muassa E-sarjasta, mutta on selvää, että MBUX on vihdoin se käyttöjärjestelmä, jolle konsepti on suunniteltu. Pääosin hyvin rakennetut valikkorakenteet tuovat tärkeimmät toiminnot helposti ulottuville. Järjestelmää käytetään joko ohjauspyörän kosketusalueilla, keskitunnelin suurella kosketuslaudalla tai koskettamalla itse näyttöä.Toinen tapa käyttää MBUX-järjestelmää on sanoa "Hey Mercedes", joka herättää uuden sukupolven ääniavustimen unestaan. Ilahduttavasti Mercedes-ääniavustin osaa nyt tulkita luonnollisia lauseita, eikä englanniksi toimiva järjestelmä ole moksiskaan lievästä rallienglantiaksentista. Vaikka Applen Siri ja muut ääniavustimet ovat arkipäivää älypuhelimissa ja tietokoneissa, on "Hey Mercedes" hyvä tapa asioiden tekemiseen ilman, että käsiä tarvitsee irrottaa ohjauspyörästä.Uusi Mercedes-Benz A-sarja on jälleen melkoinen kehitysaskel mallin historiassa – ja kun sen valmistus aikanaan alkaa Uudessakaupungissa, on uusi W177 jälleen auto, josta kannattaa olla ylpeä. Malliston hinnat alkavat 31 645 eurosta.Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa