13.4.2018 Ajoneuvot Maistiainen: nuorekas ja älykäs – Mercedes-Benz A-sarja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Unohtakaa jo hirviväistöt! Mercedeksen juniori näyttää älyllään ja tyylillään tietä koko mallistolle. Aivan kaikkea ei ehkä vielä ole sanottu Mercedes-Benzin kolmannen polven A-sarjasta, joka muutti rajusti mallisarjan tyyliä ja sai itselleen erityisaseman suomalaisten sydämissä kiitos Uudenkaupungin autotehtaan. On kuitenkin aika katsoa kohti tulevaa ja uutta A-sarjaa. Ulkoisesti A-sarja jatkaa edeltäjänsä tyylillä, mutta Gorden Wagenerin luotsaaman muotoilutiimin tyyli on entistä rohkeampaa ja auto on jälleen kasvanut. Yli 4,4 metriä pitkä A-sarja ei siis ole enää mikään pikkuauto ja myös akseliväli ja raideväli ovat kasvaneet. Tavoitteena on ollut panostaa erityisesti mallin sisätiloihin. Matkustamo onkin A-sarjan merkittävin uudistus. Tilavampi, nuorekkaampi ja raikkaampi ohjaamo on toteutettu raivaamalla tilaa muun muassa kojelaudasta ja parantamalla näkyvyyttä joka suuntaan. Sisävalaistusta on parannettu ja käytetyt materiaalit ovat aiempaa laadukkaampia. Kasvaneista tiloista huolimatta takaistuin on kuitenkin lievä pettymys, sillä sen matalalle asetettu istumakorkeus suosii lastenistuimia ja tavaran kuljettamista istuvien matkustajien kustannuksella. A-sarjan vallankumouksellisin ominaisuus on MBUX-järjestelmä, joka on vastuussa ajotietokoneen, äänentoiston ja navigaation kaltaisista toiminnoista. Kahden suuren ruudun ohjaamotyyli on tuttua jo muun muassa E-sarjasta, mutta on selvää, että MBUX on vihdoin se käyttöjärjestelmä, jolle konsepti on suunniteltu. Pääosin hyvin rakennetut valikkorakenteet tuovat tärkeimmät toiminnot helposti ulottuville. Järjestelmää käytetään joko ohjauspyörän kosketusalueilla, keskitunnelin suurella kosketuslaudalla tai koskettamalla itse näyttöä. Toinen tapa käyttää MBUX-järjestelmää on sanoa "Hey Mercedes", joka herättää uuden sukupolven ääniavustimen unestaan. Ilahduttavasti Mercedes-ääniavustin osaa nyt tulkita luonnollisia lauseita, eikä englanniksi toimiva järjestelmä ole moksiskaan lievästä rallienglantiaksentista. Vaikka Applen Siri ja muut ääniavustimet ovat arkipäivää älypuhelimissa ja tietokoneissa, on "Hey Mercedes" hyvä tapa asioiden tekemiseen ilman, että käsiä tarvitsee irrottaa ohjauspyörästä. Uusi Mercedes-Benz A-sarja on jälleen melkoinen kehitysaskel mallin historiassa – ja kun sen valmistus aikanaan alkaa Uudessakaupungissa, on uusi W177 jälleen auto, josta kannattaa olla ylpeä. Malliston hinnat alkavat 31 645 eurosta. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin