4.4.2018 Ajoneuvot Uudenkaupungin kaveriksi 31645 eurolla: Mersun uusi A-sarja hinnoiteltiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi Mercedes-Benz A-sarja on saanut Suomen hinnoittelun ja varustelun. Mercedes-Benzille uusi A-sarja, W177, on tärkeä malli, sillä A toimii merkin vahvimpana sisäänheittäjänä ja houkuttelee ostajia niin muilta merkeiltä kuin uusista kohderyhmistä. Samalla se esittelee uusia innovaatioita jopa koko merkin tasolla aina vallankumouksellisesta MBUX-viihdejärjestelmästä uusimpiin turvavarusteisiin. Edeltävästä A-sarjasta tuttua on kuitenkin se, että mallin valmistus tapahtuu monien muiden sijaintien lisäksi myös Uudenkaupungin autotehtaalla. Malliston hinnat alkaen on A 180 d A, eli 116 hevosvoiman dieselautomaatti, jonka hinta perusvarusteilla asettuu 31 644,66 euroon. Samalla kyseessä on malliston ainut dieselmoottorivaihtoehto. Mikäli käyttövoimaksi mielii bensiiniä, on tilanne avoimempi. Edullisin vaihtoehto on A 200 manuaalivaihteistolla, 34 067,15 euroa, tai automaattivaihteisena A 200 A:na 35 261,11 euroa. Tuolloin voimanlähteenä on 163-hevosvoimainen 1,33-litrainen bensaturbo. Hinnaston ensimmäinen säästövinkki on kuitenkin A 200 A Launch Edition Style, joka tuo mukanaan miellyttävämmän 34 981,78 euron hinnan ja kasan varusteita. Toistaiseksi kallein mahdollinen A-sarja on 46 793,89 euron A 250 A Business AMG, joka yhdistää sporttityylin ja 224-hevosvoimaisen 2,0-litraisen bensiinimoottorin. Hinnastosta puuttuvat kuitenkin vielä muun muassa 4Matic-nelivetomallit sekä myöhemmin esiteltävät varsinaiset AMG-mallit. Perusvarusteisiin kuuluu uusi MBUX-viihdejärjestelmä, peruutuskamera, kaksialueinen ilmastointi, kaista-avustin, törmäyksenestoavustin sekä madallettu Comfort-alusta. Varusteversiot Style, Progressive ja AMG Line määrittävät enimmäkseen auton visuaalisia ominaisuuksia. Mikäli A-sarjan haluaa tuntuvan todella uuden ajan kulkupeliltä, kannattaa hinnastosta harkita joko Advantage-paketin (2 814,10 e), Premium-paketin (4 709,56 e) tai Premium Plus -paketin (6 872,47 e) ruksimista. Ne laajentavat MBUX:n toimintakykyä mm. kovalevynavigoinnilla ja kasvattavat MBUX:n 7-tuumaiset näytöt asteittain 10,25-tuumaisiksi. Varustepakettien hinnat on laskettu A 180 d A:n hiilidioksidipäästöjen mukaan. Lähde: Mercedes-Benz Kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? - Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa