9.11.2023

Maistiainen: Toyota C-HR – ”coupé-high rider” ratsastaa jälleen

Kuva Aake Kinnunen
Toyota C-HR hybridi lataushybridi

Toyotan C-segmentin crossovereista Corolla Cross on nakitettu perhekulkineen rooliin, joten C-HR uudistuu entistä tyylikkäämmäksi.

Toyota C-HR oli ensiesittelynsä aikaan japanilaistehtaan vastaus kilpakumppani Nissanin Qashqaille. Rohkeasti muotoiltu auto oli suunniteltu erityisesti eurooppalaiseen makuun ja toi mukanaan Toyotan siirtymisen TNGA-perusrakenneperheeseen.

Lähes tismalleen seitsemän vuotta myöhemmin tutustutaan C-HR:n toiseen sukupolveen. Tässä välissä maailmassa ja autokaupassa on tapahtunut paljon. Jopa Toyota itse on esitellyt Corolla Crossin toiseksi vaihtoehdoksi C-segmentin crossovereihin. Corolla Cross saa jatkossa hoitaa varsinaisen perhevankkurin tehtäviä ja C-HR keskittyy entistä voimakkaammin pariskuntien tai sinkkutalouksien miellyttämiseen.

Toyota C-HR hybridi lataushybridi

Alkuperäisen C-HR:n menestys ei ole jäänyt Toyotalta huomaamatta, joten uusi polvi nojaa voimakkaammin tyylittelyn voimaan. Keulassa sukulaisuutta on esimerkiksi uuteen Priukseen. Voimalinjoissa uusinta uutta on siirtyminen hybridivoimalinjojen viidenteen polven esimerkiksi juuri Corolla Crossin tapaan ja nelivetokin saa lisää puhtia. Tarjolle tulee myös lataushybridivaihtoehto (á Prius), sillä sähköistymistä kysellään jo C-segmentissäkin.

Sukupolvipäivityksen myötä myös perusrakenne on päivittynyt, turvavarusteet ovat kiinni ajan hengessä ja digi jyllää kaikkialla.

Toyota C-HR hybridi lataushybridi

Suomen hinnat julkistettiin lokakuun lopussa ja samalla alkoi ennakkomyynti. 1,8-litraiseen polttomoottorin perustuva Active-hybridi aloittaa hinnaston 35 995 eurosta. Muina vaihtoehtoina ovat 2,0-litraiseen polttomoottoriin perustuva nelivetohybridi tai etuvetoinen lataushybridi.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat