Mille Miglia: Hopeanuolen jäljillä Mercedes-AMG GT S:llä

Julkaistu alunperin Moottorissa 10/2015: Mille Miglia, Mercedes-Benz ja Sir Stirling Moss. Kuusikymmentä vuotta sitten Italiassa ajettiin kilpaa tavalla, joka ei tule koskaan unohtumaan.

Majatalon ovi historiallisessa Sienan kaupungissa on suljettu. Italialle epätavallinen täsmällisyys hämmästyttää: olemme sovitusta saapumisajasta myöhässä vain puoli tuntia. Kun ulko-ovi lopulta aukeaa, katkeaa tiskiltä löytyvä avain lukkoon väärän huonenumeron vuoksi. Jotkin asiat eivät vain toimi Italiassa.

Italia on vastakohtien maa. Päivä oli alkanut Roomaa ympäröivällä tiestöllä, jonka kunto lähestyy kehitysmaatasoa. Tasaiseen tärinään ja töyssyjen väistelyyn oli jo tottua. Lopulta tie vaihtui moitteettomaan asvalttiin ja umpeenkasvaneet tienposket Toscanan maalauksellisiin näkymiin. Sypressipuiden reunustamat tiet polveilivat kumpuilevassa maaseutumaisemassa kuin todellisuutta pakenevassa urheiluautomainoksessa. Hetki olisi ollut täydellinen viininpunaisen Mercedes-AMG GT S:n voimavarojen testaamiseen, mutta edes Italian lait eivät mahdollista kelloa vastaan kilvoittelua.

Kuusikymmentä vuotta sitten oli toisin

Tarinan sankarilla, Sir Stirling Mossilla, ei ollut majoitusongelmia. Vuonna 1955 vain 25-vuotias  brittinuorukainen oli noussut kansainväliseen kuljettajaeliittiin. Taskussaan hänellä oli pesti tehdaskuljettajaksi Mercedes-Benzille Grand Prix- ja urheiluautokilpailuihin. Mercedes oli tehnyt vahvan paluun heti toista maailmansotaa seuranneen saksalaismerkkien kilpailukiellon päätyttyä.

Yksi Mossin kilpailuista oli Italian Mille Miglia, vaativa ja vaarallinen taistelu miesten ja autojen kestävyydestä. Kilpailu oli syntynyt vuonna 1927 kolmen brescialaisen nuorukaisen vastatoimena Italian Grand Prix’lle, jonka siirtyminen Milanon Monzaan uhkasi Brescian asemaa maan moottoriurheilukeskuksena.

Bresciasta etelään – ja takaisin

Uskalias kestävyysajo kiersi Bresciasta etelään aina Roomaan ja takaisin. Yhteensä 1 600 kilometriä, josta juontaa tuhatta mailia tarkoittava italiankielinen nimi Mille Miglia. Kilpailu ajettiin yleisillä teillä, joiden ainoa turvatoimet olivat siviililiikenteen katkaiseminen ja satunnaisesti tienvarsille levitellyt heinäpaalit.

Kaikki Mille Miglialle lähteneet eivät koskaan palanneet takaisin Bresciaan.

Vapunpäivän aamuna vuonna 1955 nuori Stirling Moss lähti Bresciasta kohti Roomaa kello 7.22. Hänen autonsa oli Mercedes-Benzin tuorein hopeanuoli 300 SLR. Kilpa-auton ulkokuori muistutti hohdokasta 300 SL -lokinsiipeä, mutta pinta kätki alleen tuoreen Grand Prix -auton huippumodernin tekniikan.

1 597 kilometrin jälkeen Moss palasi takaisin Bresciaan voittajana. Vain muutamat tankkaukset ja tarkistuspisteet toivat sekuntien lepotaukoja ajosuoritukseen, jonka kokonaiskesto oli kymmenen tuntia ja seitsemän minuuttia. Hänen tallikaverinsa, urallaan viiteen Grand Prix - maailmanmestaruuteen yltänyt Juan Manuel Fangio viipyi reitillä yli puoli tuntia pidempään.

Mossin ajon 158 kilometriin tunnissa yltänyt keskinopeus jäi historiaan Mille Miglian ennätyksenä. Kaksi vuotta myöhemmin kilpailu lopetettiin liian vaarallisena.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin

Kukkulalle rakennetun Sienan kaupungin laitamilla jyrähtää. Pysäköintihalliin yöksi jätetyn Mercedes-AMG GT S:n käynnistysmoottori pyörähtää lyhyesti ennen kahdeksan sylinterin heräämistä eloon. Äänessä on yhtäläisyyttä kaukaa lähestyvän ukkosen ensijyrähdykseen. Saksalaiset hallitsevat tunnelman rakentamisen.

Tuore urheilumalli Mercedes-AMG GT S on luonnollinen valinta Stirling Mossin voittoa kunnioittavalle matkalle. Uutuuden ja Mossin 300 SLR -kilpurin erottaa 60 vuoden aikaero, mutta keulan ovaalista ilmanottoaukosta ja pyöreän perän linjoista löytää yhä sukunäköä.

Aamuruuhkassa Fiatien ja pienten Lancioiden keskellä mateleva leveä ja matala GT S tuntuu eksyneen väärään seuraan. Huomio on taattu, mutta ehdottoman positiivinen. Italialaisten rakkaus autoja kohtaan ulottuu yli maarajojen.

Sienasta matka taittuu vehreiden lehtimetsien läpi kohti Firenzeä. Kaupungin lähes tuhatvuotinen suunnittelu ei nykyaikaisia liikennemääriä kestäisi, joten keskustaan on asiaa vain erityisluvan omistavilla.

Firenzestä reitti suuntaa pohjoiseen kohti Bolognaa ja Po-joen tasankoa, jonka pitkillä suorilla yli tuhat kilometriä rasitetut kilpa-autot saivat antaa kaikkensa kilpailijoiden kiriessä viimeisiä sekunteja ennen maaliviivaa Bresciassa.

Väkevää menoa sumuisilla vuorilla

Ennen  tasankoa autojen täytyi selvitä Apenniinien vuoriston läpi johtavista Futan ja Raticosan vaativista solista. Lähes kilometrin korkeuteen nousevat vuoristotiet eivät aiheuta teknisiä haasteita nykyautoille, mutta tarjoavat erinomaista viihdettä kuljettajalle.

Valitettavasti keväisen Italian sää käy epävakaaksi. Ensimmäiset sadepisarat tipahtavat lentokonemaisesti kaartuvalle tuulilasille. Pienen Bilancino-järven ylittävällä sillalla pisarointi yltyy sateeksi. Pienen maantien mutkat lisääntyvät kylä toisensa jälkeen. Pian koittaa ensimmäinen neulansilmä, jonka ulostulossa nelilitraisen tuplaturbomoottorin mahtipontinen alavääntö pitää kostean asfaltin liukastamia Dunlopeja pilkkanaan.

510 hevosvoiman voimavaroista huolimatta GT S on vaivaton, joskin kunnioitusta herättävä ajokokemus. Ohjaus on tarkka ja todella nopeaksi välitetty – tiukimmatkin mutkat taittuvat vaihtamatta otetta ohjauspyörästä. Märästä asvaltista löytyy kiitettävä pito, ja kuljettaja saa hyvän palautteen auton aikeista.

Valitettavasti näkyvyys heikkenee korkeammalla vuoristossa. Lähes kilometrin korkeudessa vallitsee sankka hernerokkasumu. Kahdenkymmenen metrin näkyvyydessä maisemakuvat jäävät ottamatta. Reitti alas tasangolle Bolognaan löytyy vain navigaattorin ansiosta.

Toscanan kauniiden kukkuloiden ja Apenniinien serpentiinien jälkeen Po-joen laakson tasaisuus toistaa itseään.

Bolognan kaupungista alkava tasanko on vilkkaan teollisuuden ja hedelmällisen maaperän vauhdittaman maaseudun kehtoa, mutta estetiikkaa täytyy etsiä luonnon sijaan ihmiskäsin tehdyistä asioista – kuten Ferrarin ja Maseratin urheiluautoista tai kaupunkien viehättävistä keskustoista.

300 SLR ja Dennis Jenkinson

Mercedes-Benz 300 SLR:n ohjaksissa Stirling Mossilla ei ollut aikaa murehtia maisemia. Tasangon tiet ovat viivasuoria ja nopeudet sen mukaisia. Kolmelitraisen kahdeksansylinterisen rivimoottorin noin 300 hevosvoiman huipputeho riitti 270 kilometrin tuntivauhtiin. Tarinoiden mukaan se riitti huimimmilla suorilla ohittamaan kilpailua seuraavia lentokoneita.

Suurten nopeuksien ja tuhansien mutkien vuoksi italialaisten kuljettajien kotiseututuntemus oli korvaamatonta – ennen Mossia vain vuonna 1931 voittoon oli noussut ulkomaalainen kuljettaja Rudolf Caracciola Mercedes-Benz SSK:llaan.

Paikallistuntemuksen korvikkeena Stirling Mossilla oli Dennis Jenkinson, brittiläinen moottoriurheilutoimittaja ja kartanlukija. Jenkinson oli laatinut Mille Miglian vaarallisista mutkista ja täyskaasulla ajettavista sokeista nyppylöistä nuotituksen, jonka avulla hän ohjasti Mossia käsimerkein. Mossilla oli täysi työ keskittyä ajamiseen ja Jenkinsonin käsimerkkeihin. Bolognasta Modenan ja Parman kautta tasangolla edennyt reitti kääntyi Piacenzassa takaisin kohti itää. Mantovan kaupungissa kurssi käännettiin kohti luodetta viimeisen kerran, ja edessä oli loppurutistus kohti Bresciaa.

Bresciassa yli kymmenen tuntia täydellä teholla työskennelleet moottorit sammutettiin ja noen, pien sekä rasvan peittoamat miehet nousivat bensiininhuuruisista autoistaan.

Hurjasta ajosta huolimatta Mossilla ei ollut kiire lepäämään. Peseytymisen jälkeen hän ajoi naisystävänsä Alppien yli Kölniin, pysähtyen matkalla aamupalalle Mercedes-Benzin kotikaupungissa Stuttgartissa.

Pikavauhtia Pescaraan

Bresciassa AMG:n käsityönä kasattu moottori sammuu vain tankkaukselle. Suurista voimavaroista ja urheilullisesta ajotyylistä huolimatta keskikulutus pysyy 13 litrassa sataa kilometriä kohden. Ei huono saavutus mahtimoottorilta.

Järjestelysyistä Mille Miglia -reittiä täytyy seurata alkuperäisestä poikkeavassa Rooma–Brescia–Rooma -järjestyksessä. Edessä on yhä toinen puolikas Mille Migliaa.

Bresciasta reitti johdattelee tasaista Pojoenlaaksoa itään Veronan ja Padovan kautta kohti syvänsinistä Adrianmerta. Vaikka maantiet ovat hyväkuntoisia, pettää Ravennan eteläpuolella itsekuri ja GT S:n keula kääntyy moottoritielle: on aika pikakelata Pescaraan asti.

Keskinopeus 209 kilometriä tunnissa

Adrianmeren rannalla Pescaran kaupungissa Mossin 300 SLR tankattiin ensimmäisen kerran. Tankkauksen lisäksi kaupungissa sijaitsi tarkistuspiste, jossa reittikirja leimattiin. Mercedes-Benzin keskinopeus Bresciasta Pescaraan oli lähes 190 kilometriä tunnissa. Sekään ei riittänyt johtoon. Scuderia Ferrarin Piero Taruffi kiiti Bresciasta Pescaraan pyyhkien kaikki aiemmat ennätykset historiaan. Hänen keskinopeutensa oli 209 kilometriä tunnissa!

Rannikkokaupunki Pescaran jälkeen Mille Miglia muuttui mutkaisemmaksi. Reitti kääntyi sisämaahan ylittäen Apenniinit Popolin ja L’Aquilan kaupunkien kautta. Tällä osuudella Moss nousi kilpailun johtoon Taruffin ohi, ja hetkeä myöhemmin Roomassa johto oli kasvanut jo yli minuuttiin. Saapuessaan myöhemmin maaliin hän kumosi vanhan kirouksen: joka johtaa Roomassa, ei ikinä johda Bresciassa.

Ainesta hopeanuoleksi

Mieltä kalvaa ajatus Roomasta ja vääjäämättömästä auton palautuksesta. Vuoristosolien sateen vuoksi GT S:n ajettavuudesta oli saanut vain maistiaisen Toscanassa. Loput reitistä olivat Po-joen laakson tylsänpitkiä suoria ja Rooman ympärystän lohduttomaan kuntoon rapistuneita maanteitä.

Pescarassa syntyy päätös poiketa reitiltä. Vajaa sadan kilometrin koukkaus Gran Sasson luonnonpuiston läpi pitäisi tarjota upeita ajoteitä ja vuoristomaisemaa vailla sumua. Eikä reittipoikkeama niin epäpyhä ole, ajettiinhan Mille Miglia melkein joka vuosi eri reittiä Brescian ja Rooman välillä.

Pescarasta Pennen kaupungin läpi pieneen syrjäiseen Farindolan kylään johtava reitti on kaunista italialaista maaseutua. Mutkaisen tien varrella on peltoja ja lukuisia pieniä kyliä. Ajoittain risteyksestä voi kääntyä eteen vanha traktori tai Piaggion skootterin päälle rakennettu avolava.

Kilometrien myötä reitti muuttuu mäkisemmäksi ja liikenne hälvenee. Lukemattomien serpentiinien jälkeen lehtometsän varjostama tie johtaa vapaiden lehmien laiduntamalle aukealle. Lauman suurin vastaa katsekontaktiin vihaisella tuhahduksella ja muutamalla askeleella kohti Mercedeksen arvokkaita kylkiä. Parempi jatkaa matkaa.

Kuudella perättäisellä neulansilmällä tie kohoaa lehtopuiden yläpuolelle ja itään avautuvat jylhät maisemat metsien peittämistä kummuista. Pitkää suoraa seuraa taitos vasemmalle. Maisemat muuttuvat kuin televisiokanavaa vaihtamalla: yht’äkkiä Mercedes-AMG yksin on maailman katolla, keskellä suurta kalliohuippuisten vuorten reunustamaa tasankoa.

Maailmalta eristäytyneessä laaksossa mutkittelevalla tiellä Mercedes-AMG GT S on elementissään. Täyskaasulla V8:n ääni ryhdistäytyy raa’aksi papatukseksi auton perän niiatessa kuorman alla. Turboahtimista huolimatta veto ei hiivu yläkierroksillakaan. Nelilitraisen moottorin kierrokset nousevat ahnaasti kohti punarajaa. Seuraava vaihde kytkeytyy pamauksella, joka lumivyöryvaaran aikaan olisi täysin sopimaton.

Moottorijarrutusta seuraa teatraalinen pauke ja auto taittuu hanakasti mutkaan. Suoralla auto löytää häkellyttävän vetopidon sähkömekaanisen tasauspyörästönlukon ansiosta.

Kasvoille leviää idioottimainen virne

Kolmekymmentä kilometriä myöhemmin tie palaa takaisin Mille Miglian reitille. Upea ajo on jättänyt naamalle idioottimaisen virneen  – autovalinta oli oikea. Mercedes-AMG GT S on paitsi erinomainen gran turismo, myös vakuuttava Stirling Mossin 300 SLR -kilpurin jälkeläinen.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen