15.4.2022 Ajoneuvot Smart #1 – tämä omena putosi kauas puusta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kovin vähän jäi Smartin alkuperäisidealle tilaa, kun uusi neliovinen premium-luokan kompakti crossover näki vihdoin päivänvalon. Moottori on käsitellyt Smartin uudistumista tämän uuden aluevaltauksen kautta jo konseptivaiheessa sekä naamiokuvissa testivaiheessa. Taustoja uutuuden takana pääsee lukemaan oheisten linkkien takaa. Alkuun voi todeta, että mukavan paljon yksityiskohtia on päätynyt konseptimallista tähän aivan tuotantovalmiiseen #1 -malliin. Persoonallisen mallinimen saa aivan hyvin ääntää suomeksi tapaan ”hashtag-yksi”.Nyt kun viimeisetkin naamioteipit on raaputettu #1:n pinnalta, voi huomata, että ilmiasua on tuotu lähemmäs Mercedes-Benzin ja erityisesti Mercedes-EQ:n maailmaa, mikä toisaalta sopii mitä parhaiten yhteen sen tosiasian kanssa, että muotoilu tulee Mersun toimistosta. Yhtäläisyydet rajoittuvat lähinnä tiettyihin paikkoihin, esimerkiksi takavaloihin, mutta yhtenäistävät konsernin sähköistä mallistoa. Smartin omia – lähinnä täysin uusia – muotoiluelementtejä löytyy niin ikään. Vahva esimerkki sellaisesta on ”kelluva” katto.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäsite venynyt kuin purkka25 vuoden ajan Smart oli tunnettu aivan omalaatuisista kaupunkiautoista. Kaikki tietävät Fortwon, 2,5-metrisen, kaksipaikkaisen, hieman turhan kalliin, mutta todella itsevarman miniauton, joka kääntyy paikallaan ja joka menee kuin kuumille kiville Etelä- ja Keski-Euroopan ahtaissa kaupungeissa, nykyään täyssähköisenä.Smart #1:ssä tämä ismi menee kerralla uusiksi. #1 on pituudeltaan jo käytännössä Golf-luokan auto. Itse asiassa akseliväliä uutuudella on pari senttiä enemmän kuin nykyisella M-B A-sarjalla (ynnä B-, CLA- ja GLA-sarjoilla). Se on aika hyvin Smartilta. Vannekokoa #1:ssä riittää 19-tuumaan asti.Polttomoottoriseen Fortwo’n verrattuna 1 820-kiloisessa #1:ssä on lisäksi miltei tuhat kiloa lisää omamassaa.Suorituskykykin suurempaa luokkaaSmart #1 on ainakin alkuvaiheessa aina takavetoinen (sentään). Nelivetoista tehoversiota on myös uumoiltu tulevaksi tuonnempana. Taka-akselille sijoitettu sähkömoottori yltää 200 kilowattiin ja 343 newtonmetriin. Tässä ei kannata lähteä edes vertailemaan aikaisempiin Smarteihin, mutta näillä pärjätään oikein kelvollisesti muille saman luokan ja vähän isompienkin kokoluokkien sähköautoille.#1:n 66 kilowattitunnin akku riittää valmistajan mukaan 420 – 440 kilometrin toimintamatkaan. Akku latautuu 150 kilowatin pikalatausteholla 10:stä 80:een prosenttiin puolessa tunnissa.Premium-tason sähköautoTämä kuvakulma paljastaa kenties parhaiten auton todellisen koon ja tilat.Siitäkään ei pääse yli eikä ympäri, etteikö Smart #1 olisi myös varustelultaan ja laadultaan premiumia, siis vielä enemmän kuin aikaisemmin. #1:n sisätila kerää pisteet kotiin omaperäisyydellään, tyylikkyydellään sekä materiaalivalinnoillaan. Pienen crossoverin hyttiin on lähdetty hakemaan jopa urheiluautomaista tunnelmaa. Fyysisiä namiskoja ei Smartin kojelaudalta enää kovasti löydy, vaan toiminnot on pitkälti keskitetty trendikkäästi 12,8 tuuman korkearesoluutionäytölle ja sen takaa löytyville palveluille.Varustelultaan #1 yltää vähintään luokan vaatimille standardeille. Turvavarusteita on takuulla enemmän kuin missään aikasemmassa Smartissa ja #1 osaa myös kulmaperuuttaa itsensä parkkiruutuun.Rajoitettu Launch Edition on vieläkin hohdokkaampi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMinin kanssa mittelöönUudistunut, isompi ja sähköinen Smart tähtää ilman muuta suurimman kilpailijansa, BMW Groupin brittimerkki Minin kimppuun. Molemmat edustavat premiumia, enenevässä määrin sähköisyyttä sekä kompaktia kokoa. Miniltä tuloillaan ovat uudet Cooper ja Countryman, joista jälkimmäinen osuu lähelle #1:tä. Ainakin Smartin kohdalla menestyksen taitaa ratkaista nyt hinnoittelu: kaikki muu tuntuu olevan ainakin paperilla kovasti kohdallaan.Lähde ja kuvat: Smart Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 3.7.2025 Sähköautot ”10 vuotta liian aikaisin” – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Sähköautot Tesla toimitti ensimmäisen itseajavan auton asiakkaalle Texasissa – täysin ilman kuljettajaa 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?