22.5.2022 Automatkailu Matkailuautoilun trendit: varustelu, tekniikka ja ympärivuotisuus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ostajia kiinnostavat esimerkiksi automaattivaihteisto, navigaattori peruutuskameralla, kunnon akkukapasiteetti sekä varmatoiminen lämmitys- ja ilmastointi. Matkailuautoilu on vilkastuva harrastus, johon tavallaan sysii myös koronakurimuksen tuomat rajoitukset: kun kauas ei voi matkustaa, kääntyy matkailukatse kotimaahan ja omatoimiseen matkailutapaan, joka on myös sikäli terveysturvallinen tapa liikkua, että liikutaan pienessä porukassa, tutussa perhepiirissä tai kaverusten kesken omalla tai vuokratulla matkailuautolla.Matkailuautoilussa ja niiden kaupassa retkeilyauto-luokka on ollut viime vuodet varsin suosittu.– Sama trendi näkyy Euroopassa ja erityisesti Saksassa. Jos jossakin vaiheessa näytti siltä, että retkeilyautot kasvattavat suosiotaan vain nuorten parissa, se ei pidä paikkansa – retkeilyautot ovat yhä suositumpia myös iäkkäämpien harrastajien parissa, alaa edustavan Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Mika Jokinen kertoo.Retkeilyautojen suosion taustalla on Jokisen mukaan hyvinkin järkeenkäyvät syyt.– Modernit retkeilyautot ovat helppoja käsitellä. Niitä on vaivatonta ajaa ja pysäköidä, mutta suosiota selittää myös niiden hyvä asuttavuus ja varustelutaso.Jokisen mukaan retkeilyautot soveltuvat hyvin esimerkiksi pariskunnille tai yksin matkustaville.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHarrastus käyntiin retkeilyautollaRetkeilyautot ovat yhä useammin niitä ensimmäisiä matkailuautoja, joilla harrastus omalla ajoneuvolla käynnistetään.Myös uudet hyvin varustellut vanit ovat Jokisen mukaan lisänneet suosiotaan pitkälti samoin perustein.– Vanien hyvä varustelutaso tuo lisää mukavuutta asumiseen ja liikkumiseen. Ne soveltuvat hyvin myös ympärivuotiseen käyttöön. Kun tarvitaan enemmän tilaa, muut vaihtoehdot ovat suositumpia.Vanit ovat leveydeltään perinteistä matkailuautoa kapeampia. Niiden matkustamo on tehty matkailuautovalmistajan toimesta alustan päälle. Näin tehtyyn matkailuautoon on saatu parempi kylmäeristys ja pienempi ovi kuin retkeilyautoissa, joissa on liukuovi.Jokinen tarkasteli matkailuautojen parin viime vuoden rekisteröintitilastoja: vuoden 2020 lukujen perusteella kaikkein myydyimmistä matkailuautojen malleista 39 prosenttia oli retkeilyautoja, noin 45 prosenttia puoli-integroituja, noin 11 prosenttia integroituja ja loput noin 5 prosenttia alkovimalleja. Kaikista uusista matkailuautojen rekisteröinneistä retkeilyautojen osuus oli reippaasti yli kolmannes ja viime vuonna osuus vain kasvoi entuudestaan.Matkailuautojen eri korimallien erot kerrotaan selkeästi liikkuvakoti.fi -sivustolla.Aina 300 000 euroon saakkaPuoli-integroidut matkailuautot ovat suosiossa. Jokisen mukaan niiden hinta on tyypillisesti 60 000–100 000 euroa, joskin tyyreimmät malit maksavat jopa 170 000 euroa.Integroidut matkailuautot ovat jo hinnakkaampia, hintahaitari venyy 80 000 eurosta aina 300 000 euroon saakka. Suurimmat linerit maksavat jo satoja tuhansia euroja lähennellen miljoonan euron rajapyykkiä.Retkeilyautojen hinnat asettuvat tavallisesti 50 000–70 000 euroon, kalleimmat mallit maksavat jopa 140 000 euroa.Alkovimallien hinnat ovat 60 000–80 000 euron paikkeilla.– Alkovimalliset matkailuautot ovat todella suosittuja lapsiperheiden käytössä ja suosittuja myös vuokra-autoina, Jokinen kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNuoria näkyy kaupoillaPerheiden kestosuosikkeja ovatkin kuudelle rekisteröidyt matkailuautomallit, joissa on myös kuudelle turvavyölliset istumapaikat.Jokisen mukana on ilahduttavaa, että nuorta sukupolvea näkyy yhä enemmän kaupoilla ja liikenteessä.– Lapsiperheiden osuus on sekin selvästi kasvussa. Myös etätyötä kuullaan tehtävän yhä enemmän matkailuajoneuvoissa, Jokinen kertoo. Hintaluokassa 60–100 000 euroaMatkailuauto on merkittävä taloudellinen panostus. Uusien matkailuautojen myynnissä suosituimmat mallit ovat hintaluokassa 60 000–100 000 euroa.– Suuri osa tämän hintaisista matkailuautoista on puoli-integroituja malleja. Erillis- ja saarekevuode etuosan nostovuoteen kanssa ovat suosiossa, Jokinen kertoo.Puoli-integroiduissa matkailuautoissa moni haluaa alaslaskettavan vuoteen, sillä ratkaisu suo lisätilaa ajoneuvoon.– Myös perään sijoitetut istumaryhmät nostovuoteen kanssa ovat yhä kysytympiä. Erillis- ja saarekevuoteet ovat edelleen suosiossa.Käytetyt viedään käsistäJokinen kertoo, että käytetyt mutta hyväkuntoiset matkailuautot viedään myyjien käsistä.– Kaikki alle 40 000 euroa maksavat käytetyt ajoneuvot menevät nopeasti kaupaksi. Kysyntä on ylipäätään suurta alle 60 000 euron hintaisissa ajoneuvoissa – erityisesti alkovimalleissa, joita on vähemmän tarjolla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVarusteet ja ympärivuotisuusJokisen mukaan vallitsevat trendit ovat selvät. Matkailuautoilijat haluavat ajoneuvoltaan hyvää varustetasoa, toimivaa tekniikkaa, mukavaa käytettävyyttä ja käyttöönsä ajoneuvon, joka soveltuu ympärivuotiseen matkailuun.Jokinen luettelee tällä hetkellä suosittuja varusteita, jotka ovat isolle osalle matkailuauton ostajista ihan ehdottomia toiveita. Kysyntää on muun muassa seuraaville varusteille: automaattivaihteisto, lämpövarustelu (nestekeskuslämmitys). nestekiertolattialämmitys asunto-osassa ja ohjaamossa, lämmönvaihdin, ilmastointilaitteet, aurinkopaneelit, invertterit, kasvava akkukapasiteetti, markiisi, polkupyöräteline, eristetty harmaavesisäiliö sekä navigaattori peruutuskameralla.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkistoLisää aiheestaKysy autoista: riittääkö ajo-oikeuteni matkailuauton rattiin? Matkailuauton rattiin ensikertaa – muista nämä vinkit! Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 15.12.2024 Matkailu Budapestin joulumarkkinat, maku- ja näkönystyröiden hemmottelua 15.12.2024 Ajatuksia autoista Ylinopeusholhous ja luistamisen ABC – Ajatuksia autoista 14.12.2024 Matkailu Via Appia: pyöräretki pitkin teiden kuningatarta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”