13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Muutaman vuoden vanhoja autoyksiöitä, joita Toyotan ongelma voi koskettaa, on Suomessa myyty tuhansia ja maailmalla valtavia määriä. Toyota RAV4 -autojen omistajat ovat voineet kohdata ikäviä ja kalliiksi tulevia harmeja. RAV4:n korkeajännitejohtosarjaan liittyvä ongelma koskee automallin viimeisimmän sukupolven tiettynä, alkupään tuotannon aikana valmistettuja autoja. Viimeisimmän, viidennen sukupolven RAV4-katumaasturin neliveto toimii siten, että auton takaveto on toteutettu sähkömoottorilla. Sähkömoottorille kulkevat korkeajännitejohtimet kulkevat auton alla keulasta takamoottorille saakka. Johtosarja ja johtosarjan liitin altistuvat auton alla vedelle, kuralle ja suolalle. Vuoden 2018 elokuun ja vuoden 2022 lokakuun välillä valmistetuissa RAV4-autoissa korkeajännitejohtosarjan takamoottorille kiinnittyvän pistokkeen tiivistys voi pettää, ja pistokkeen sisälle voi päästä kosteutta ja vettä. Vesi aiheuttaa pistokkeessa korroosiota tai voi jopa halkaista sen. – Tämä puolestaan voi johtaa järjestelmän sisäiseen eristysvastusvikaan. Vian esiintyessä hybridijärjestelmä sallii järjestelmän käytön eli auton käyttämisen 10 tunnin ajan. Auton takasähkömoottori ei kuitenkaan toimi eli auto toimii etuvetoisena. Tämän ajan jälkeen hybridijärjestelmä ei enää salli auton käynnistämistä, Toyota Auto Finland Oy:n tiedotuspäällikkö Pekka Karvinen sanoo. Lokakuun 2022 jälkeen valmistetuissa autoissa ongelmaa ei ole, sillä johtosarjan ja sen pistokkeen rakennetta on tämän jälkeen muutettu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Globaali ongelma Toyotan ongelma on tuttu myös monilla ulkomaisilla keskustelupalstoilla, joissa autojen omistajat kertovat, että samaa vikaa on korjattu samassa autossa useaan kertaan. Karvisen mukaan kysymyksessä on Toyotan globaali ongelma, ja auto on teknisesti samanlainen kaikilla markkinoilla. Ongelma voi myös koskettaa todella isoa joukkoa autoja, sillä pelkästään Suomessa niitä on myyty noin 4 200 kappaletta. Maailmanlaajuisesti autoa on myyty valtavia määriä. Toyota itse hehkuttaa myyntimenestystään esimerkiksi Toyotan omassa julkaisussa Britanniassa. – Vuonna 2019 RAV4 ei ollut vain maailman myydyin SUV, vaan se oli myös neljänneksi myydyin henkilöauto kokonaisuudessaan. Pohjois-Amerikka on ylivoimaisesti sen vahvin markkina-alue yli puolen miljoonan auton vuotuisella myynnillä (535 000 vuonna 2019). Sen jälkeen tulevat Eurooppa (133 000) ja Kiina (127 000), Toyota Magazine UK kirjoittaa. RAV4:n vuoden 2019 myyntimäärä lähentelee kyseisillä markkina-alueilla jo lähes miljoonaa ja kun mukaan lasketaan vuosien 2018, 2020, 2021 ja 2022 myyntimäärät, saataneen malliin myyntiluvuiksi useita miljoonia autoja. Kyseessä on siis todellinen suosikkimalli. Suomessa RAV4 oli vuonna 2019 ensirekisteröintitilastoissa sijalla 14 ja vuonna 2020 sijalla 9. Vuonna 2021 Toyota RAV4 oli Suomessa peräti neljänneksi rekisteröidyin automalli. Kolmen vuoden aikana Suomessa on rekisteröity kyseistä automallia 6 483 kappaletta, mutta joukossa on nelivetoisten autojen lisäksi myös etuvetoisia malleja, kuten myös maailmanlaajuisessa myyntimäärässä. – Käytettävissämme on kuitenkin vain oman maamme lukemat, Karvinen toteaa automallin myyntimääristä. Etuvetoisia malleja ongelma ei luonnollisesti koske, koska kysymyksessä on nelivedon takavetoa ohjaava johtosarja. Suurin osa valmistajan piikkiin Toyotan Karvinen sanoo, että vian korjaus maksaa noin 5 000 euroa riippuen korjaamokohtaisesta tuntityöveloituksesta. – Toyota-jälleenmyyjällä tai valtuutetulla Toyota-korjaamolla työ suoritetaan aina valmistajan ohjeiden mukaisesti vaihtamalla johtosarja pistokkeineen uuteen, Karvinen sanoo. Karvisen mukaan korjauksessa käytetään johtosarjan paranneltua mallia, ja Toyota on Suomessa korvannut noin 50 auton korjauksen veloituksetta. – Tätä ongelmaa koskee tehtaan laajennettu goodwill-menettely. Mainittujen noin 50 auton korjaukset ovat olleet asiakkaille veloituksettomia. Yksittäisissä tapauksissa korjauksen maksaa asiakas joko kokonaan tai osittain niin kutsutun normaalin goodwill-menettelyn mukaisesti. Karvinen sanoo, että kyseinen vika ei myöskään kuulu Toyotan Relax-turvan piiriin, koska kyseistä vikaa koskee Toyotan laajennettu goodwill-menettely tapauskohtaisesti. – Kaikki tapaukset eivät ole menneet tehtaan piikkiin, sillä laajennetussa goodwill-menettelyssäkin on tiettyjä rajoja. Näihin rajoihin vaikuttavat esimerkiksi auton ikä ja ajokilometrimäärä, mutta valmistaja ei kommentoi näitä tarkemmin ulospäin. Meillä on tiedossa joitakin yksittäisiä tapauksia, joissa asiakas on maksanut korjauksen osittain tai kokonaan itse. Perusteluina ovat juuri mainitut laajennetun goodwill-menettelyn rajat, Karvinen sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Työläs vaihdettava Toyotan nelivedon johtosarjan liittimen ongelma on tuttu myös sähköautojen ja hybridien korkeajännitejärjestelmien korjaamiseen erikoistuneelle Kokkolan autohuollolle. – Tälläkin hetkellä meillä on yksi kyseinen vika korjattavana täällä, yrittäjä ja toimitusjohtaja Jesse Haapala Kokkolan autohuollosta sanoo. Haapalan mukaan Toyotan johtosarjoja on korjattu heillä noin kymmeneen autoon. Haapala toteaa, että korjaus valmistajan menetelmällä on varsin kallis. Valmistajan alkuperäinen johtosarja maksaa paljon, ja päälle tulevat vielä kulut työstä. Johtosarjan vaihtaminen on Haapalan mukaan melko työlästä. – Puhutaan yli 5 000 euron korjauksesta tällä tavalla, Haapala sanoo. Haapalan mukaan johtosarjan alkuperäinen liitin on mahdollista korvata 3D-tulostetulla nylon-muovisella kotelolla, jolloin korjauskustannus jää alle tuhanteen euroon eikä koko johtosarjaa tarvitse vaihtaa. – Väittäisin, että se myös kestää, sillä liittimeen ei tule mekaanista rasitusta, vaan se on vain kotelo, joka pitää johdot paikoillaan ja suojaa kosteudelta, Haapala sanoo. Haapalan mukaan Toyotan alkuperäinen johtosarjan liitin oli vielä sellaista materiaalia, että se oli hyvin altis korroosiolle, joka aiheutti voimakasta hapettumista. Ei koske Lexus-malleja Toyotan Pekka Karvisen mukaan ongelma koskettaa ainoastaan RAV4:n tiettynä aikana valmistettuja autoja. Samaa ongelmaa ei Karvisen mukaan esiinny esimerkiksi Lexuksen malleissa. – Tähän ongelmaan sekoitetaan useasti joissakin Toyotan ja Lexuksen malleissa takasähkömoottorin pistokkeen luona havaittava korroosio korkeajännitejohtimien häiriösuojausverkon osalta. Tästä aiheesta on annettu Traficomille lausunto. Näissä tapauksissa ei siis ole kyse siitä, että järjestelmässä olisi vikakoodeja tai järjestelmän ja auton käyttö olisi estynyt. Monien huolen voi ymmärtää, sillä korroosioitunut suojausverkko voi näyttää pahalta muodostamatta auton käyttöä haittaavaa estettä, Karvinen sanoo. Toyotan tekninen tuki on antanut Traficomille lausunnon asiassa, jossa otetaan kantaa Toyota- ja Lexus 4WD Hybrid -mallien takasähkömoottorin johtosarjan metallisen suojamaadoitusverkon teknisen kunnon arviointiin. Toyota on liittänyt lausuntoon kuvia, joista näkee, miten johtosarjan metallinen suojamaadoitussukka näyttää likaisena hyvin heikkokuntoiselta olematta kuitenkaan sitä. Lausunnon mukaan suojamaadoitusverkko täyttää EU-direktiivin 2004/108/EY vaatimukset, koskien sähkömagneettista yhteensopivuutta, ollessaan maadoitettuna auton koriin kyseessä olevasta liittimestä tai toisesta päästä moottoritilassa. Toyotan mukaan maadoitussukka on myös sähköteknisesti turvallinen, kun suojamaadoitusverkon sisällä oleva korkeajännitejohdotus ei ole vaurioitunut. Toyotan lausunnossa myös sanotaan, että metalliverkon päällä olevalla vulkanoidulla suojateipillä ei ole vaikutusta edellä mainittuihin kohtiin, vaan sen tarkoitus on ainoastaan visuaalisesti ilmaista kyseessä olevan korkeajännitejohdotus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.7.2026 Käyttötesti Näin Toyota C-HR:n ilmastointia käytetään etänä sovelluksen kautta 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 2.7.2026 Käyttötesti Toimintamatkatestit jatkuvat: nyt Toyota C-HR saatiin menemään jo lähes 100 km pelkällä sähköllä 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 19.6.2026 Koeajo: Toyota Hiluxin dieselmalli on perinteisiä ratkaisuja täynnä 18.6.2026 Käyttötesti Miten Toyota C-HR:llä luonnistuu juhannuksen perinteinen mökkimatka? 15.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 1990-lukuisen turkoosi Toyota Paseo 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla