20.10.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Intiassa Morris Oxfordkin on kuumempi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuskin Morris Oxfordin suunnittelijat pystyivät aikanaan 50-luvun puolivälissä kuvittelemaan, että sarjan viimeiset autot tehtäisiin 56 vuotta myöhemmin Intian teiden kuninkaana. Intian autoteollisuus käynnistyi maan itsenäistyttyä Ison-Britannian alta reilut 70 vuotta sitten. Osa silloin perustetuista ajoneuvovalmistajista kuuluu nyt lajissaan maailman suurimpiin, erityisesti traktoreiden saralla. Siinä ei ole kuitenkaan kaikki, kuten ei myöskään Tata Nanossa. Varsinkin alkuaikana inspiraatiota tavattiin ottaa entisestä emämaasta. Hindustan Motorsin valinta oli Morrisin kaunokainen sedan, kolmannen sukupolven Oxford, jonka valmistusoikeudet se osti. Tämä oli itse asiassa jo kolmas kerta kun näin tehtiin, sillä myös jo kaksi ensimmäistä sukupolvea ehtivät saada Hindustanin laatat nimillä 10 ja Landmaster. Nyt käsittelyssä oleva Ambassador oli kuitenkin aivan toisenlainen juttu. Oxfordin kolmossukupolvea valmistettiin vain kolmen vuoden ajan 1956 – 59. Moottorina oli aikansa tuote, BMC:n valmistama 1,5-litrainen 51 hevosvoiman tehoisena, nelivaihteiseen laatikkoon yhdistettynä. Niin ikään vahvasti 50-luvun tyylin ja tapojen mukaisia olivat vahvatekoiset ja kromiset, puskurit, ovenkahvat sekä monet muut yksityiskohdat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lukemattomien mahdollisuuksien Hindustan Ambassador Kun Oxford muuntui vuonna 1958 tulevaksi ”Intian teiden kuninkaaksi”, otettiin nimeksi Ambassador. Suurlähettilästä tarkoittava nimi joko kuulosti vain hyvältä, kenties amerikkalaishenkiseltä, tai sitten nimen taustalla oli oikeasti jonkinlainen ajatus siitä, että auto oli maassa ikään kuin Ison-Britannian ”suurlähettiläänä”. Toki oli myös niin, että peräti 16 prosenttia valmistetuista yksilöistä meni osavaltioiden virkamiesten käyttöön. Taksina Ambassador menestyi sitäkin paremmin. Ja tulihan malli nimettyä Top Gearin 20. tuotantokaudella maailman parhaaksi taksiksi, ainakin siinä mielessä, että se voitti romurallikisan. Itsekantavalle korille rakennettu ja siten tilava Ambassador oli alusta asti suosittu virka-auto. Siitä nähtiin kuitenkin myös avolavaversio sekä Station Wagon, johon kuulemma mahtui helposti ainakin 14 kyytiläistä. Tuotannon alkuvaiheessa auton brittiläisen esikuvan tarina oli pian päättymässä, mutta Ambassadorin vasta aivan alussa. Länsi-Bengalin osavaltiossa Kalkutan kaupungin liepeillä valmistettu auto tulisi näkemään monen monta päivitystä ja pysymään tuotantolinjoilla peräti seitsemällä eri vuosikymmenellä, kaiken kaikkiaan hyvinkin muuttumattomana. Jo alusta lähtien Ambassador erottui Oxfordista muun muassa erilaisten hallintalaitteidensa ja kojelautansa kautta. Kun Oxford pudotettiin pois rinnalta, alkoi Ambassador pikku hiljaa erottua siitä enemmänkin Hindustanin itsenäisesti toteuttamien faceliftien myötä. Ne koskivat kuitenkin lähinnä maskia ja valojen asettelua, joten tuttu ulkonäkö säilyi läpi historian. Vuosien ja vuosikymmenten varrella Ambassador sai kaikenlaisia pieniä lisäyksiä ja parannuksia, muun muassa ilmastoinnin sekä Intian ensimmäisen henkilöauton dieselmoottorin, edelleen BMC:n valmistamana tosin. Niinkin pitkälle (1950-luvulta) kuin 2010-luvulle tultaessa Ambassador koki suuremmat muutokset kuin koskaan aiemmin. Auto sai uudet puskurit, valot, maskin, hallintalaitteet sekä monet muut yksityiskohdat, mutta oli silti täysin tunnistettavissa alkuperäisen Morris Oxfordin perinnönjatkajaksi. Vaikka moottoreita lainattiin tässä vaiheessa Isuzulta, tulivat muiden seikkojen muassa päästöasiat sen asian kannalle, että Ambassadorin olisi aika siirtyä syrjään. Viimeiset autot tehtiin vuonna 2014. Se päätti Hindustan Ambassadorin ennätyksellisen, 56 vuotta putkeen jatkuneen tuotannon. Liikenteessä niitä on edelleen huomattava määrä, mistä ehdottomasti suurin kiitos kuuluu paikallisten autopajojen sekä itse omistajien ehtymättömlle korjausosaamiselle ja kekseliäisyydelle. Lähteet: Cartoq, India Today Kuvat: Hindmotors, BMC Teksti: Benjamin Helander Lisää aiheesta Nimi muutettu: Mahindra XUV300 eli tarina siitä, kuinka SsangYong Tivolista tehtiin Intian turvallisin auto Nimi muutettu: Kolmannen polven Nissan Terrano kertoo viimeistään, ettei Dacia ole mikään heittopussi Nimi muutettu: Dacia, Samsung, Venäjä, Korea, Ranska ja kaksi vähän erilaista Renault Arkanaa Nimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220 Nimi muutettu: Roveriksi muutettuna Honda Civic kelpasi jopa Bukéen residenssille Nimi muutettu: Salaisuuksia Euroopan halvimman sähköauton taustalla Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?