8.9.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Mahindra XUV300 eli tarina siitä, kuinka SsangYong Tivolista tehtiin Intian turvallisin auto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mitä värikkäin ja väkirikkain Intia ei ole koskaan ollut mikään varsinainen liikenneturvallisuuden mallimaa. Ei ole kuitenkaan enää täysin tavatonta, että maasta tuleva auto yltää viiden tähden kolaritestitulokseen. SsangYong kuuluu niihin autonvalmistajiin, joille jotenkin mielellään soisi vähän paremmat myyntiluvut kuin mitä ne keräävät. Korean neljänneksi suurimmaksi automerkiksi tituleerattu SsangYong muistetaan täällä Euroopassa vuosien takaisesta maasturiyhteistyöstään Mercedes-Benzin kanssa sekä muutamista hieman mielenkiintoisella tavalla muotoilluista malleistaan, mukaan lukien ”maailman rumimmasta autosta” eli ensimmäisen polven Rodiuksesta, jonka merkki itsekin myönsi virallisessa kannanotossaan olevan ruma. SsangYong hapuili Daimler-yhteistyön jälkimainingeissa vuosien ajan löytämättä oikeaa reittiä menestyksen tielle. Lopulta eteen osui monenkirjavien suuryrityskuvioiden tuloksena intialainen Mahindra & Mahindra -konserni, joka osti itselleen SsangYong Motorin enemmistöosuuden kymmenisen vuotta sitten. Tästä alkoi merkin uusi tuleminen puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen puhtaalta pöydältä lähtenyt automalli oli vuonna 2015 markkinoille tullut pieni katumaasturi Tivoli. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Intian turvallisin auto SsangYongin emomerkki Mahindra otti aikanaan hyvän vastaanoton omilla markkina-alueillaan saaneen Tivolin oman pienen katumaasturinsa pohjaksi. Vuonna 2019 myyntiin tullut malli sai nimen XUV300, isompien, hyvinkin erihenkisten ja monilta osin eri vuosikymmenelle sijoittuvien ”sisarten” ollessa XUV500 ja -700. XUV300 sopii vain nipin napin tämän juttusarjan ideaan, sillä se on esikuvaansa verrattuna uuden nimen lisäksi saanut paikoin uutta peltiä, on perästään parikymmentä senttiä lyhyempi, hieman leveämpi ja alustasäädöiltään maastokykyisempi Intian vaihtelevia tieolosuhteita ajatellen. Sukunäkö sisarmallien välillä on silti huomattava, ja autot jakavat saman pohjaratkaisun sekä voimanlähteet. Saa luvan kelvata, onhan tarina kuitenkin kertomisen arvoinen. Hieman alle nelimetrinen Mahindra XUV300 on monilta tahoilta rankattu Intian turvallisimmaksi autoksi, tai ainakin turvallisimmaksi intialaiseksi autoksi, eikä varmastikaan syyttä. Global NCAP antoi sille kolaritestissään täydet viisi tähteä aikuismatkustajan osalta ja lastenkin osalta monen monituisiin vertailukohtiin nähden erinomaiset neljä. Eurooppaan suunnattu sisarmalli Tivoli keräsi hieman eri asioita painottavassa Euro NCAP -testissä kokonaisarvosanakseen neljä tähteä. Kontrasti on todellakin iso, kun huomioidaan, että esimerkiksi juuri Intiassa pyöreän nollan tähden tulokset Global NCAP-testeissä ovat melkein enemmän sääntö kuin poikkeus. Mahindra XUV300:a voidaan kuitenkin pitää melko pitkälle intialaisena autona. XUV300:n hinnat-alkaen -malli kustantaa Intian rupioista euroiksi muutettuna noin 9 tonnia. Siihen kuuluvat jo esimerkiksi levyjarrut neljällä pyörällä sekä sähköiset ikkunannostimet joka ruudulla. Noin 15 000 euron kohdalla (tämänhetkisellä valuuttakurssilla) pakettiin kuuluvat esimerkiksi robottivaihteisto, 300 Nm vääntävä moottori, sähköisesti avattava lasikattoikkuna, nahkaverhoilu, monitoimiohjauspyörä, tietoviihdejärjestelmä älypuhelinliitännöillä, seitsemän turvatyynyä sekä kaksialueinen automaatti-ilmastointi. Tässähän ihan hämmästyy. Suurimmat eroavaisuudet Tivoliin nähden löytyvät perästä. Myös Tivolin isosisko Rexton on vahvasti Nimi muutettu -ainesta. Se sai vuonna 2018 intialaisen nimen Mahindra Alturas G4. Auto ei poikkea SsangYong -versiosta muun kuin valmistusmaan ja (useimmissa tapauksissa) oikeanpuoleisen ohjauksensa kautta. Tämän perusteella myös Tivolin ja Rextonin väliin sjoittuvasta Korandosta voisi olettaa nähtävän jossain vaiheessa intialaisen version. Mahindra Euroopassa Jostakin syystä XUV300:a ei ainakaan vielä myydä Euroopassa. Mahindralla on nimittäin Italiassa majaansa pitävä Euroopan auto-osasto, joka markkinoi kolmea eri mallia useissa eteläisen Euroopan maissa. Kaiken järjen mukaan XUV300 kannattaisi ottaa mukaan tuontiohjelmaan. Mainitun myyntiedustuksen lisäksi Mahindra-konsernilla on muunlaisiakin, hieman yllättäviä yhteyksiä Eurooppaan. Tiedämme, että Mahindra on tuotantomäärältään maailman suurin traktorivalmistaja ja tiedämme myös, että traktorit ovat työkoneita. Niitä ovat myös metsäkoneet sekä leikkuupuimurit, joita valmistava suomalainen Sampo-Rosenlew Oy on Mahindra & Mahindran tytäryhtiö. Niin ikään toinen merkittävä suomalaisyritys, matkailupalveluja tuottava Holiday Club Resorts Oy edustaa intialaiskonsernia. Suomessa käytettävistä kulkuneuvoista Peugeotin kaksipyöräiset valmistetaan myös Mahindran hattu päässä. Automaailman isoista nimistä Mahidran talliin kuuluu nykyään italialainen muotoilustudio Pininfarina. Juuri sieltä kerrotaan liienneen apuja myös Tivolin/XUV300:n tuultahalkoviin linjoihin. Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Mahindra & Mahindra Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: Alfa Romeo Arna – joskus surkea tarina tekee mielenkiintoisen auton Nimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska Nimi muutettu: Dacia, Samsung, Venäjä, Korea, Ranska ja kaksi vähän erilaista Renault Arkanaa Nimi muutettu: Kolmannen polven Nissan Terrano kertoo viimeistään, ettei Dacia ole mikään heittopussi Nimi muutettu: Kun Yhdysvalloissa ostat Toyota Yariksen, saat Mazda 2:n Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä – saatavilla Golfiin ja T-Rociin 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä 21.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 todistaa osaltaan, että sähköautokin voi olla yhtä aikaa ”edullinen” ja hauska – ja se on ihan kuin symmetrinen versio Velosterista 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Yleinen Royal Enfield julkisti ison adventuremallin – Himalayan 750 on kaunis ja edullinen 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä - saatavilla Golfiin ja T-Rociin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen