1.3.2021 Ajoneuvot Peugeotin logo vaihtuu – merkille uusi ilme ja leijonamerkki Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeotin logo on jatkossa kohdentuneempi vain leijonan pään alueelle. Muutoksessa voi nähdä sekä historian että tulevaisuuden. Peugeotin logo paljastettiin 25. helmikuuta ja jatkossa siitä löytyy suurikokoinen leijonan pää harjaksineen aiemman kokonaisen leijonan sijaan. Joku saattaisi sanoa merkin fokuksen kohdentuneen pienemmälle alueelle – tiedä sitten onko tämä tilanteen todellinen laita.Merkillä on pitkä historia ja ensimmäinen logo on valmistajan mukaan jo vuodelta 1850, vaikka tuolloin toki valmistettiin muuta kuin henkilöautoja. Logoja on sittemmin julkaistu tasan kymmenen kappaletta, mutta leijona on aina säilynyt keskiössä.Valmistajan mukaan tuorein logo on aiempia virtaviivaisempi ja elegantimpi. Vuonna 2010 julkaistu edellinen versio kaipasi ranskalaisvalmistajan mukaan uudistusta, jotta se edustaisi merkin matkaa aiempaa korkeatasoisemmaksi automerkiksi.Se on kieltämättä ainakin totta, että Stellantis-yhtymän myötä muutokset ovat olleet ja tulevat olemaan mittakaavaltaan melkoisia. Valmistaja muistuttaakin pitkän historian tarkoittavan leijonan kulkeneen läpi teollisen vallankumouksen, teknologian tulon, poliittiset, sosiaaliset ja digitaaliset vallankumoukset. Nyt edessä on sen mukaan ympäristövallankumous, jolloin energiamuutos ja nollapäästöinen liikkuminen nousee strategisesti merkin keskiöön kestävän tulevaisuuden luomiseksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPeugeotin logo on uusiRanskalaisten mukaan uusi logo ilmentää sitä, mitä merkki on historiassaan ollut. Samalla tähän halutaan kuitenkin tuoda sekä tämä päivä että tulevaisuus.Nyt nähtävä logo on suunniteltu kestämään aikaa. Peugeotille vaakuna viestii ajattomuudesta, maailmanlaajuisesta läsnäolosta ja monikulttuurisesta identiteetistä sekä symboloi yhteenkuuluvuutta ja tunnustusta. Tähän halutaan yhdistää mielikuvat arvokkuudesta, itseluottamuksesta, pitkäikäisyydestä sekä säilyttää sukujuuret.Uusi Peugeot-identiteetti tulee tarkoittamaan kahta asiaa. Ensinnäkin Peugeotin mukaan on elettävä hetkelle ja toisaalta he haluavat luvata asiakkailleen kaiken käsittävän laatukokemuksen. Ainakin jälkimmäistä on tästä lähtien oikeus osata myös vaatia.Aikakautemme leijonatTähän liittyen leijonamerkki on tuottanut ensimmäisen brändikampanjansa kymmeneen vuoteen. Se kuuluu "Aikakautemme leijonat" ja tulee ilmeisesti henkilöitymään. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse jääkiekkomaajoukkueesta.Merkki kertoo juhlistavansa tämän päivän Leijonia, jotka ovat kaiken ikäisiä, eri kulttuureista, eri taustoista.He ovat niitä, jotka eivät enää keskity vain vallan tai rahan etsintään, vaan vaativat itselleen enemmän laadukasta aikaa.Tuotemerkin luvataan olevan ajaton, vaikka vaakuna ei ole sellaisenaan siihen pystynytkään. Molemmat meinaavat keksiä itsensä uudelleen ja uudelleen. Ehkä juuri siitä koko hommassa onkin kysymys.Kuvat ja lähde: Peugeot Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster