30.4.2026 Käyttötesti Škoda Elroq Jännittäviä hetkiä tien päällä – näin käyttötesti-Elroq käyttäytyy, kun se epäilee kuljettajan nukahtaneen rattin Teksti Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tien päällä kokemamme tilanne oli aiheeton, mutta se paljasti meille sen, millä eri tavoin auto yrittää herätellä rattiin nukahtanutta kuljettajaa. Monesti kuulee puhuttavan, että nykyautot holhoavat kuljettajaa liikaa. Erilaiset ajoavustimet puuttuvat ajamiseen hyvinkin matalalla kynnyksellä, mikä voi helposti ärsyttää kuljettajaa. Ihan konkreettisen puuttumisen lisäksi myös erilaisten varoitusäänien ja -valojen määrä voi ärsyttää, sillä huomio saattaa siirtyä muualle. Moottorin käyttötestissä olleista autoista allekirjoittaneelle eniten mieleen jäänyt auto holhoamisinnoltaan on taannoinen Volvo EX30. Volvon kanssa arki oli ”yhtä pimputusta”. Pienikin suun avaaminen sytytti mittaristoon kahvikuppi-ikonin tauon merkiksi, ja toisaalta esimerkiksi parkkipaikalla pään pyörittely liikenteen havainnoimiseksi saattoi sekin laukaista jonkinlaisen ”keskity ajamiseen”-muistutuksen. Nykyisistä käyttötestiautoistamme Škoda Elroq ei ole aivan Volvon veroinen tässä lajissa, mutta kyllä myös Elroq antaa herkästi palautteen ajostasi. Erityisesti autossa oletuksena päälle aktivoituva kaista-avustimen kanssa olemme säännöllisesti hieman eri mieltä sopivasta ajolinjasta, jota Škoda tykkää omin nokkinensa herkästi korjailla. Eräällä ajoreissulla minulle ja auton runsaille avustimille syntyi kuitenkin suurempi konflikti, joka pääsi ensimmäistä kertaa vähän jo säikäyttämään kuljettajan. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa