14.10.2025 Käyttötesti käytetyllä Toyota Prius Käyttötesti käytetyllä: nämä Toyota Priuksen huollot eivät enää olleetkaan yhtä sulavia kuin aiemmat Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vihdoin ehdimme suorittamaan käytettyyn Toyota Priukseen huoltotoimenpiteet, joita olemme ehtineet suunnitella jo kuukausisotalla. Moottorin käytetyn Toyota Priuksen käyttötesti lienee kääntynyt ehtoopuolelle, mutta nyt oli vihdoin aika tehdä tiettyjä huolto- ja korjaustoimia, mitä olemme jo pidempään suunnitelleet. Aloitetaan yksinkertaisimmasta, eli ovien rajoittimista. Koko käyttötestin ajan Priuksen vaivana on ollut, ettei yksikään sen neljästä ovesta suostu pysymään auki. Tämä on raivostuttavaa esimerkiksi tavaran, tai pienten lasten kyytiin lastaamisen yhteydessä. Saimme aiemmin merkkiliikkeeltä karmaisevan 233 euron hinta-arvion per oven rajoitin. Aivan jokaisen tarvikeliikkeen hyllytavarana näitä rajoittimia emme ikävä kyllä itsekään onnistuneet löytämään, mutta lopulta saimme hankittua edes etuoviin rajoittimet reilun 90 euron kappalehintaan. Takaoviin edullisempia versioita emme löytäneet, joten niiden auki pysymättömyys jää ikävä kyllä myös seuraavan omistajan ongelmaksi. Rajoittimien vaihtaminen oli varsin yksinkertaista. Komponentit ovat kiinni kaikkiaan kolmella pultilla, jotka ovat helpolla paikkaa auki pyöritettäviksi, kun vain avaa oven ja pönkkää sen jollain auki-asentoon. Itse rajoitin ei kuitenkaan mahdu tulemaan pois kuin ovipahvin takaa. Ovipahvit ovat kuitenkin Priuksessa irrotettavissa ainoastaan muutamalla ruuvilla ja painokiinnikkeillä. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli - ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa