22.2.2023 Ajoneuvot Kesärengastesti: mihin kaikkiin kokeisiin renkaat joutuvat? Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Moottorin tuorein rengastesti asettaa vastakkain kahdeksan erihintaista aasialaisrengasta. Voittajat ja häviäjät selviävät usean perusteellisen osakokeen yhteistuloksena. Markkinoilla on runsaasti erimerkkisiä aasialaisia renkaita, joiden saatavuuskin on varsin hyvällä tasolla. Kokosimme näitä mielenkiintoisia vaihtoehtoja kevään ensimmäiseen rengastestiimme. Testijoukko koostuu meikäläisittäin tunnetuista ja vähän tuntemattomammista brändeistä. Kahdeksan renkaan joukosta japanilainen Bridgestone lienee kuuluisin, ja on Turanza T005 -mallillaan mukana ikään kuin mittapuuna muille. Vaikka yhtiön pääkonttori sijaitsee Tokiossa, testirenkaat on valmistettu Espanjassa. Ryhmän toinen japanilaisvalmistaja on Toyo, jonka testiin osallistunut Proxes Comfort -malli on myös valmistettu Japanissa. Taiwanilainen Maxxis on mukana Mecotra 3 -renkaallaan, ja Etelä-Koreasta testiin osallistuvat Nexen N Blue HD sekä Kumho Ecowing ES31. Viimeksi mainittu testirengas on tosin valmistettu Kiinassa. GT Radial puolestaan on singaporelaisen Giti Tiren tuote, ja testissä mukana ollut Champiro FE2 -rengas on kiinalaisvalmisteinen. Vaikka puolet testin renkaista on valmistettu Kiinassa, brändeistä ainoastaan kaksi on sieltä kotoisin. Austone on Hong Kongissa majaansa pitävän Prinx Chengshanin merkki, jonka Athena SP-6 -testirengas on luonnollisesti kiinalaisvalmisteinen. Kiinasta tulee myös Winrun R330. Erityisesti kiinalaisten renkaiden kohdalla on riittänyt paljon puhetta sekä puolesta että vastaan. Yleensä näiden renkaiden myyntivalttina on ollut huokeus, mutta koska renkaat kehittyvät koko ajan, ei pelkkä halpa hankintahinta keihäänkärkenä riitä. Edullisiinkin tuotteisiin saadaan nykyään leivottua asiallisia ominaisuuksia, ainakin tietyille osa-alueille. Valitettavan usein akilleenkantapää on kuitenkin löytynyt viimeistään ääritilannekäytöksestä. Sen lisäksi testi asettaa renkaat muutenkin kovan paikan eteen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kolme tärkeää märkäkoetta Testissä koetellaan renkaita niin märällä kuin kuivallakin kelillä. Märkäkokeet koostuvat ajettavuus-, jarrutus- ja vesiliirtokokeista, kuivalla puolestaan testataan ajettavuutta, ääritilannekäytöstä, jarrutusmatkoja sekä melua ja mukavuutta. Ajettavuutta ja yleistä pitotasoa sadekelillä mitataan märkäkäsittelyradalla. Kokeessa ajetaan vauhdikasta asfalttirataa ja kellotetaan kierrosajat, jotka kertovat renkaiden välisistä pitotasoeroista vaihtelevissa ajotilanteissa ja -nopeuksissa. Mahdolliset käytösongelmat saadaan kuitenkin parhaiten esille ilman ajanottoa ajetuilla kierroksilla, joissa renkaan suorituskykyä ja äärirajoja koetellaan viemällä autoa tarkoituksella renkaan pidon rajan yläpuolelle. Näihin ajotilanteisiin voi tavallinen autoilija joutua oman tai kanssakulkijan virhearvion johdosta. Märällä tehdyissä jarrutuskokeissa puolestaan testataan renkaiden pitkittäispitoa. Kokeessa hidastetaan 80 km/h -nopeudesta pysähdyksiin, mutta varsinainen mittausväli on 80–5 km/h, sillä jarrutuksen loppuvaihe auton nyökkimisineen ja ABS-syklin vaihteluineen aiheuttaa hajontaa tuloksiin. Niitä tässäkin testissä todella syntyi, sillä parhaan ja huonoimman renkaan ero oli yli 10 prosenttia eli jarrutusmatkassa liki kolme metriä. Kolmas ja erittäin tärkeä osa-alue on vesiliirtokoe, jossa koetellaan renkaan kykyä syrjäyttää vettä. Mittauksessa ajetaan kiihdyttäen 7 millimetriä paksun vesipatjan läpi toinen rengas vesipatjalla ja toinen rengas kuivalla asfaltilla. Mittalaitteisto tarkkailee etupyörien välistä pyörimisnopeuseroa ja antaa tuloksen, kun ero nousee 15 prosenttiin. Riittävällä toistolla saadaan selville tarkka rajanopeus, jolla kukin rengas nousee vesiliirtoon. Myös tässä kokeessa erot olivat tuntuvat: kärjen ja häntäpään välimatkaksi muodostui kahdeksan prosenttia, mikä nopeuserona tarkoittaa yli 6 km/h. Kuivalla turvallisuutta ja mukavuutta Kesärengastesteissä märkä keli erottelee renkaat yleensä selvemmin toisistaan, mutta tällä kertaa myös kuivan kelin kokeissa erot muodostuivat pahimmillaan todella suuriksi. Kuivalla asfaltilla renkaiden ajettavuutta testataan erilaisissa kaarteissa, ja samalla kiinnitetään huomiota siihen, miten ohjaustuntuma muuttuu. Testiradan leveällä suoralla tehdyillä laajoilla kaarroksilla puolestaan selvitetään, lähteekö rengas tiukentamaan ajolinjaa enemmän kuin kuljettaja tarkoittaa. Tämä voi liikenteessä realisoitua esimerkiksi moottoritien kaistanvaihdossa. Koe tehdään 80 ja 100 km/h -nopeuksilla, sekä loivilla että jyrkemmillä ohjauskulmilla. Lisäksi kokeillaan, miten renkaat vastaavat nopeisiin ohjausliikkeisiin. Tämä koe on hyvä testi ennen ääritilannekäytöstä mittaavaa väistökoetta, jossa ohjataan nopeasti vastaantulijoiden kaistalle ja siitä takaisin omalle kaistalle. Jos keulan ja perän tasapaino ei ole kunnossa, se tietää yleensä ongelmia väistötilanteissa. Etukäteisarviot joidenkin renkaiden ongelmista tässä kokeessa osuivat oikeaan. Testin parhaat renkaat selvittivät väistökokeen 110 km/h -nopeudella, kun heikoimpien suoritukset jäivät 90 km/h -tasoon, ja käytöserot olivat vielä nopeuksiakin selvemmät. Kuivalla tehdyssä jarrutuskokeessa mittausväli on sama kuin märällä – renkailla jarrutettiin 80 km/h -nopeudesta pysähdyksiin, ja varsinainen mittausdata kerättiin väliltä 80–5 km/h. Aivan kuten märällä tehdyissä jarrutuskokeissa, myös tässä testataan ennen kaikkea pitkittäispitoa, ja erot olivat melkein yhtä suuria kuin kosteallakin tienpinnalla. Lopuksi testataan mukavuutta erilaisissa tiestön epätasaisuuksissa – mukana niin teräviä kuin laajempiakin kuoppia sekä töyssyjä – sekä mitataan renkaiden melutasot ja selvitetään erilaiset äänensävyerot. Tällä kertaa kovaäänisimmän ja hiljaisimman renkaan välillä oli keskimäärin vain 0,8 desibelin ero, mutta kuuntelemalla erot ovat jo selvemmät. Lopputulos, eli mikä rengas tarjoaa rahalle parhaan vastineen, selviää Moottorin numerosta 3/2023, joka on luettavissa sähköisesti myös Lehtiluukussa. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Ville-Veikko Heinonen Testin toteutus: Test Finland Oy Testirenkaat, koko 205/55 R16 Austone Athena SP-6 Bridgestone Turanza T005 GT Radial Champiro FE2 Kumho Ecowing ES31 Maxxis Mecotra 3 Nexen N Blue HD Toyo Proxes Comfort Winrun R330 Lue lisää Kaikki artikkelit 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 2.11.2025 Ajoneuvot Vuoden Auto Euroopassa -finalistit julkistettiin – vain Kia EV4 on ei-eurooppalainen, mutta sitäkin valmistetaan Euroopassa 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa – niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 1.11.2025 Testit Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius on auto, jolla ei saa ketään kateelliseksi 30.10.2025 Ajoneuvot Maserati MCPura ja Alfa Romeo Giulia QV liittyivät Italian karabinieereihin – tehtävä liittyy enemmän lääketieteeseen kuin liikennekurin valvomiseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 9.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: näin käy, kun Nissan GT-R:n moottori asennetaan Infinitin luksuslinnakkeeseen 1 000 -hevosvoimaisena 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan