8.7.2021 Ajoneuvot Alkuvuoden suosituimmat: maamme myydyimmät täyssähköautot ja lataushybridit Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tarkastelimme vuoden ensimmäistä puolikasta ja nostimme pinnalle muun muassa myydyimmät täyssähkö- ja lataushybridimerkit. Autokaupan kasvu jatkui kesäkuussa. Listasimme alkuvuoden myydyimmät merkit täyssähköautojen ja ladattavien hybridien osalta sekä myös alkuvuoden kovimman nousijan. Luonnollisesti bensiinikäyttöiset ajoneuvot muodostavat yhä ylivoimaisesti suurimman ryhmän myydyistä autoista.Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 56 730, joka on 19,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vastaavasti vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana käytettyjen henkilöautojen kauppaa on käyty 3,3 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna.Viimeisen kuukauden, eli kesäkuun aikana, Suomessa rekisteröitiin yhteensä 9 941 uutta henkilöautoa. Tämä on 23,9 prosenttia suurempi kuin viime vuoden kesäkuussa, jolloin korona söi autojen kysyntää. Kesäkuun rekisteröinnit jäivät siitä huolimatta vielä 4,1 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas.Käytettyjen autojen kauppa kävi kesäkuussa hieman kevättä verkkaisemmin. Käytettyjä henkilöautoja myytiin kesäkuussa 54 173, joka on 1,2 prosenttia pitkän aikavälin kesäkuun keskiarvoa vähemmän.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMyydyimmät täyssähköisetVolkswagen jatkaa Suomen eniten rekisteröitynä täyssähköautomerkkinä ja sen malliston suosituin täyssähköauto on edelleen, Vuoden Autoksi Maailmassa 2021 valittu Volkswagen ID.4. Tammi-kesäkuussa 2021 Volkswagenin täyssähköautoja rekisteröitiin yhteensä 1 153 kappaletta, joka vastaa 27,9 prosentin markkinaosuutta. Mallikohtaisesti tarkasteltuna rekisteröinnit jakautuvat alkuvuonna seuraavasti: ID.4 715 kappaletta, ID.3 339 kappaletta ja e-up! 99 kappaletta.– Volkswagenin ensimmäinen vuosipuolisko on ollut Suomessa hyvä ja esimerkiksi alkuvuonna pelkästään Volkswagen ID.4 -mallia on rekisteröity enemmän kuin mitään muuta täyssähköautomerkkiä. Kiinnostus täyssähköautoja kohtaan on pysynyt korkealla ja niitä kysytään yhä enemmän vaihtoehtona perinteiselle polttomoottoriautolle. Suomen toimitukset ovat normaalissa aikataulussa ja autoja on myös saatavilla nopeaan toimitukseen – kesäksi ehtii vielä saada uuden täyssähköauton, kertoo K-Auton Volkswagen-henkilöautoista vastaava johtaja Aki Juhakorpi.Ladattavissa VolvoVuoden ensimmäisen puolikkaan aikana rekisteröidyistä uusista henkilöautoista noin 28 prosenttia oli ladattavia autoja. Ladattavien hybridien osuus on tänä vuonna kasvanut 21,1 prosenttiin ja täyssähköautojen 7,3 prosenttiin, kun vielä viime vuonna vastaavat osuudet olivat 13,7 ja 4,4 prosenttia.Maamme myydyimmät lataushybridit tarjosi Volvo. Yli puolet (55,4 prosenttia) ensimmäisen vuosipuoliskon aikana rekisteröidyista Volvoista on ladattavia. Yhteensä Suomessa rekisteröitiin vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana ladattavia Volvoja 2 535 kappaletta.Alkuvuoden suosituin Volvo -malli oli XC60, joka kasvatti rekisteröintejään viime vuoteen verrattuna huikeat 52,2 prosenttia. Sen rekisteröinneistä ladattavien hybridien osuus oli peräti 76,7 prosenttia.– XC60 sisältää kaikki tämän hetken halutuimmat ominaisuudet; skandinaavisesti muotoiltu ladattava ja nelivetoinen SUV-malli on tämän hetken suosituin yhdistelmä, toteaa Volvo Car Finlandin operatiivinen johtaja Jouni Jokinen.Peugeot kasvanut enitenAlkuvuoden aikana kaikkein suurimman kasvun kaikista Suomen 25 suosituimmasta henkilöautomerkistä saavutti ranskalaismerkki Peugeot. Prosenttimääräisesti kasvu oli lähes uskomattomasti yli 70 prosenttia.Samalla merkki nousi kuluneen vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana henkilöautojen ensirekisteröintitilastoissa maamme 10. suosituimmaksi automerkiksi. Henkilöautoissa Peugeotin markkinaosuus on tämän vuoden osalta 3,3 prosenttia.– Peugeotin nousua maamme 10. suosituimmaksi automerkiksi voi pitää siinäkin mielessä erityisen kovana saavutuksena, että kokonaismarkkina on kasvanut ensimmäisellä vuosipuolikkaalla 19,3 prosenttia. Peugeotin kohdalla lukema on ollut käsittämättömät 71,5 prosenttia, iloitsee Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle.Maahantuojan mukaan yksi suuri syy suosioon on ollut Peugeotin monipuolinen ladattavien hybridi- ja täyssähköautojen mallisto. Merkin filosofiaan kuuluu tarjota asiakkaalle vapaus valita itselleen parhaiten soveltuva käyttövoima bensiini-, diesel- ja sähkövaihtoehtojen joukosta.Kuvituskuva: Henri Posa, Lähteet: Autoalan Tiedotuskeskus, Peugeot, Volkswagen, VolvoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa