4.2.2023 Ajoneuvot Aurinkosähköauton tulevaisuus juuri nyt hyvin epävarma – Lightyearin taustayhtiö konkurssiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Konkurssiuutinen tuli vain päiviä sen jälkeen, kun huippumalli Lightyear 0:n tuotannon lopetuksesta Uudessakaupungissa kerrottiin. Hollantilaisvalmistaja perusteli tammikuun lopulla antamassaan tiedotteessa Lightyear 0 -huippumallin tuotannon lopetusta strategisilla uudelleenjärjestelyillä, ja tarkemmin tarpeella ohjata raharesurssit noin kolmen vuoden päässä häämöttäneen toisen, paljon valtavirtaisemman Lightyear 2 -mallin kehitystyöhön. Tuostakin ilmoituksesta paistoi jo toki läpi taloudellinen epävarmuus, vaikka vain muutamaa kuukautta aiemmin Lightyear oli vastaanottanut merkittävää rahoitusta 1. joulukuuta alkanutta, mutta myöhemmin lyhyeen loppunutta tuotantoaan varten.Myös Lightyear 2:n kohtalo näyttää siis nyt hyvin epävarmalta, sillä Lightyearin autoliiketoiminnasta vastannut taustayhtiö, Atlas Technologies BV, on päätynyt konkurssiin. Hollantilaistuomioistuin on konkurssin myös myöntänyt. Menettelyt ovat tällä hetkellä käynnissä ennen kaikkea yhtiön 500 työntekijän tilanteen puolesta. Kontrahtivalmistaja Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla 0-mallin tuotannossa työskenteli 30 henkeä.Tiedotteessaan Lightyear kuitenkin painottaa, ettei ole heittänyt lopullisesti kirvestä kaivoon, vaan etsii ratkaisuja ja uusia investoijia konseptinsa tulevaisuuden turvaamiseksi.Tiiserikuva Lightyear 2:sta.Lightyear -konseptin tulevaisuudessa häämöttäisi 250 000 euron 0-mallia jopa kahdeksan kertaa edullisempi, mutta valmistajansa mukaan vähintään yhtä kyvykäs Lightyear 2. Tämän tulevan aurinkosähköautomallin oli määrä edetä tuotantoon vuoden 2025 loppuun mennessä, ja sen osalta ennakkovarauskirjat aukesivat jo muutamia kuukausia sitten. Aika näyttää, miten mielenkiintoisen konseptin lopulta käy.Lähde: Lightyear Kuvat: Lightyear, Moottorin arkisto Teksti: Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa