28.5.2026 Kuluttajat Autokorjaamo veloitti lähes 2300 euroa sopimattomista lisätöistä – riitahan siitä syntyi Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottoriremontti johti erimielisyyteen kustannuksista ja työn laajuudesta, kun kuluttaja katsoi lisätöitä tehdyn ilman lupaa ja korjaamo puolestaan piti toimenpiteitä välttämättöminä. Kuluttajariitalautakunta on käsitellyt tapausta, jossa vuonna 2015 käyttöönotetun BMW X5 -henkilöauton moottoriremontti johti kiistaan kuluttajan ja korjaamon välillä. Tapauksessa oli kyse paitsi korjauksen lopputuloksesta myös siitä, miten työn aikana syntyneistä lisätöistä oli sovittu ja millä perusteilla niistä veloitettiin. Kuluttajan mukaan auton moottoria ryhdyttiin purkamaan ilman hänen nimenomaista suostumustaan. Hänen näkemyksensä mukaan korjaamo ei myöskään antanut ennen työn aloittamista arviota työn kokonaiskustannuksista, mikä vaikeutti päätöksentekoa työn jatkamisesta. Kuluttaja kertoi maksaneensa työn aikana useita eriä, mutta koki maksujen perusteiden jääneen epäselviksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nosturin varauksesta 1 200 euron veloitus Maksuja pyydettiin työn edetessä useassa vaiheessa. Ensin kuluttajalta pyydettiin 1 500 euroa, jonka jälkeen esitettiin 2 100 euron lisämaksupyyntö. Myöhemmin kuluttajaa pyydettiin maksamaan vielä 1 500 euroa lisää. Kuluttajan mukaan nämä maksut esitettiin tilanteessa, jossa työn lopullinen laajuus ja kustannukset eivät olleet selviä. Lisäksi hän kyseenalaisti erillisen, 1 200 euron suuruisen veloituksen, joka liittyi nosturin varaukseen. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 9.8.2026 Laivat Klassisissa risteilyaluksissa on tunnelmaa - kuten tässä matkaan maailman ympäri valmistautuvassa vuoden 1988 turkulaisessa 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla