12.1.2023 Ajoneuvot Autoliitto: katujen talvikunnossapidon merkitys korostuu sähköautojen yleistyessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sähköautojen akuston vauriot voivat olla erittäin kalliita korjata ja vaurio akun koteloinnissa voi johtaa hylkäykseen katsastuksessa. Viime vuoden marraskuun alussa Suomessa on astunut voimaan uusi katsastusmääräys, jonka perusteella pienikin painauma sähköauton akkukotelossa on hylkäämisperuste auton määräaikaiskatsastuksessa. Syy hylkäämisperusteeseen on se, että vähäinenkin lommo sähköauton akkukotelossa voi tukkia esimerkiksi auton ajoakun jäähdytyskanavia, jolloin auton tulipalon riski kasvaa. Monissa sähköautoissa maavaraa on myös vähän ja autossa alhaalla sijaitseva akusto on erityisen altis kolhuille.Runsasluminen talvi on myös aiheuttanut ympäri Suomen sitä, että lumi pääsee kerrostumaan ja pakkautumaan tien pintaan monilla kaduilla. Sään muuttuessa plussakeliksi tien pintaan jäänyt lumikerros sohjoontuu ja muodostaa tielle syviä ajouria. Pakkasessa nämä ajourat ja niiden väliin jäävä sohjo puolestaan jäätyvät ja muodostavat selkeän vaurioriskin auton alustan osille sekä sähköautojen akkukoteloille sekä ajoakustolle.– Katujen talvikunnossapidon merkitys korostuu sähköautojen yleistyessä. Akuston vauriot voivat olla erittäin kalliita korjata, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKuka korvaa vahingon?Kadulle kerrostunut tai pakkautunut lumi voi vaurioittaa auton akkukoteloa. Vahingon sattuessa korjausvelvollisuus ratkaistaan aina tapauskohtaisesti. Kuntien ja valtion ylläpitämillä teillä tien pitäjän korjausvastuuseen saaminen edellyttää, että tie ei ole ollut tieluokan edellyttämässä kunnossa. Laiminlyönti tällaisessa tapauksessa syntyy vasta, jos voidaan katsoa, että tienpitäjä ei ole hoitanut tietä ajettavaan kuntoon kohtuullisessa ajassa.Tienpitäjän vastuuta arvioidessa otettaan myös huomioon se, että onko tienkäyttäjä omalta osaltaan noudattanut kelin ja muiden olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta, toisin sanoen, onko autoilija ajanut esimerkiksi riittävän alhaista nopeutta tai tilanteeseen nähden järkevää ajolinjaa. Joskus oikeudessa asioita arvioidessa on myös katsottu, että jo huonokuntoiselle tielle lähtö matalamaavaraisella autolla merkitsee rikkoutumisriskin siirtymistä autoilijalle. Tienpitäjän saaminen vastuuseen voi tällaisissa tapauksissa, joissa auton akkukotelo vaurioituu, voi olla hyvin vaikeaa.– Katu- ja tieverkko tulisi pitää myös sähköautoilla liikennöitävässä kunnossa ilman, että niiden käyttäjien pitää pelätä kohtuuttomia korjauskustannuksia, Teppo Vesalainen sanoo.Lähde: Autoliitto Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 1.5.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen ID.Buzz GTX – 25 senttiä tuntuu 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 6.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harrasteparkin sadat vaihtuvat klassikot kruunaavat autonäyttelyn 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 7.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko nämä takalasien iskulauseet? 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa