2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Huhtikuun ensirekisteröinnit olivat pitkästä aikaa korkeammat kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Ladattavien autojen eli pistokehybridien ja täyssähköautojen määrä kasvaa koko ajan koko Suomen autokannasta, vaikka ensirekisteröintien puolella on vielä suhteellisen hiljaista. Suomessa on nyt yli 300 000 rekisteröityä ladattavaa autoa. Täyssähköistä henkilöautojen osuus koko kannasta oli 4,9 prosenttia ja ladattavien hybridiautojen 6,4 prosenttia. Suomessa ladattavien hybridiautojen osuus ensirekisteröinneistä on myös poikkeuksellisen suuri EU:n keskiarvoon verrattuna. – Suomessa ladattavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä on poikkeuksellisen suuri, yli viidennes, kun EU:ssa keskimäärin ladattavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä on 7,6 prosenttia. Meillä Suomessa ladattavilla hybrideillä sähköllä ajon osuus on tutkitusti muita EU-maita suurempi, mikä laskee niiden käyttökustannuksia. Lisäksi uusien lataushybridien toimintamatka on kasvanut, mikä alentaa niiden päästöjä entisestään ja kannustaa lataamaan säännöllisesti, arvioi Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio. Tammi-huhtikuun aikana rekisteröidyistä uusista henkilöautoista Suomessa 34,6 prosenttia oli täyssähköautoja. Hybridien määrä oli pienempi, 21,4 prosenttia. Suomessa ladattavien hybridiautojen osuus ensirekisteröinneistä on poikkeuksellisen suuri EU:n keskiarvoon verrattuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pohjoismaissa sähköistyminen etenee rivakasti Suomi on myös kuitenkin muita Pohjoismaita jäljessä ladattavien autojen rekisteröinneissä. – Suomi on ensirekisteröintien määrässä reippaasti jäljessä sen luonnollisia verrokkeja eli muita Pohjoismaita, mutta sähköistyminen etenee rivakasti samaa tahtia Ruotsin kanssa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä täyssähköautojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli Ruotsissa 33 prosenttia ja Suomessa jopa hieman tätä enemmän, 33,8 prosenttia. Norja ja Tanska etenevät täyssähköautojen osuudessa omassa luokassaan, Norjassa osuus oli 90,6 prosenttia ja Tanskassa 65,5 prosenttia, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta. Uusien autojen ensirekisteröinnit ovat olleet alamaissa pitkään ja kulunut vuosi on ollut ensirekisteröinneissä myös hyvin alhoinen, myös viimekin vuoteen nähden. Alkuvuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät olivat 6,7 prosenttia matalammalla kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Pientä pilkahdus valoa on kuitenkin tunnelin päässä näkyvissä, sillä huhtikuu oli ensirekisteröintien suhteen vilkkaampi kuin viime vuoden huhtikuu. Se oli ensimmäinen kerta, kun ensirekisteröinneissä ylitettiin tänä vuonna viime vuoden vastaava ajankohta. Huhtikuussa rekisteröitiin 6 251 uutta henkilöautoa, mikä on 1,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Suomi on kuitenkin pohjoismaisessa vertailussa jäljessä Norjaa, Ruotsia ja Tanskaa, kun katsotaan uusien autojen ensirekisteröintejä. Suomea lukuunottamatta uusien autojen kauppa on kääntynyt muissa Pohjoismaissa plussalle. Norjassa ensirekisteröinnit kasvoivat vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 46,6 prosenttia, Ruotsissa 6,1 prosenttia ja Tanskassa 1,4 prosenttia. Suomessa ensirekisteröinnit olivat vastaavana aikana lähes 10 prosenttia, tarkalleen ottaen 9,5 prosenttia laskussa. EU:ssa uusien henkilöautojen rekisteröintimäärä oli tammi-maaliskuussa keskimäärin 1,9 prosenttia edellisvuotta alhaisemmalla tasolla. Käytettyjen kauppa hiljentynyt hieman Pakettiautoja rekisteröitiin Suomessa 927 kappaletta tämän vuoden huhtikuussa ja määrä on myös 4,3 prosenttia edellisen vuoden huhtikuuta suurempi. Tammi-huhtikuun aikana pakettiautojen ensirekisteröintimäärä kasvoi 8,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin tammi-huhtikuussa 25,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana ja linja-autoja ensirekisteröintiin 1 prosentti vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Käytettyjen markkina on vetäny uusien autojen sijaan viime aikoina hieman paremmin, nyt autoliikkeistä käytettynä myytyjen henkilöautojen lukumäärä on vähentynyt tammi-huhtikuun aikana 1,9 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Käytettyjen pakettiautojen osalta lukumäärä väheni vajaan prosentin. Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 27.5.2026 Uutinen Taksamittari ja värilliset kilvet takseihin – taksilaki kitkee rikollisuutta ja lisää luottamusta 25.5.2026 Uutinen Autoliiton Teppo Vesalaiselle arvostettu tunnustus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 12.6.2026 Koeajo Canyon Spectral:ON CF 9 AXS – sähköenduron murrosvaiheen ilmentymä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km