30.4.2022 Liikenne Autoliitto vaatii päättäjiltä toimia – Suomessa EU:n kallein bensiini ja dieselissäkin hopeasija Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ennätyskorkeat polttoaineiden hinnat ovat ajaneet ahdinkoon niin kotitalouksia kuin yrityksiäkin. Autoliitto peräänkuuluttaa tehokkaampia toimia tilanteen helpottamiseksi. Suomessa ostetaan nyt EU:n kalleinta bensiiniä ja toiseksi kalleinta dieseliä. Hallitusten toimenpiteet tilanteen helpottamiseksi ovat purreet monissa muissa maissa, mutta meillä ei vaikuttavaa helpotusta ole saatu aikaiseksi. Korkealla energian hinnalla on vaikutusta ihmisten ja yritysten toimeentuloon ja se toimii myös veturina inflaation kiihtymiselle.Polttoaineiden hinnat ovat rikkoneet kaikkien aikojen ennätyksiä ja ajaneet monet kotitaloudet ja yritykset ahdinkoon. Hintojen nousu alkoi viime vuoden puolella, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kiihdyttänyt hinnannousua entisestään. Liikkumisen hinta kiihdyttää myös inflaatiota ja heikentää siten kansalaisten ostovoimaa yleisestikin.Tuoreimpien EU:n tilastojen mukaan bensiinin litrahinta on Suomessa nyt Euroopan unionin kallein ja dieselin Ruotsin jälkeen toiseksi kallein. Dieselauton käytöstä perittävä vuotuinen vero on kuitenkin Suomessa Ruotsia korkeammalla tasolla ja tämän lisäksi Ruotsissa on tehty päätöksiä veronpalautuksista. EU Weekly Oil Bulletin -tilaston (25.4.2022) mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta oli Suomessa keskimäärin 2,174 €/l ja dieselin 2,198 €/l. Monet EU:n jäsenmaat ovat reagoineet polttoaineiden hintojen nousuun muun muassa alentamalla polttoaineveroa sekä tekemällä muita liikkumiskustannuksia hillitseviä toimenpiteitä. Suomen lisäksi bensiinin hinta ylitti kahden euron rajan viidessä ja dieselin kolmessa EU-maassa.– Parhaiten ja täsmällisimmin liikkumiskustannuksiin vaikuttava toimenpide on polttoaineverojen alentaminen. Hallituksen jo suunnittelemat parannukset muun muassa työmatkavähennyksiin auttavat vain erittäin pientä osaa autoa tarvitsevista eikä jakeluvelvoitteen alentamisen vaikutuksia ole nähty eikä se muutenkaan vaikuta bensiinin hintaan merkittävästi, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen huomauttaa.– Suomi on pinta-alaltaan EU:n viidenneksi suurin maa. Meitä pienempiä ovat muun muassa 38 miljoonan asukkaan Puola ja 59 miljoonan asukkaan Italia eikä 83 miljoonan asukkaan Saksakaan ole paljon Suomea suurempi. On selvää, että meillä oman auton käytölle ei usein ole tosiasiassa muita vaihtoehtoja, toisin kuin tiheämmin asutuissa maissa.Autoliiton tuoreen kuluttajabarometrin mukaan 28 % suomalaisista on vähentänyt auton käyttöä asioinnissa eli esimerkiksi kaupassa käyntiä ja 37 % on vähentänyt vapaa-ajanmatkoja autolla. Vajaat kymmenen prosenttia on vähentänyt työajoja. Ainoastaan kolmannes kaikista vastaajista ilmoitti, että polttoaineiden hinnat eivät ole vaikuttaneet auton käyttöön.– Tuloksissa näkyy se, että nyt karsitaan kaikesta mahdollisesta, mutta usein auton käyttö on välttämätöntä. Siksi nousevat liikkumiskustannukset ovat pois muusta kulutuksesta, Nieminen toteaa.Barometriin vastanneista 26,5 % kertoi tärkeimmäksi syyksi käyttää autoa sen, että ei käytännössä voi korvata matkojaan julkisilla liikennevälineillä. Autoilun tarjoaman vapauden ja joustavuuden mainitsi 26,9 % vastaajista ja 17,5 % ilmoitti, että työmatkat on helpointa ja tehokkainta tehdä omalla autolla.Lähde: Autoliitto Kuva: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa