19.4.2023 Automatkailu Automatkailija – näin vältyt jopa kymppitonnin sakoilta Euroopassa! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliiton matkailupäällikkö: ”Jos ei ole perehtynyt eri maiden sääntöihin ja määräyksiin, saattaa tulla ikäviä yllätyksiä.” Joissakin Euroopan maissa on hyvin tiukat kojelautakameroita koskevat määräykset. Esimerkiksi jatkuvasti tallentavan kojelautakameran käyttö on kielletty Itävallassa peräti 10 000 euron sakon uhalla.Autoliiton julkaisemassa Autoillen Euroopassa -kirjassa käsitellään seikkaperäisesti eri maiden käytäntöjä, jotka liittyvät navigaattoreiden ja kojelautakameroiden käyttöön. Navigaattoreiden kiinteistä nopeusvalvontakameroista varoittavaa ominaisuutta on puolestaan laitonta käyttää muun muassa Saksassa ja Ranskassa.– Jos ei ole perehtynyt eri maiden sääntöihin ja määräyksiin, saattaa tulla ikäviä yllätyksiä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo.Esimerkiksi maksamattomat moottoritiemaksut, kielletyille vyöhykkeille ajaminen tai vaikka jonkun varusteen puuttuminen autosta voi tulla kalliiksi, vaikka virhe perustuisikin vilpittömään tietämättömyyteen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTiedot 26 maan määräyksistäAutoillen Euroopassa -kirjasta löytyvät tärkeimmät tiedot 26 Euroopan maan liikennesäännöistä ja määräyksistä. Kirjassa esimerkiksi esitellään suomalaisille tuntemattomampia liikennemerkkejä sekä liikennemerkkien lisäkilpien tekstejä käännöksineen.Auton pakolliset varusteet ja muut olennaiset asiat käydään seikkaperäisesti läpi. Kirja valistaa myös maksullisista teistä ja ympäristömaksuista. Ohjeita saa myös matkaan valmistautumiseen, auton kuormaamiseen sekä autonvuokraukseen.Matkailuajoneuvoilla liikkuville ja moottoripyöräilijöille on omat vinkkinsä, minkä lisäksi kirjassa on reittiehdotuksia nähtävyyksineen. Myös sakkorangaistukset, rajanylityspaikat, tullimääräykset, polttoaineet ja kissojen sekä koirien maahantulomääräykset käydään läpi maittain.Automatkailu-tietoa toukokuun webinaareissa!Automatkailijoille on tarjolla hyödyllisiä Autoliiton Teams-webinaareja toukokuussa: yhdessä keskitytään Euroopan eri maiden käytäntöihin ja toisessa Slovenian omatoimimatkailuun.9.5.2023 kello 18–19Automatkailuvinkit Euroopan matkalle. Tule päivittämään tietosi Euroopan eri maiden säännöistä ja määräyksistä. Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen antaa eväitä onnistuneen matkan suunnitteluun.Lisää täällä.16.5. kello 18–19Omatoimimatka Sloveniaan -webinaarissa tietoa, vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia Sloveniasta antavat Slovenia-seuran puheenjohtaja, Slovenian kunniakonsuli Andreja Valtanen ja Slovenia-seuran hallituksen jäsen, Autoliitto ry:n entinen järjestöpäällikkö Matti Sinervä.Lisää täällä.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 1.6.2025 Matkailu Hollantilainen pyöräilykulttuuri yllätti ensikertalaisen – näin toimii sujuva yhteispeli liikenteessä 26.5.2025 Matkailu High Chaparral – tämän lähemmäs seikkailua villissä lännessä et enää pääse 25.5.2025 Matkailu Kauheata – ja ihanaa: tässäkö on Euroopan tulevaisuus? 21.5.2025 Laivat Yltäkylläinen risteily Välimerellä – Espanja, Ranska, Italia ja Malta yhdellä reitillä 19.5.2025 Matkailu Dacia Duster -kierros Itä-Euroopassa: osa 3 – EU:n ulkopuolelle 18.5.2025 Matkailu Slovenia on hieno keskieurooppalainen maa 18.5.2025 Matkailu Matkavinkki Tukholma: Pohjoismaista elämää 500 vuotta – Nordiska museet ei petä 14.5.2025 Matkailu Matkavinkki: Tukholman edustan saaristo haltuun päiväretkellä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”