19.4.2023 Automatkailu Automatkailija – näin vältyt jopa kymppitonnin sakoilta Euroopassa! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliiton matkailupäällikkö: ”Jos ei ole perehtynyt eri maiden sääntöihin ja määräyksiin, saattaa tulla ikäviä yllätyksiä.” Joissakin Euroopan maissa on hyvin tiukat kojelautakameroita koskevat määräykset. Esimerkiksi jatkuvasti tallentavan kojelautakameran käyttö on kielletty Itävallassa peräti 10 000 euron sakon uhalla.Autoliiton julkaisemassa Autoillen Euroopassa -kirjassa käsitellään seikkaperäisesti eri maiden käytäntöjä, jotka liittyvät navigaattoreiden ja kojelautakameroiden käyttöön. Navigaattoreiden kiinteistä nopeusvalvontakameroista varoittavaa ominaisuutta on puolestaan laitonta käyttää muun muassa Saksassa ja Ranskassa.– Jos ei ole perehtynyt eri maiden sääntöihin ja määräyksiin, saattaa tulla ikäviä yllätyksiä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo.Esimerkiksi maksamattomat moottoritiemaksut, kielletyille vyöhykkeille ajaminen tai vaikka jonkun varusteen puuttuminen autosta voi tulla kalliiksi, vaikka virhe perustuisikin vilpittömään tietämättömyyteen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTiedot 26 maan määräyksistäAutoillen Euroopassa -kirjasta löytyvät tärkeimmät tiedot 26 Euroopan maan liikennesäännöistä ja määräyksistä. Kirjassa esimerkiksi esitellään suomalaisille tuntemattomampia liikennemerkkejä sekä liikennemerkkien lisäkilpien tekstejä käännöksineen.Auton pakolliset varusteet ja muut olennaiset asiat käydään seikkaperäisesti läpi. Kirja valistaa myös maksullisista teistä ja ympäristömaksuista. Ohjeita saa myös matkaan valmistautumiseen, auton kuormaamiseen sekä autonvuokraukseen.Matkailuajoneuvoilla liikkuville ja moottoripyöräilijöille on omat vinkkinsä, minkä lisäksi kirjassa on reittiehdotuksia nähtävyyksineen. Myös sakkorangaistukset, rajanylityspaikat, tullimääräykset, polttoaineet ja kissojen sekä koirien maahantulomääräykset käydään läpi maittain.Automatkailu-tietoa toukokuun webinaareissa!Automatkailijoille on tarjolla hyödyllisiä Autoliiton Teams-webinaareja toukokuussa: yhdessä keskitytään Euroopan eri maiden käytäntöihin ja toisessa Slovenian omatoimimatkailuun.9.5.2023 kello 18–19Automatkailuvinkit Euroopan matkalle. Tule päivittämään tietosi Euroopan eri maiden säännöistä ja määräyksistä. Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen antaa eväitä onnistuneen matkan suunnitteluun.Lisää täällä.16.5. kello 18–19Omatoimimatka Sloveniaan -webinaarissa tietoa, vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia Sloveniasta antavat Slovenia-seuran puheenjohtaja, Slovenian kunniakonsuli Andreja Valtanen ja Slovenia-seuran hallituksen jäsen, Autoliitto ry:n entinen järjestöpäällikkö Matti Sinervä.Lisää täällä.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 14.5.2025 Matkailu Matkavinkki: Tukholman edustan saaristo haltuun päiväretkellä 13.5.2025 Matkailu Astrid Lindgrenin maailma: huima seikkailu satujen maailmassa 13.5.2025 Matkailu Maakuntamittelö: Atomi vs. Lörtsy! 11.5.2025 Matkailu Jääkaudesta kertova museo Virossa – tällainen pitäisi olla Suomessakin 10.5.2025 Matkailu Dacia Duster -kierros Itä-Euroopassa: osa 2 – Draculan pihatielle 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa