Baikalin salaisuus – kalastusveneiden hautausmaa

Olhon on Baikal-järven suurin saari. Sen pitkä historia on melko rauhanomainen ja ainoassa joukkohaudassakin lepää kalastusveneitä.

Hyytävä lokakuinen Siperian tuuli puhaltaa Baikalilta Olhonin suurimman kylän Khuzirin satamaan. Laitureihin on kiinnitetty kalastusveneitä ja kalastus onkin ollut perinteisesti saaren tärkein elinkeino. Siitä muistuttaa myös satamassa sijaitseva kalanjalostustehdas, joka toimi 1935-93 ja tölkitti vedenviljaa myytäväksi ympäri Neuvostoliittoa.

Nyt siitä on jäljellä vain tyhjä, spreijattu betonikuori ja komea punatähtinen rautaportti. Tehtaalle käyttövoiman antanut dieselmoottori oli aikanaan koko Olhonin ainoa virtalähde ja tehtaan lopetettua saarikin oli ilman sähköä vuoteen 2000 asti.

Spreijattuja hylkyjä keskellä kylää

Tehtaan ja laitureiden välissä, lähes keskellä kylää, on yksi Olhonin erikoisimmista näkymistä. Puolen tusinaa palveluksensa päättänyttä rautaista kalastusvenettä on vedetty maihin, riisuttu kaikesta irtaimesta ja jätetty niille sijoilleen. Yhdessä konehuoneessa on vielä moottori tallella. Maassa ei sentään näy merkkejä öljystä. Laskeva aurinko putkahtaa pilvien takaa ja valaisee veneet kuvauksellisesti.

Veneet eivät suinkaan ole jääneet unhoon viimeiselle leposijalleen. Paikalliset taiteilijanalut ovat käyneet spreijaamassa ne täyteen maalauksia, joiden taso vaihtelee. Ympärillä pyörii kiinalaisturisteja ottamassa selfieitä. Jalkoihinsa kannattaa katsoa, sillä vierestä menee kylän lehmien suosima polku ja jätöksiä on ympäriinsä.

Ruumaan nousi omulia

Laivojen riisutuista rungoistakin näkee hyvin, millaiset niiden tilat ovat olleet. Pienen ohjaushytin takana on yleensä yhtä pieni kajuutta. Ohjaushytistä menevät portaat alas konehuoneeseen. Keulahytistä pääsee keskellä olevaan isoon ruumaan, joka on tietysti kalansaalista varten. Suosituin kala näillä main on herkullinen omul, Baikalin oma siika, jota Olhonillakin myydään kaupoissa ja tarjotaan majatalojen illallisilla. Tällä kalalla on tosin myös porttikielto paikalliseen hotelliin.

Kovin vanhoja eivät hylyt kunnosta päätellen ole. Kovin moderneiltakaan ne eivät näytä, mutta mallisto toisaalta tuskin on paljon muuttunut neuvostoajoista.

Miksi laivat on jätetty tähän, eikä viety romutettaviksi, on epäselvää. Mahdollisesti niiden omistajat ovat luopuneet elinkeinostaan alusten elinkaaren päättyessä ja kuskaaminen mantereelle romutusta varten olisi vain ollut liian kallista.

Teksti: Ismo Lehtonen Kuvat: Tanja Mikkola ja Antti Hentinen