11.10.2023

BMW X2 meni täysin uusiksi ja sai rinnalleen iX2:n – tehtäväkuva on nyt paljon aiempaa kirkkaampi

BMW:n kompakteimman maasturin sporttiversio herättää muotoilullaan taatusti mielipiteitä puolesta ja vastaan. X2 tulee saataville kesympänä ja villimpänä, tai sitten täyssähköisenä iX2:na.

Katumaasturimalliston alkupäämalli X1:n kohdalla BMW tajusi edellissukupolvessa, että siltä puuttui yksi numero välistä. Kun X3:lla oli viiston kattolinjan sisar X4 ja X5:llä puolestaan viiston kattolinjan X6, miksei X1:llä voisi samalla olla viiston kattolinjan sisarenaan X2.ta? Ei näköjään voinut olla, sillä X2:sta tehtiin pikemminkin litistetyn kattolinjan versio X1:stä.

Edellisen polven X2 oli korimuodostaan johtuen merkittävästi ahtaampi kuin X1, eivätkä BMW-asiakkaat tuntuneet löytäneen sille funktiota oikein missään vaiheessa. Isosiskojen antaman esimerkin mukainen viisto kattolinja tekeekin nyt tulonsa X2:een, ja se kasvaa samalla kokoa periaatteessa aivan uusiin mittoihin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Valtaisa muotoiluhaaste

BMW keksi "coupé-maasturin" ensi kertaa vuonna 2006, kun se julkisti ensimmäisen sukupolven X6:n. Sedaneiden tai coupé-koristen autojen tyylillä laskeva perä on äärimmäisen hankala toteuttaa nelioviseen autoon, jonka kori on luontaisesti korkea. Haaste vain kasvaa sitä mukaa, kun kokoluokat pienenevät, ja kattolinjalla on vähemmän tilaa laskea tekemättä selvää takaistuinten pääntilasta. Ilmiön tuloksia on nähtävissä esimerkiksi Brasilian Fiat Fastbackissa.

X2:n kasvaneet mitat vaikuttavatkin olevan edellytys sille, että BMW uskaltautui toisessa sukupolvessa viistämään katon, isompien sisarten malliin. Auto on peräti 20 senttimetriä edeltäjäänsä pidempi, mikä on antanut lisää pelivaraa mainitulle kattolinjalle, samoin kuin 6,4 senttimetrin korkeuden lisäys.

Yhdessä parisen senttimetriä kasvaneen korileveyden kanssa mainitut kasvukohteet mahdollistavat myös merkittävän sisätilojen kasvun. Esimerkiksi tavaratilaan on saatu 115 litran lisäys heti kättelyssä, ja myös polvi- ja pääntilaa on saatu kertaheitolla lisää. Tavaratilan tilavuus on nyt vähintään 560 litraa polttomoottorimalleille ja 525 litraa iX2:lle.

Ulkonäkö on aina makuasia, mutta on luiskaperällä myös hienoiset vaikutuksensa varsinkin iX2:n taloudellisuuteen, sillä iX1:n ilmanvastuskertoimesta 0,26 on saatu viilattua kymmennys pois, lukeman asettuessa nyt siis 0,25:een. Polttomoottorisen X2:n ilmanvastuskerroin on 0,27.

Sisarmalliinsa X1:een verrattuna uusi X2 saa myös muutamia muita tyyliseikkoja. Esimerkiksi takavalot ovat täysin erilaiset, ja kyljistä on siistitty parit pokkaukset pois. Keulalta löytyy valaistu munuaismaski, joka on niin ikään merkittävästi erilainen X1:een verrattuna. Maski on itse asiassa jopa hieman X1:tä pienempi, mutta sen ja oikeastaan koko keulan muotoilussa on havaittavissa viitteitä niin monsterimaasturi XM:ään, kuin X5- ja X6 M Competitioniin.

Tarjolle tulevat niin ikään 21-tuumaiset vanteet, ensi kertaa näin isot BMW:n kompaktimallistossa. X2 M35i näyttää sisältä ja ulkoa suorastaan aggressiivisen urheilulliselta, ja tästä päästäänkin sopivasti voimalinjojen pariin.

i, d, M, iX, xDrive

BMW:n mallimerkintäkoodit ovat kovassa käytössä, sillä baijerilaisvalmistaja tarjoaa X2:ta laajapohjaisella voimalinjapaletilla. Kuitenkin, toisin kuin edeltäjämallissa, lataushybridivaihtoehtoja ei ainakaan vielä ole, joskin sellaisia on kyllä varmasti odotettavissa.

Sisätila on käytännössä suoraan X1:stä. Käytössä on tuoreista tuorein BMW Operating System 9.

Jos lähdetään kiipeämään mallistoa lähtötasosta kohti huippua, kaikki alkaa taloudellisella dieselvaihtoehdolla. X2 sDrive 18d on 2,0-litrainen, nelisylinterinen, 150-hevosvoimainen tuplaturbodiesel. Dieselmalli tarjoaa lisäksi 360 newtonmetriä vääntöä, ja ilmoitetun 5,1 litran keskikulutuksen sadalla. Bensiinipuolella aloitusmallina toimii kevythybridimalli sDrive 20i, joka on puolestaan 1,5-litrainen rivikolmonen, tuottaen 170 hevosvoimaa, 280 newtonmetriä, kiihtyen nollasta sataan 8,3 sekunnissa ja kulkien 213 km/h.

iX2 xDrive 30 on iX1:n tavoin malliston toistaiseksi ainoa sähkövaihtoehto, ja sen sisar. Kahden sähkömoottorin yhteisteho on 230 kilowattia ja -vääntö lähes 500 newtonmetriä. Yli kaksitonninen kompaktimaasturi kiihtyy näillä eväin nollasta sataan 5,6 sekunnissa ja kulkee rajoitettuna 180 km/h. 64,7 kilowattitunnin akuston turvin WLTP-toimintamatka asettuu maksimissaan 450 kilometrin tuntumaan, ja muista sähköbemareista tuttu Max Range -toiminto voidaan ottaa myös käyttöön.

Kirsikaksi kakun päälle jää vielä M-malli, auki kirjoitettuna X2 M35i xDrive, jolle löytyy myös X1-mallistosta suora vastine. Siinä kaksilitrainen tuplaturbobensiini on viritetty 300 hevosvoiman tehoiseksi, tuloksena malliston kirkkaasti nopein malli, kiihtyen nollasta sataan 5,4 sekunnissa ja kulkien 250 km/h.

Lähde ja kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat