22.3.2020 Ajoneuvot Kauppa käy merkki kerrallaan – chat-autokauppa nousukiidossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Chatissa aloitettu autokauppa on nostanut päätään Suomessa jo ennen koronavirusepidemiaa. Sopivan auton voi halutessaan tilata jopa kotiovelle, jolloin käytössä on myös lakisääteinen palautusoikeus. Jos Yhdysvalloissa autokauppiaat ovat turvautuneet koronan aikaan kotikäynteihin ja paperitöihin ulkosalla, on suomalaisella Kamuxilla paljon tekstaajavaltiolle soveltuvampi ratkaisu. Uusien autojen lisäksi käytettyjen autojen kauppa on siirtymässä enemmän etäkauppaan ja automyyjää lähestytään nykyisin yhä useammin chat-keskustelun kautta.– Kauppoja chatin välityksellä teimme viime vuonna noin 1 000 kappaletta. Vuoden aikana chat-keskustelujen määrä on tuplaantunut. Tällä hetkellä puhumme noin 20 000 keskustelusta vuositasolla. Kyllä se kertoo asiointitavan muutoksesta selvää kieltä, kommentoi Kamuxin chat-ryhmän vetäjä Aku Korpela.Chatin nähdään palvelevan hyvin esimerkiksi vuorotyötä tekevien ja muuten kiireisten ihmisten arjessa. Tyypilliset myymälöiden aukioloajat eivät palvele kaikkia. Toisaalta chattia käytetään jäänsärkijänä myös silloin, kun mielenkiintoinen auto sijaitsee eri paikkakunnalla.– Nykyään ihmisillä on usein netistä jo katsottu se auto, joka kiinnostaa. Siitä on kuitenkin yhä edelleen kysymyksiä ja tässä vaiheessa chat-palvelu astuu mukaan kuvaan. Asiakas saa heti vastauksia kysymyksiinsä. Keskustelussa pohjaamme kuntoarvioon, mutta tarvittaessa saamme nopeasti lisää tietoa autosta myyjäverkostomme kautta. Autosta saa siis kattavan ja luotettavan käsityksen, vaikka se sijaitsisi toisella puolella Suomea. Monet haluavatkin keskustelun jälkeen autosta suoraan tarjouksen sähköpostiin, toteaa Kamuxin Suomen maajohtaja Tommi Iiskonmäki toteaa.Kamuxin mukaan palvelutason salaisuutena ovat oikeat myyjät trendikkäiden chatbottien sijaan. – Jos käyttäisimme chat-botteja, minun mielestäni koko hommaa ei kannattaisi tehdä. Vaikka kauppa tapahtuu verkosta, niin kyse on ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Botti ei voi tehdä tarjousta asiakkaalle, sillä kyse on neuvottelusta ja vuorovaikutuksesta. Usein kauppaan liittyy vaihtoauton arviointi ja hinnoittelu. Meillä pitää olla asiantunteva myyjä keskustelukumppanina, joka voi tehdä tarjouksen saman tien, Korpela jatkaa.Innokkaimmat verkoston myyjät tahkoavat 150 chat-kauppaa vuodessa. Asiakas puolestaan voi valita, tuodaanko sopiva auto myymälään vai kotiovelle. Myymälätilauksen yhteydessä asiakas sitoutuu varausmaksuun, kun taas kotitoimitusta koskee etämyynnin lakisääteinen 14 päivän palautusoikeus.Lähde: Kamux Kuva: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa