18.5.2020 Ajoneuvot Ekoilu ei ainoa syy vaihtoehtoisiin käyttövoimiin, mutta hinta ja toimintamatka epäilyttävät Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autobarometri 2020 -kyselytutkimuksen mukaan vaihtoehtoiset käyttövoimat kiinnostavat suomalaisia kasvavissa määrin taloudellisten syiden vuoksi. Taloudelliset syyt näkyvät myös vaihtoehtoisia käyttövoimia epäilevien keskuudessa. Danske Financen Autobarometri 2020 -kyselytutkimuksen mukaan suomalaisille tärkein syy sähkö-, kaasu-, tai hybridiauton hankkimiseksi on niiden pienemmät päästöt. 65 prosenttia vastaajista kertoi pienemmät päästöt ykkössyyksi vaihtoehtoisten käyttövoimien valitsemiseen.Lähes yhtä moni, 61 %, vastasi syyksi pienemmät polttoainekustannukset. Danske Financen johtaja Altti Kuurin mukaan taloudelliset syyt vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan auton hankkimiseksi ovatkin kasvussa, ero ympäristösyihin on pienentynyt aiemmista tuloksista.Myös kolmanneksi yleisin syy sähkö-, kaasu-, tai hybridiauton hankkimiseksi on taloudellinen, sillä lähes kolmannes (33 %) kertoi tärkeimmäksi syyksi autojen edullisemman verokohtelun.Reilu neljännes (27 %) kertoi tärkeimmäksi syyksi uuden teknologian kiinnostavuuden. Loput kolme prosenttia vastasi muun syyn.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuomalaiset epäilevät toimintamatkaa ja latauspisteiden saatavuuttaAutobarometrissä udeltiin lisäksi niiltä, jotka eivät harkitse vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivaa autoa, miksi tällaiset autot eivät kiinnosta.Suurimmaksi syyksi nousi hinnan kalleus, joka vaikutti paljon 74 prosentilla vastaajista ja 14 prosentilla hinta vaikutti jossain määrin. Kuusi prosenttia kertoi hinnan vaikuttavan vähän.Rajallinen toimintamatka vaikutti paljon 66 prosentilla vaihtoehtoisia käyttövoimia karttavilla ja jossain määrin 18 prosentilla.Yli puolella mielipiteeseen vaikutti paljon myös latauspisteiden määrä ja sijainti, sekä vielä kehitysvaiheessa oleva teknologia. 39 prosentilla vaikutti paljon epävarmuus jälleenmyyntiarvon kehittymisessä ja 30 prosentilla vaihtoehtojen vähyys.Sähköautot vievät voiton verokohtelussaVerokohtelun vaihtoehtoisen käyttövoiman kiinnostavuuden syyksi on nimennyt oletettavasti sähkö- ja hybridiautojen hankkimisesta kiinnostuneet, sillä kaasuautoista maksetaan Suomessa käyttövoimaveroa ja autoverokohtelunkin erot ovat kohtuullisen pieniä. Esimerkkinä kaasuautoilijat.fi:n mukaan Volkswagen Golf Comfortline 1,5:n kohdalla kaasuauton autovero on noin 1 000 euroa bensiinimallia vähemmän. Autovero lasketaan kaasuautoille fossiilisen maakaasun päästöjen mukaisesti.Sähköautot hyötyvät verotuksessa huomattavasti enemmän, sillä täyssähköauton hiilidioksidipäästöiksi ilmoitetaan 0 g/km, joten niiden autovero lasketaan taulukon alimman veroprosentin mukaisesti. Hybridit, etenkin lataus-sellaiset, loistavat WLTP-mittauksissa sähköistämättömiin malleihin nähden huomattavasti pienemmällä kulutuksella, joten niidenkin autoveron osuus hinnasta on polttomoottorikäyttöisiä pienempi.Kaikista muista kuin pelkällä bensiinillä toimivista autoista maksetaan kuitenkin käyttövoimaveroa, eikä tässä tehdä poikkeusta myöskään sähköistettyjen autojen kohdalla.Teksti: Eetu Kokkonen Lähde: Danske Finance Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: Suomalaiset hukassa käyttövoimatarjonnassa: lähes viidennes ei osaa sanoa seuraavan auton käyttövoimaa Autoliitto: kaikki käyttövoimat päästörajatalkoisiin Moottori testaa: ladattavissa hybrideissä suuria eroja – kuinka autoilija pääsisi niistä selville helpoiten? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?