16.7.2017 Liikenne Ford: poppi soimaan – myös melankolinen musiikki on oiva avaus aamulle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford tutki ja totesi musiikin vaikuttavan mielialaan jopa pari tuntia kuuntelemisen päätyttyä, joten ei ole aivan yhdentekevää minkälaisen soittolistan automatkaa varten kokoaa. Ford kertoo tutkineensa musiikin vaikutusta mielialaan. Aivan yksin autovalmistaja ei erikoiseen urakkaan ryhtynyt, sillä mukaan houkuteltiin musiikkijätti Spotify ja New Yorkin yliopisto.Täysin tyhjästä temmattu kokelliinen tutkimusidea musiikin ja mielialan välisestä yhteydestä ei ole, mutta Fordin tarkoituksena lienee myös uuden Fiestan varustukseen kuuluvan B&O Playn ilosanoman edistäminen. Auton äänentoistoon ja kuunteluelämykseen on satsattu, kuten oheiselta hanketta esittelevältä videolta voi nähdä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAjamisen tempo kohdalleenFord kertoo, että musiikin vaikutus mielialaan saattaa kestää jopa kaksi tuntia kuuntelemisen päätyttyä. Esimerkiksi aamun työmatkaliikenteeseen tutkijat suosittelevat perusrallatusten lomaan hieman yllättäen myös melankoliaa, synkkiä säveliä ja kolkkoa tulkintaa.Esimerkeiksi tunnelmaa nostattavasta musiikista Ford nimeää Justin Biberin kappaleen “Sorry”, Abban “The Winner Takes it All” -kappaleen sekä The Killers -kokoonpanon viisun “Mr Brightside”. Myös Amy Winehousen "Back to Black ja Keanen “Everybody’s Changing”, osuvat kyseiseen kategoriaan.Edellä esitettyjen esimerkkien synkkyydestä voi toki olla montaa mieltä, mutta niille yhteistä on Fordin mukaan rytmi, tunnelma ja sanoma, joka sopii tutkimukseen osallistuneiden mielestä mainiosti päivittäisen ajon rytmiin.Tutkimukseen valittiin aamun työmatkaliikenteessä vakituisesti ajavia koehenkilöitä Ranskasta, Saksasta, Espanjasta ja Iso-Britanniasta. Sen laveammin tutkimuksessa ei kuitenkaan huomioitu eri kulttuureja, joten osa yleispäteviksi luonnehdituista päätelmistä voi tuntua suomalaisittain vierailta. Tutkimuksessa hyödynnetty soittolista: Back to Black – Amy Winehouse Beggin’ – Madcon Black Hole Sun – Soundgarden Buck Rogers – Feeder Chained To The Rhythm – Katy Perry, Skip Marley Ciao Adios – Anne Marie Don’t You Worry Child – Swedish House Mafia, John Martin Everybody’s Changing – Keane The Final Countdown – Europe Green Light – Lorde Hometown Glory (High Contrast Remix) – Adele Lean On – Major Lazer, Mo Mr Brightside – The Killers Power – Little Mix, Stormzy Run – Foo Fighters Shake It Out – Florence and the Machine Sorry – Justin Bieber Summertime Sadness (Cedric Gervais Remix) – Lana Del Ray This Is What You Came For – Calvin Harris, Rihanna Titanium – David Guetta, Sia Wake Me Up When September Ends – Green Day What Went Down – Foals The Winner Takes It All – Abba Soittolista on kuunneltavissa Spotify-palvelussa Soittolista voi olla osa matkaa – Monille kuljettajille soittolistan laatiminen on reittivalinnan tapaan osa matkaa, olipa edessä sukulaisvisiitti, salitreeni tai ajo työpaikalle. Halusimme ymmärtää, miten musiikki vaikuttaa tunnelmaan, mutta ei vain matkan aikana, vaan myös sitä seuraavien tuntien kuluessa, kuvailee Ford Europen insinööri Marcel Breker. Tutkijat onnistuivat kartoittamaan kaksi tunnelmaan vaikuttavaa avaintekijää. Ne ovat soitettavasta musiikista aistittava energia ja tunnearvo. Nämä tekijät muodostavat yhdistelmän, joka parhaimmillaan piristää puuduttavintakin ajomatkaa. Tutkimukseen osallistuvien tuntemuksia tutkittiin kyselyn muodossa ennen matkaa, matkan jälkeen ja vielä pari tuntia myöhemmin. Matkan aikana kuljettajat kuuntelivat tutkijoiden huolellisesti laatimaa soittolistaa. Vetävällä rytmillä höystetyt kappaleet keräsivät eniten positiivisia arvioita, joka tuskin yllättää ketään, mutta uutta on se, että myös tunteellisemmat kappaleet keräsivät kannatusta mielialaa kohentavana kuunneltavana. – Tutkimukseen osallistuneet virittäytyivät edessä olevaan päivään iloisenlla ja korkean energiatason omaavalla musiikilla, mutta erityisen kiinnostavaa oli se, että sama vaikutus oli myös melankolisella musiikilla, kertoo neurotieteen asiantuntija Amy Belfi New Yorkin Yliopistosta. Kyseessä lienee osin "surullisen" kappaleen luoma vaikutus siitä, että kuuntelijalla itsellään asiat ovatkin mallikkaasti ja vaikeudet ovat voitettavissa, eli sävelten lisäksi sanomalla on vaikutusta. Hyvällä tuulella uuteen päivään Tutkimuksessa neuvonantajana toiminut Spotifyn Koppel Verma pitää hankkeen myötä syntyneitä päätelmiä hyödyllisinä. Ne tukevat osaltaan myös aiempia tutkimustuloksia. – Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että aamun työmatka on useimmille tärkeä siirtymähetki. Tuloksien perustella voimme hyödyntää dataa ja auttaa päivän liikkeelle sopivan tunnelman vallitessa. Musiikin aikaansaama tunnelman nostatus kestää Fordin mukaan jopa tunteja ajomatkan päättymisen jälkeen, joten aivan turhaa ei soittolistaan satsaaminen liene. Sitä ei tosin kerrota, voiko päivänsä pilata kokonaan soittolistat sekoittamalla. Lähde ja kuvat Ford Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Uutinen Lasten turvaistuin: Isofix-kiinnikkeillä vai ilman, ja kuinka nopeasti turvaistuin vanhenee? 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 12.4.2025 Uutinen Tiesittekö, että Trumpin autotariffit koskevat myös vanhoja autoja? 10.4.2025 Uutinen Liian nopealle sähköpotkulaudalle voi rapsahtaa jopa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksut 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 17.4.2025 Käyttötesti Käyttötesti: pääseekö Volkswagen Tiguan -lataushybridi yli 100 km pelkällä sähköllä? 16.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Toyota RAV4:ään asennettiin Tesla Model S:n voimalinja ennen Tesla Model S:ää 17.4.2025 Moottoripyörät Sähköprätkät eivät edelleenkään kiinnosta ostajia – mikä jarruttaa kehitystä? 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan