8.1.2022 Ajoneuvot Ford Ranger Raptor on Stadin Brankkarien valinta ensihoidon johtoautoksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rangerin väkevin versio takaa, että apu pääsee perille haastavammissakin olosuhteissa, ja mahtuu kulkemaan entistä ahtaammissa paikoissa. Ranger Raptor on Moottorin lukijoille tuttu laite esittelyn ja Marokon dyyneillä toteutetun perusteellisen koeajon kautta. Itse autoon sopiikin tutustua oheisten linkkien kautta.Nelivetoisiin lava-autoihin on kätevä tehdä päällirakenteita erityisesti niissä tapauksissa, kun jokin erityistarve kohtaa rankempia olosuhteita. Sellaisesta oli todella kyse, kun Helsingin Pelastuslaitos valitsi Ranger Raptorin ensihoidon johtoautoksi. Sellainen kutsutaan paikalle, kun tarvitaan tavallista ambulanssia spesifimpää ensihoitoa. Johtoauton täytyy siis päästä perille vauhdilla, eikä se voi pelätä ahtaita paikkoja tai juuttua talviseen mäkeen. Tämän Ranger tekee paremmin kuin esimerkiksi pikkubussipohjaiset ratkaisut.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuunniteltu käyttäjälähtöisestiRaptor luovutettiin Stadin Brankkarille joulun alla Transit Keskus Laakkosen liikkeessä Herttoniemessä.Uuden johtoauton suunnitteluun ja rakentamiseen osallistui varsin suuri joukko alan yrityksiä, mutta tärkeintä oli käyttäjälähtöisyys. Ajoneuvon käyttäjällä on kokemusperäistä tietoa siitä, mitkä ovat toimivia ratkaisuja ja mitkä vaativat hiomista.Muutostöistä ja lavan päällä olevan alumiinikopan suunnittelusta vastasi Ford laatusertifioitu (QVM) korinrakentaja Arctic Trucks Finland. Sähkötyöt ja osan sisustuksesta toteutti El-Car, ja valojen ja vilkkujen suunnittelussa ja toteutuksessa mukana oli Startax. Raptor on rekisteröity kevytkuorma-autoksi, ei tällä kertaa verotuksellisista syistä, vaan ennen kaikkea paremman kantavuuden vuoksi. Päällirakenteet ja monen monituiset laitteet sekä välineet kerryttävät painoa. Huippunopeutta ei kuitenkaan pelastusajoneuvossa rajoiteta 80:aan, sillä paloautotkin kulkevat pitkälle toista sataa.Jos siis vastaisuudessa näet oranssin Ranger Raptorin vilkuttelevan peräpeilissä, niin teehän tilaa!Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Ford Suomi Lisää aiheestaTältä näyttää Renault ambulanssikäytössä: 9Livesin käyttöön uudenlaisia autoja Turvallisesti potilaan luo – lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMS luottaa Volvoon Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Uutinen Lasten turvaistuin: Isofix-kiinnikkeillä vai ilman, ja kuinka nopeasti turvaistuin vanhenee? 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 17.4.2025 Käyttötesti Käyttötesti: pääseekö Volkswagen Tiguan -lataushybridi yli 100 km pelkällä sähköllä? 16.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Toyota RAV4:ään asennettiin Tesla Model S:n voimalinja ennen Tesla Model S:ää 17.4.2025 Moottoripyörät Sähköprätkät eivät edelleenkään kiinnosta ostajia – mikä jarruttaa kehitystä? 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan