3.3.2023 Ajoneuvot Formula 1 -kausi 2023 starttaa – ehkäpä mustempana kuin koskaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaikki on valmista autourheilun kuninkuusluokan uuden kauden starttia varten. Niin ovat myös 10 tähtiautoa, enemmän tai vähemmän maalia sisältävine maalauskuoseineen. Formula ykkösissä ei tänä vuonna tekniikan osalta nähdä mitään mullistavia uudistuksia, sillä iso sääntömuutos tuli viime kaudeksi, ja nyt autoista on pyritty tekemään lähinnä parempia versioita itsestään. Näkyvin osa näitä itsessään pitkälle toistakymmentä miljoonaa maksavia kilpa-autoja ovat tietysti joka vuosi muuttuvat ja yleensä hyvin näyttävät maalauskuosit, joista autot voi tunnistaa tiimiensä edustajiksi jo kaukaa.Mutta mikä on maalin osa autossa, jonka kierrosajassa tuhannesosasekunnitkin ratkaisevat? - Lähinnä haittaava, mikäli kauden 2023 autoja, ja toki jo niiden edeltäjiä, joista maalia on rapsuteltu jopa kesken kauden, katsotaan. Asiaan on herännyt ainakin brittiläinen Top Gear, joka penää artikkelissaan jopa uutta sääntöä, minimimaalipeitettä. On totta, että värikartan värit ovat katsojan kannalta pirteämpiä kuin musta hiilikuitu. Kunnon väreillä autot on tosiaan helpompi erottaa toisistaan, ja sponsoritkin varmasti pitävät niistä. Kauden 2023 autoissa on kuitenkin nähtävillä selvä trendi, jonka mukaan autoja ei painosyistä enää maalata kokonaan.F1-kausi alkaa tänä viikonloppuna Sakhirin radalta Bahrainista. Yhtäkään kisaa ei siis ole vielä ajettu, mutta jokainen voi itse makutuomarina laittaa järjestykseen 10 gridille asettuvaa autoa tyylikkyyden perusteella:Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHaas VF-23Autot esitellään alkuperäisessä julkistusjärjestyksessä, joten ensin on vuorossa Isossa-Britanniassa päämajaansa pitävä amerikkalaistalli Haas. Sen VF-23 kuuluu vähiten värikkäisiin autoihin. Haas on saanut kuluvalle kaudelle ison pääsponsorin MoneyGramin, jonka logo löytyy ylhäältä moottorikatteesta. Näin ollen muut osat autosta ovat kuitenkin varsin puhdaslinjaisia.Vuosi sitten Haas katkaisi sopimuksensa venäläiskuljettaja Nikita Mazepinin kanssa tunnetusta syystä. Jo sitä ennen venäläiskuvio oli herättänyt pahennusta, sillä valtiollisen dopingin takia venäläisurheilijat eivät saaneet kilpailla Venäjän kansallistunnuksilla. Uralkali -pääsponsorinsa takia Haasin autoa kuitenkin koristivat kauttaaltaan päivänselvät Venäjän lipun värit. Nikita Mazepin on Uralkali-pohatta Dmitri Mazepinin poika.Haasilla ajavat tällä kaudella tanskalainen Kevin Magnussen sekä saksalainen Nico Hülkenberg, jonka maanmies Mick Schumacher väistyi Mercedeksen varakuljettajaksi. Haas lähtee nyt parantelemaan viime kauden 8. sijaansa valmistajien mestaruussarjassa.Red Bull RB19Punainen härkä saa olla tänäkin vuonna punainen, ja muutoinkin RB19:ssä on tallilleen hyvin tunnusomaiset värit, jotka ovat vuosien mittaan muuttuneet melko vähän. Red Bullin auto on edelleenkin maalattu kiitettävällä peittävyydellä. Viime aikoina itävaltalais-brittiläinen talli on ollut otsikoissa muun muassa ylitettyään sarjan asettaman kulukaton sekä tehtyään Fordin kanssa moottorisopimuksen kaudesta 2026 eteenpäin.Hallitsevalla valmistajien maailmanmestarilla Red Bullilla jatkavat niin ikään hallitseva kaksinkertainen maailmanmestari, Hollannin Max Verstappen sekä meksikolainen Sergio Pérez.Williams FW45Williams on muuttanut autossaan enemmän aerodynamiikkaa kuin värikuosia, sillä edelliskauden vihoviimeinen sija kahdeksalla kerätyllä pisteellä on mitä ilmeisimmin laittanut tiimin miettimään asioita. Sinisen eri sävyjä yhdistävän värikuosin voi sanoa olevan puhtaan tyylikäs.Williamsin osakkeita koittavat alkavalla kaudella nostaa thaimaalainen Alex Albon sekä tuore yhdysvaltalaisvahvistus Logan Sargeant. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAlfa Romeo C43Suomalaisittain ehkä eniten mielenkiintoa herättää jo monetta vuotta peräkkäin Alfa Romeo, jonka leivissä häärii Valtteri Bottas, yhdessä kiinalaisen tallikaverinsa Zhou Guanyu'n kanssa.Alfa Romeo C43 on tähän mennessä eräs eniten kehuja keränneistä autoista, vaikka maalissa on säästelty oikein urakalla. Takavuosina on nähty paljon värikkäämpiäkin Alfoja, isoilla Biscioneilla varustettuna. Värikuosin on suunnitellut Centro Stile Alfa Romeo, joka vastaa tuotantoautojen muotoilusta. Tallin nimi vaihtuu ensi kaudella takaisin Sauberiksi, ennen kuin Audi ottaa ohjat kaudella 2026. Tämä jää siis Alfa Romeon viimeiseksi F1-autoksi.AlphaTauri AT04AlphaTauri on muotimerkin kaapuun puettu Red Bullin sivutiimi, entiseltä nimeltään Toro Rosso. Tämän vuoden kuosi on lähellä edellisvuotista, ja maali peittää auton näkyviä osia lähes kauttaaltaan.AlphaTauri sijoittui viime kaudella sijalle 9, keräten vaatimattomat 35 pistettä. Alkavalla kaudella tallissa ajavat japanilainen Yuki Tsunoda sekä tulokas, Hollannin Nyck de Vries.Aston Martin AMR23Astonia koristaa hyvin nykyaikainen näkemys British racing greenistä. Mainoksia on paljon, ja pääsponsori Saudi Aramcon logo on paraatipaikalla moottorikatteessa, eivätkä Astonin siivet ole päässeet kovin näkyville sijoille. Keulassa on nähtävillä Aston Martin 110 v. -juhlalogo sekä Union Jack.Kaksinkertainen maailmanmestari, Espanjan Fernando Alonso seuraa Astonilla F1-uransa lopettanutta Sebastian Vetteliä. Toinen kuljettaja on Kanadan Lance Stroll.Astonin kunniatehtävä on tänäkin vuonna toimittaa radalle Mercedes-AMG:n ohella turva- ja lääkäriautot. Aston Martin Vantage herätti viime kaudella jonkin verran tyytymättömyyttä F1-kuljettajien kesken johtuen sen Mercedes-AMG GT Black Seriesiä hitaammista kierrosajoista. Vantage kuitenkin jatkaa turva-autona, samalla kun Astonin lääkäriauton virka meni DBX 707:lle, ehkäpä maailman nopeimmalle katumaasturille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMcLaren MCL60McLaren juhlistaa tänä vuonna tiiminä 60-vuotista taivaltaan, mistä on varmasti peräisin myös auton mallitunnus. Väritys on kuitenkin vähemmän juhlava, sillä kirkas oranssi on tehnyt paljon tilaa hiilikuidulle.McLaren on vuoden 1963 jälkeen voittanut kahdeksan valmistajien mestaruutta, ja viime kaudella sijoitus oli viides yli sadan pisteen erolla kuudenneksi tulleeseen Alfa Romeoon. Viime kauden oudosta sekaannuksesta huolimatta McLarenilla ajaa australialaistulokas Oscar Piastri sekä Britannian Lando Norris. Viime vuonna Aston Martin meni jostain syystä yhtäkkiä ilmoittamaan, että Piastri ajaisi heillä, minkä australialainen joutui korjaamaan itse medialle vääräksi.Ferrari SF-23Maranellon ori ei voi olla mitään muuta kuin punainen, mutta onpahan laajoja alueita jätetty myös Scuderia Ferrarin autossa vaille maalipintaa. Viime kauteen verrattuna kuvio on sitä lukuun ottamatta melko lailla sama, sponsoreita myöten, ja punainenkin näyttäisi olevan sävyltään jotakuinkin yhtä tumma. Takasiipeen on nyt kirjailtu sana Ferrari.Scuderia Ferrari antoi tallipäällikölleen Mattia Binottolle potkut, oletettavasti sen seurauksena, että hyvin vahvan alun jälkeen italialaistalli koki nöyryyttävän laskusuhdanteen, ja Red Bull karkasi mestaruuteen. Joka tapauksessa eräät alkavan kauden suurimmista ennakkosuosikeista niin osakilpailuvoittajina kuin mestareinakin löytyvät Ferrarien puikoista. He ovat monacolainen Charles Leclerc sekä Espanjan Carlos Sainz Jr. Mercedes-AMG W14Eniten väriä menettänyt auto on tällä kaudella Mercedeksen W14, joka on tainnut ottaa mallia Uuden-Seelannin rugby-maajoukkueesta - All Blacks. Mersun F1 -auton värikuosiin liittyy muutenkin poliittisesti tulenarka lähihistoria. Kaudella 2020 Yhdysvalloista levinnyt Black Lives Matter -liike näkyi erityisesti Lewis Hamiltonin suurella myötävaikutuksella myös F1-sirkuksessa ja Mercedes päätyi vaihtamaan perinteikkäät hopeanuolensa solidaarisuussyistä mustiin, ajohaalareita myöten. Nyt musta väri tekee hopeatauon jälkeen paluun, tällä kertaa hyvin avoimesti painonsäästösyistä.Viime kauden sääntömuutosten jälkeen Mercedeksen pitkä valtakausi valmistajien mestarina tuli päätökseensä, ja talli sijoittui lopulta Red Bullin ja Ferrarin jälkeen kolmanneksi. Tälläkin kaudella Mercedeksiä ohjastavat britit Lewis Hamilton ja George Russell. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAlpine A523Ranskalaisomisteinen brittitalli julkisti autonsa viimeisenä, vasta vähän reilut kaksi viikkoa ennen kauden alkua. Alpinen ehdoton tunnusväri on sininen, mutta A523:n siivistä ja sivuponttooneista löytyy myös pääsponsori BWT:n vaaleanpunaista. Myös Alpine on etsinyt painonsäästöä jättämällä osia autosta maalaamatta.Kaudella 2023 Alpinella ajaa kaksi ranskalaiskuljettajaa, Esteban Ocon sekä Pierre Gasly, maailmanmestari Alonson loikattua Astonille. Viime kauden Alpine päätti hienosti neljäntenä, ollen ensimmäinen kolmen suuren perässä.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Formula 1, Top Gear Kuvat: valmistajat Lue lisää Kaikki artikkelit 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle