19.1.2022 Liikenne Henkilöautoilu kasvanut selvästi koronapandemian alettua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Pandemia on muuttanut suomalaisten liikkumistottumuksia voimakkaasti. Henkilöautoilun osuus liikkumisesta on kasvanut selvästi pandemian alettua.” Liikkumistottumukset ovat koronapandemian kurimuksessa olleet myllerryksessä. Siinä missä pandemia sai liikenteen vaimenemaan ennen näkemättömällä tavalla vuonna 2020, viime vuonna 2021 pandemiaan liittyvien rajoitusten purkaminen näkyi liikenteen vilkastumisena eri liikennemuodoissa. Yksi seuraus on ollut henkilöautoilun lisääntyminen. – Pandemia on muuttanut suomalaisten liikkumistottumuksia voimakkaasti. Henkilöautoilun osuus liikkumisesta on kasvanut selvästi pandemian alettua, liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen taustoittaa. Korhosen mukaan kehitys vaikeuttaa liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamista ja on vähentänyt toisaalta joukkoliikenteen käyttöä. – On tärkeää, että meillä on käytössämme toimiva joukkoliikenne ja hyvät liikkumispalvelut vaihtoehtona henkilöautoilulle myös jatkossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tieliikenne jäljessa pandemiaa edeltävästä Liikennemäärät pääteillä eli valta- ja kantateillä kasvoivat vuoden 2021 aikana edellisvuodesta hieman yli kolme prosenttia. Vaikka tieliikenteen määrä hieman kasvoi, on pandemiaa edeltävälle tasolle kuitenkin vielä matkaa: vuotuinen liikennemäärä oli vielä noin 6–7 prosenttia alhaisempi, kun määriä verrataan pandemiaa edeltäneeseen aikaan. Liikenne oli vuonna 2021 kasvusuunnassa kaikkialla Suomessa, kun määriä verrataan edellisvuoteen. Eniten liikennemäärät nousivat Lapissa (8 %) ja Pohjois-Pohjanmaalla (6 %). Pienintä kasvu oli Kaakkois-Suomessa, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Keski-Suomessa, joissa kasvu jäi alle kolmeen prosenttiin. Kasvua loppuvuodesta Vuoden viimeisen neljänneksen aikana pääteiden liikennemäärät kasvoivat lokakuussa ja marraskuussa viisi prosenttia sekä joulukuussa seitsemän prosenttia, kun määriä verrataan vuoden 2020 vastaaviin kuukausiin. Kasvua esiintyi sekä kevyen että raskaan liikenteen puolella. Kevyt liikenne kasvoi loka- ja marraskuussa viisi prosenttia sekä joulukuussa seitsemän prosenttia. Vastaavasti raskas liikenne kasvoi lokakuussa neljä prosenttia ja marras- ja joulukuussa kuusi prosenttia. Tieliikenteen kehitystä ja määriä seurataan Fintrafficin ylläpitämistä liikenteen automaattisista mittauspisteistä. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Lähde: Fintraffic Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa