Hetki Euroopan huipulla – nelivetoseikkailu kohti 3000 metriä

Colle del Sommeiller on noin 3000 metrin korkeudessa Italian ja Ranskan rajalla sijaitseva vuoristosola. Se on myös yksi korkeimpia paikkoja Euroopassa, minne kuka tahansa voi ajaa – kunhan alla on tähän sopiva menopeli.

Maastossa ajaminen muuttuu Euroopassa yhä vaikeammaksi, joten nautitaan vapaasta autoseikkailun tunteesta niin kauan kuin se on vielä mahdollista. Rajoituksia maastossa ja luonnon helmassa ajamiseen tulee koko ajan lisää, mikä on tavallaan tietysti hyvä asia.

Toisaalta maastoautot ja retkeily kuuluvat myös ihmisten liikkumisen vapauteen… tämä on kuitenkin katoavaa kansanperinnettä, ja syy tähän löytyy usein ihmisistä itsestään. Kun luontoa tai toisen omaisuutta ei kunnioiteta, kaikki kiva kielletään jossain vaiheessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Poutaa myrskyn jälkeen

Päivä ei voisi olla juuri hienompi, varsinkin kun edellisinä päivinä myrskysateet ovat piiskanneet useampia vuoristoteitä Italian ja Ranskan Alppien rajamaastossa ajokelvottomaksi. Ilmastonmuutoksen kiroja tämä. Keski-Euroopassa on satanut ja myrskynnyt tänä kesänä poikkeuksellisen paljon. Teitä, siltoja ja jopa kokonaisia kyliä on jäänyt maanvyörymien alle. Ihmishenkiäkin on menetetty.

Nyt paistaa kuitenkin aurinko. Olemme hakeneet Torinosta alle Jeep Grand Cherokeen, ja sen komeille 21-tuumaisille vanteille isketyt tavalliset katurenkaat rullaavat kevyesti kapeaa asfalttitietä ylöspäin. Päällystetyillä teillä Jeep on mukava matka-auto. Jousitus ei ole kaikista säätömahdollisuuksistaan huolimatta mukavuudessa aivan parhaimpien katumaastureiden tasoa, mutta se on pieni hinta ja kompromissi hyvistä maasto-ominaisuuksista sekä isoista joustovaroista.

Ajomatkaa Colle del Sommeiller -solan huipulle on isomman tien varresta ja pienestä Bardonecchian kylästä noin 26 kilometriä. Ensimmäiset kilometrit taitetaan vielä päällysteellä, mutta viimeiset 19 kilometriä edetään ensin hiekkatiellä ja lopussa jo kovin kivikkoista polkua pitkin.

Nelivetojärjestelmä saa olla vielä alussa automaattiasetuksilla, näissä olosuhteissa pärjäisi vielä etuvetoisella katumaasturillakin. Myöhemmin eri asetuksia tullaan kuitenkin luultavasti tarvitsemaan…

Kiivettävää tällä 26 kilometrin matkalla kertyy yli 1700 metriä. Koko päällystämätön osuus näkyy alla olevalla videolla. Videolla reitti on selvästi paremmassa kunnossa kuin nyt sillä vaeltaessamme, sillä sateet olivat pehmentäneet urat paikoitellen todella syviksi.

Ajoura on peruja 1960-luvulta, jolloin Sommeillerissä oli hiihtokeskus, ja paikan korkeasta sijainnista siellä pystyi laskettelemaan pitkälle kesään. Keskus kuitenkin suljettiin lumivyöryvaarojen sekä Sommeillerin jäätikön kutistumisen jälkeen.

Mökkipolusta asteittain haastavammaksi reitiksi

Kapea hiekkatie kiemurtelee metsän siimeksessä. Linnut varmasti laulavat, ja sen jopa kuulisi, ellei ladattavan hybridin ajoakku olisi tyhjentynyt jo aikaa sitten. Plugari on tietyssä käyttöympäristössä fiksu laite, mutta luonnossa sähkö ei kasva puissa.

Pienen tien varressa olevan kioskin kohdalla pysähdytään ja maksetaan kahdeksan euron tiemaksu. Halpa hinta tällaisesta seikkailusta. Kioskista saa myös tarkempaa tietoa ylhäällä odottavista olosuhteista sekä mahdollisista leiripaikoista.

Tästä eteenpäin jatketaan muutama kilometri vielä pääasiassa metsän keskellä ja vielä riittävän leveää metsätietä seuraten ennen kuin maisemat avartuvat. Maisemat ovat toki jo hulppeammat kuin suomalaisella metsätiellä. Siltoja on vähän väliä, kun ylhäältä vuolaasti alas laaksoon virtaaville puroille on tehty omat reittinsä.

Tämä osuus ei ole vieläkään sen haastavampi kuin hieman pahempi suomalainen mökkipolku. Nelivetoa ei tarvita.

Aika nopeasti saavutaan ensimmäiselle leveämmälle tasanteelle, joka toimii myös parkkipaikkana. Ilman nelivetoa liikkuvat ja aremmat kuskit voivat jättää auton tänne ja jatkaa matkaa joko patikoiden tai maastofillarin kanssa – jos sellainen on ollut kyydissä.

Ilman nelivetoakin pääsee toki vielä eteenpäin – tosin säävarauksella. Pian polku johtaa Lago di Rochmollesin tekojärven ja sen päässä olevan padon ohitse. Reitti alkaa muuttua vähitellen haastavammaksi, kun saavutaan puurajan tuntumaan. Tie on toki vielä aluksi riittävän leveä ja kohtalaisessa kunnossa.

Pian polku haarautuu. Alempaa uraa seuraamalla pääsee laakson pohjalla odottavalle Rifugio Scarfiottille. Sen liepeillä on jo hyviä paikkoja leiriytyä – ennen kaikkea alueen suojaisuuden johdosta. Tuuli ei tuiverra siellä niin pahasti kuin ylempänä avonaisemmilla paikoilla.

Tästä eteenpäin tarvitaan jo pakosta neliveto. Valtaosa muusta liikkeellä olevasta kalustosta näyttäisi olevan enduropyöriä. Colle Sommeiller tunnetaan etenkin Stella Alpina Rally -kokoontumisajosta, joka järjestettiin joka vuosi heinäkuun toisena viikonloppuna aina viime vuoteen asti. Viime vuoden jälkeen viranomaiset puuttuivat peliin.

Vapaamuotoinen tapaaminen ei ollut enää sallittu, jonkun olisi pitänyt ottaa vastuu tapahtumasta. Tämä olisi tarkoittanut myös vakuutuksia sen varalle, että jotain pahempaa olisi sattunut. Tämä olisi puolestaan tarkoittanut sitä, että ilmainen tapahtuma olisi pitänyt muuttaa maksulliseksi. Se olisi muuttanut koko tapaamisen ideaa sen verran, että tapahtuma loppui kertarykäisyllä. Sääli.

Koska edellisinä päivinä on satanut paljon polku on urautunut paikoitellen pahasti – etenkin jyrkissä 180 asteen käännöksissä ajoura on kaivautunut paikoitellen hyvin epätasaiseksi. Nämä 16 neulansilmämutkaa ovat itse asiassa yksi reitin haastavimmista osuuksista. Osa käännöksistä on myös niin jyrkkiä, ettei Grand Cherokee taivu niihin vaan autoa on peruuteltava.

Hyvä maavara on myös näissä kohdissa tarpeen eli sitä on jo nostettu. Ilmajousituksella varustetussa eli Summit Reserve -tasoisessa Grand Cherokeessahan maavaraa on valitun asetuksen mukaan hieman reilusta 20 sentistä yli 27 senttiin asti.

Neliveto on käännetty tässä vaiheessa varmuuden vuoksi muta/hiekka-asetukselle. Tämä on varmasti tarpeetonta, sillä mitenkään erityisen liukas ei ajoalusta ole. Mutta kun eri vaihtoehtoja nyt on, käytetään niitä nyt hyväksi.

Grand Cherokee etenee urissa eleettömästi. Tiukemmissa käännöksissä ahtaalla polulla kuljettaja on tyytyväinen autosta joka suuntaan aukeavista kameranäkymistä – ja etenkin suoraan ylhäältä lintuperspektiivistä auton ja sen ympäristön näyttävästä kuvakulmasta.

Teknisempiä osuuksia

Seuraavalla tasanteella ura muuttuu jälleen astetta leveämmäksi, mutta sopiva haasteellisuus säilyy. Yhdessä kohtaa tiestä poikkeaa erillinen ura; jyrkkä ylämäki, sen päällä kalteva penger ja sitten jyrkkä alamäki takaisin pääuralle. Tässä teknisemmässä paikassa voi testata jo vähän enemmän nelivedon toimintaa.

Jeep kiipeää ylämäkeen kuin nuori gaselli. Kallistuksistakaan se ei ole ylhäällä moksiskaan. Ja alamäkeä ennen lyhyt ristiriipuntakin onnistuu helposti. Ja alamäkihidastin jarruttelee menoa hienosti ennen pääuraan takaisin liittymistä. Elektroninen tasauspyörästön lukitus taka-akselilla hoitaa hommansa hienostuneen huomaamattomasti.

Tästä eteenpäin reitti on taas paikoitellen erittäin kivinen. Nyt on vaihdettu jo kivisen pinnan asetuksille. Tämän laakson päässä on taas hyvä leiripaikka, jonka pieni ranskalainen retkikunta on valinnut leirikseen.

Sitten seuraa ehkä reitin vaarallisin vaihe. Polku on taas kapea ja erittäin kivinen. Osa kivistä näyttää myös ilkeän teräviltä. Grand Cherokeen katurenkailla hirvittää oikeasti jo ajaa tällaisessa maastossa, mutta nyt ei luovuteta. Matkanopeus sovitetaan vain tien kunnon mukaan eli tietä lähes ryömitään eteenpäin kieli keskellä suuta.

Hiusneulamutkia on edessä taas toistakymmentä. Edellä ajaneet ovat nostaneet paikoitellen uriin ilkeän teräviä ja yllättävän isojakin kiviä. Yhdessä mutkassa urat ovat kaivautuneet niin syviksi, että Jeep nostaa väkisin toista etutassua ylämäkeen kiivettäessä. Samoin takatassu sutaisee pienen kiikkamisen jälkeen tyhjää. Tähän olisi matka viimeistään tyssännyt ilman nelivetoa.

Reittiä on kehuttava etenkin siitä, miten monipuolinen se on. Ja miten eteneminen muuttuu aste asteelta haastavammaksi. Jokainen voi edetä niin pitkälle kuin vielä hyvältä tuntuu – ja kääntyä sitten takaisin. Tai siirtyä jalkapatikkaan. Fakta on kuitenkin se, että mitä ylemmäksi kiivetään, sen hulppeammiksi maisemat aina vain muuttuvat.

Yhdessä mutkassa polulla on myös niin iso lohkare, että se on vyörynyt tähän jostain ylempää. Grand Cherokee mahtuu lohkareen vierestä nippa nappa eteenpäin. Tien ulkoreunan puoleiset pyörät ovat vuorotellen jo ilkeästi lähes osittain tyhjän päällä. Kainalot vähän jo kostuvat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huippu häämöttää

Seuraavaksi saavutaan taas pienelle tasanteelle ja ylitetään samalla pieni puro. Hyvä maavara ja neliveto ovat taas tarpeen. Parkkipaikalla on useampi saksalaisissa kilvissä oleva maasturi: eri sukupolven Land Cruisereita, useampi Wrangler, yksi Amarok, pari Discoa. Ne kaikki on varustettu kunnollisilla maastorenkailla ja kattoteltoilla. Meitä vähän hävettää katumaasturivarustuksessa olevan Grand Cherokeen kanssa.

Pari saksalaista myös katselee meidän suuntaan ja puistelee päätään. Ehkä heitä vain harmittaa, että tänne tullaan tällaisella normiautolla pilaamaan heidän suuren seikkailun hohtoaan. Tällaisia nelivetosafaria järjestävät useammat toimijat ympäri Eurooppaa, ja seikkailuille on olemassa usein varsin korkea hinta. Se on meistä ihan perusteltua, jos reitti kiertää sellaisissa paikoissa, joihin ei olisi välttämättä muuten asiaa. Muutoin hommassa on helposti pieni rahastuksen maku. Mutta tunnetusti eihän se ole hullu, joka pyytää…

Saksalaisilla on meille myös huonoja uutisia. Tie hieman ylempänä on huuhtoutunut kokonaan pois, ja reitillä on myös isoja kivenlohkareita. Tästä eteenpäin matka ei siis enää jatku. Grand Cherokeen korkeusmittari näyttää lukemaa 2908 metriä merenpinnan yläpuolella.

Suurin harmitus on se, että huippu näkyy jo. Niin lähellä – ja niin kaukana. Elämä on. Kaikkea ei voi saada. Toisaalta olemme erittäin onnellisia siitä, että olemme päässeet edes tänne asti ilman haavereita. Nyt pitää vielä päästä takasin.

Reitin päätepiste sijaitsisi myös aivan Ranskan rajan tuntumassa, mutta laskeutuminen solan toiselle puolen Ranskaan ei ole mahdollista, eikä ihan solan huippullekaan pääse enää autolla. Huippu sijaitsee pienen järven koillispuolella, ja sinne, kuten itse järvellekin, pääsee vain patikoiden tai maastopyörällä.

Apina… ei kun lehmäorkesteri

Paluumatka otetaan vähän rennommin mutta ei liian rennosti. Silloinhan ne tyhmät virheet ja vahingot tuppaavat muutoin sattua. Pysähtelemme nauttimaan maisemista, eväistä ja paikallisten lehmien sinfoniaorkesterin meille esittämästä musiikista.

Yhteensä ajoon ylös ja takaisin alas lyhyine taukoineen kuluu reilut neljä tuntia. Enemmänkin aikaa olisi matkalla voinut viettää; nauttia majesteettisen hulppeista maisemista. Ottaa happea. Vain olla. Suurimman osan ajasta reitillä ei ole minkäänlaista verkkoyhteyttä, joten somessakaan ei pääse tuhlaamaan aikaa.

Tosin somettajia varten Grand Cherokeessakin on runsaasti erilaisia pistokkeita, joista saa virtaa, jos ja kun seikkailu jatkuisi luonnon helmassa pidempäänkin.

Fiksut ovat varustautuneet retkeen tänne niin, että he voivat yöpyä ylhäällä. Vielä fiksummat ovat varautuneet niin, että sää voi muuttua äkistikin. Vuorilla ja korkealla ollessa tähän on syytä varautua aina.

Kahden maailman auto

Olemme myös positiivisesti yllättyneitä, miten hyvin Grand Cherokee pärjäsi jo ihan katurenkailla noinkin haastavassa maastossa. Moni on naljaillut autoa jo siitä, ettei se ole enää aito Jeep vaan Stellantisin globaali tuote, jossa on Stellantisin eri brändien tietotaitoa eli mm. Alfa Romeolta lainattu perusrakenne.

Varmasti näin, mutta todellisille off road -fanaatikoille Jeepillä on tarjota edelleen Wrangler. Siksi on ihan perusteltua tehdä Grand Cherokeesta yleellisemmän oloinen tuote, joka toivottavasti puhuttelee myös uusia kohderyhmiä.

Ja kyllä Summit-tasoinen auto vaaleanruskealla nahkasisustuksella sekä vaaleilla puulistoilla on kieltämättä maukkaan näköinen. Ja vielä sopivasti brändin olemukseen istuva, ei mitenkään liian fiini tai tekninen.

Tämä on auto, joka erottuu kuitenkin edukseen isojen ylellisten katumaastureiden valtavirrasta. Se on vaihtoehto niille, jotka eivät halua saksalaista tai edes eurooppalaista brändiä. Ja kaupunkilaiselämä halutaan vaihtaa viikonloppuna retkeilyyn luonnon helmassa, Grand Cherokee vie kyllä perille sellaisiin paikkoihin, mihin moni ei välttämättä edes raaskisi tämän hintaista autoa viedä. Ja talvella voi lähteä hiihtämään ja olla melko varma siitä, että pääsee perille asti hankalamman matkan päässä olevaan alppikyläänkin.

Ja jos joku on oikeasti innostunut ajamaan Grand Cherokeella enemmän maastossa, heitä varten on olemassa Trailhawk-versio, joka on vielä pykälän maastokykyisempi. Maastovarakin kasvaa vielä aavistuksen lähes 29 senttiin. Suomen maahantuontiohjelmaan se ei tosin kuulu.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jokamiehen oikeus

Olemme myös iloisia siitä, että on olemassa vielä tämän tien kaltaisia pätkiä, missä pojat saavat olla poikia ja möyriä maastureilla. Ja oikeasti, ei se ilmasto siitä tuhoudu, jos muutama entusiasti käy silloin tällöin rypemässä luonnon helmassa. Autoihin ja autoiluun on aina liittynyt arkiajojen lisäksi tietty elämyksellisyys. Toivottavasti tämä ei kuole koskaan pois – vaikka erilaisten kieltojen ja autonomisten autojen myötä tämä riski varmasti kasvaakin.

Suomessa suoritetun Jeep Grand Cherokee 4xe:n koeajon voit lukea tästä linkistä.

Alueen oma sivusto: https://www.bardonecchia.it/en/sport/off-road/colle-del-sommeiller/