25.5.2017 Liikenne Höllää kaasua tietyömaalla – pikimiehet toivovat työrauhaa ja turvaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teiden päällystyskausi on alkanut ja uuden sesongin myötä asfaltti- ja kuljetusalan yritykset vetoavat tienkäyttäjiin, jotta he noudattaisivat tietyömaiden nopeusrajoituksia ja huolehtisivat osaltaan työmaan turvallisuudesta. Nopeusmittaukset tietyömailla ovat osoittaneet, että vain pieni osa autoilijoista noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia työmaiden kohdalla.Ylinopeudet ovat yleisiä ja läheltä piti -tilanteita tapahtuu asfalttityönantajien etujärjestö INFRA ry:n mukaan päivittäin. Siksi etujärjestö yhdessä kuljetusyrityksiä edustava Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kanssa vetoaa tienkäyttäjiin, jotta ne antaisivat tietyöntekijöille työrauhan.Etenkin ammattiautoilijoita haastetaan näyttämään mallia muulle liikenteelle. Tietyömaita riittää, sillä väylien korjausvelkaohjelma tuo tiekorjauksiin tänä ja ensi vuonna yhteensä 500 miljoonan euron lisärahoituksen.– Pikimiehet ja -naiset tekevät työtä kaikkien tiellä liikkuvien hyväksi. Kannustamme antamaan heille sen työrauhan ja arvostuksen, joka heille kuuluu. Erityisesti haluamme vedota ammattikuljettajiin, koska he ovat erittäin tärkeä esimerkki muille, INFRA ry:n johtaja Heikki Jämsä sanoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYksi edellä, toiset perässäKun yksi hidastaa vauhtia työmaan kohdalla, muu liikenne seuraa perässä, mutta jonkun on oltava ensimmäinen. Järjestöt herättelevät ammattikuljettajia näyttämään esimerkkiä.– Huonokuntoiset väylät ovat esimerkiksi tavarakuljetuksille vaarallisia. Ne aiheuttavat paino- ja nopeusrajoituksia ja pakottavat valitsemaan pidempiä ajoreittejä. On kuljetusammattilaisten oman edun mukaista ja vastuullista toimintaa, että suomme tiestön kunnostajille turvallisen työympäristön – hiljennetään siis tietyömaan kohdalla, SKAL:n puheenjohtaja Teppo Mikkola kehottaa.Tietyömaan nopeusrajoituksen määrittää tieluokan mukaan työn tilaaja, kuten Liikennevirasto tai ely-keskus. Liikenneviraston selvitysten mukaan ylinopeudet työmaiden kohdalla ovat yleisiä. Yötöiden lisääminen ei vähennä riskejä, sillä öisillä teillä nopeudet nousevat selvitysten mukaan entisestään.Tilaaja voi vaikuttaa turvallisuuteen linjaamalla jo tarjouskyselyvaiheessa, miten tien päällystäjän tulee taata työmaan turvallisuus. Hyviä keinoja ovat esimerkiksi nopeusnäytöt ja saattoautot. Haastavan talven jäljet näkyvätMennyt talvi oli haasteellinen teiden kunnon kannalta. Tienpinnan jatkuva jäätyminen ja sulaminen kiihdyttivät päällysteiden reikiintymistä ja muita vaurioita.– Korjausvelkaohjelman rahoitus vuoteen 2018 asti auttaa tilannetta, mutta sen jälkeiset rahoituspäätökset ovat täysin auki. Tämän vuoksi on tärkeää, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja puolueet alkavat valmistella pitkäjänteistä rahoitusohjelmaa, Heikki Jämsä esittää.Muilla Pohjoismailla on yli hallituskausien ulottuvat väyläohjelmat, jotka ohjaavat väylien korjaamista ja rakentamista.– Tämä lisää ennakoitavuutta ja tehostaa resurssien käyttöä. Hyötyjiä ovat tilaajat, urakoitsijat, teollisuus ja veronmaksajat, Jämsä kiteyttää.Lähteet: INFRA ry, SKAL ry Video: INFRA ry Kuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa