9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario Teksti Tuomas Rajala Kuva Uber Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taksimatka on oiva tapa hukata henkilökohtaista omaisuutta. Tästä todisteena on Uberin tiedote, joka kertoo mitä kaikkea kyytipalvelun autoihin on unohdettu. Taksikyytejä tarjoava Uber on ollut otsikoissa tiheästi, ja suurimmalta osin negatiivisessa mielessä. Nyt yhtiö on julkaissut listan taksikyyteihin vuonna 2024 unohtuneista tavaroista sekä Suomessa että maailmalla. Kun kyydittäviä asiakkaita on kuukausittain lähes 100 miljoonaa, voi tavaralistan olettaa olevan vähintäänkin erityinen.Aloitetaan kotimaasta. Vaikka me suomalaiset olemme varsin säntillistä ja tarkkaa kansaa, saattaa taksikyydin takapenkille unohtua asioita. Yleisimmin kyytiin unohtuu puhelin, lompakko tai reppu. Korkealla listalla ovat myös kuulokkeet, silmälasit ja vaatteet.Erikoisempia löytöjä kotimaan kyydeissä ovat kaukosäädin, sähköpotkulauta ja teekkarilakki. Näistä voiton taitaa viedä kassi, jossa oli kyytiläisen joululahjaksi saadut kolme paistinpannua ja evääksi pakattua jouluruokaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPoikakaveri jäi auton takapenkilleSuomen erikoisimpien löytöjen joukkoon nousee kuitenkin lastenvaunujen irtokahta, joulutonttulelu ja poikaystävä. Tiedotteessa ei kerrota oliko poikaystävä löytöhetkellä hereillä, ja liittyikö asiaan parisuhteen päättyminen.Maailmalla unohtuneiden tavaroiden lista on vieläkin kiinnostavampi, sillä Uber on kertonut autoihinsa unohtuneen avioeropaperit, akvaario, viikinkisarvi ja rintamaitoa. Yhden kyytiläisen jälkeensä jättämät 15 vesipiippua ovat varmasti myös mietityttäneet kuljettajaa jälkikäteen.Kaikkein erikoisimmiksi löydöiksi voisi kuitenkin laskea kolmikon Harry Potter -taikasauva, lemmikkikilpikonna ja pullollinen virtsaa. Etenkin urea-astia on varmasti ollut löytäjälleen mukava yllätys. Tarina ei kerro sitä, mihin tarkoitukseen virtapullo oli alun perin tarkoitettu, vai oliko kyseessä kuitenkin kyytiläisen kova tarve olonsa helpottamiseen matkan aikana.Uber haluaa muistuttaa loppuun siitä, kuin tulee toimia, jos tulee unohtaneeksi autoon jotain henkilökohtaista tavaraa.1. Avaa Uber-sovellus ja mene kohtaan "Matkasi".2. Valitse matka, jonka aikana unohdit tavaran.3. Napauta "Etsi kadonnut esine" ja valitse "Ota yhteyttä kuljettajaan".4. Syötä puhelinnumerosi – sovellus yhdistää sinut suoraan kuljettajaan.Tämä tietenkään onnistu, mikäli olet unohtanut kyytiin sen kaikkein yleisimmän asian, eli oman puhelimesi. Tavaroista kannattaa siis pitää huolta myös taksimatkan aikana. Lue lisää Kaikki artikkelit 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt 25.3.2025 Liikenne Näin vaihdat renkaasi itse 2.3.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: koin elämäni kamalimman taksimatkan Vantaalla Nissan Leafin kyydissä 28.2.2025 Uutinen Katso rangaistustaulukko: rattijuopumus rapsauttaa jopa 5 vuoden ajokiellon 24.2.2025 Taksit Taksiliitto: pakollinen koulutus kuskiksi aikoville, rikostausta huomioitava laajemmin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään - kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous