3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen Teksti Eetu Kokkonen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Infra ry:n mukaan huonolla väylänpidolla ja liikennevision puutteella Suomi voi pahimmillaan jäädä muiden jalkoihin EU:n sisämarkkinoilla. Infra ry on huolissaan Suomen infrastruktuurin tilasta. Yhdistys toivoo hallitusta selvittämään kehysriihessä keinoja Suomen liittämiseksi logistisesti länteen ja turvaamaan perusväylänpidon ja infratutkimuksen rahoitusta.– Suomalaisen liikennepolitiikan isoimpia haasteita on pitkän aikavälin vision puute. Se varjostaa ennen pitkää niin maan kasvunäkymiä kuin jopa turvallisuutta, Infran toimitusjohtaja Paavo Syrjö toteaa.Yhdistyksen mukaan Suomen lähialueilla toteutettavat mittavat logistiikkahankkeet kuten Rail Baltica ja Tanskasta Saksaan kulkeva Fehmarnbeltin tunneli parantavat kilpailijamaiden asemaa Euroopan Unionin sisämarkkinoilla.– Muualla avataan uusia mahdollisuuksia, Suomi uhkaa käpertyä pussinperäasemiinsa. Meillä niin markkinoille pääsy, huoltovarmuus kuin turvallisuus ja puolustuskykykin ovat liikenneverkon toimivuuden ja Itämeren haavoittuvuuksien armoilla. Keskustelu kasvutoimista edellyttää ehdottomasti rinnalleen keskustelua liikennepolitiikan isosta kuvasta, Syrjö kommentoi.Syrjö ei vaadi välittömiä toimia, vaan tiedostaa itsekin että kyse on pitkän aikavälin ratkaisuista. Selvityksiä eri toimenpiteille tulisi kuitenkin tehdä piakkoin.– Vision ensimmäinen askel on selvittää Suomen vaihtoehdot kiinteiksi logistiikkareiteiksi länteen. Selvitys ehditään hyvin tehdä vielä tällä hallituskaudella. Olemalla ajoissa liikkeellä voimme myös hyötyä tilanteesta, jossa liikenne on mukana useissa EU-rahoitusinstrumenteissa. Liikennevisiomme kiinnostavat EU:ta, ja potentiaali saada yhteisrahoitusta toteutukseen on kasvusuunnassa, Syrjö huomauttaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVäyläverkon nykytila huolettaaTulevien investointien lisäksi Infra on huolissaan väyläverkon nykyisestä tilasta. Väyläverkon korjausvelaksi kerrotaan yli 4,2 miljardia euroa. Infran mielestä reilun 500 miljoonan euron korjausvelkapaketti on tärkeä, mutta muistuttaa, että sen vaikuttavuus heikkenee mikäli perusväylänpidon rahoitusta ei vahvisteta pysyvästi.– Huolena on, että satunnaiset rahoituspurskeet eivät ratkaise väyläverkon heikkenevää kokonaissuuntaa. Ensiavuksi osoittaisimme korjausvelkapaketin vielä kohdentamattomat 70 miljoonaa euroa lisäbudjetissa vuodelle 2025. Lisäksi tulee kaikin keinoin etsiä ratkaisuja vuoteen 2026 ja siitä eteenpäin, sillä Liikenne 12 -suunnitelmassa kaavailtu rahoitustaso uhkaa räjäyttää korjausvelan uuteen kasvuun. Velan purkaminen edellyttää vähintään 200–250 miljoonan euron vuosittaista lisäpanosta sekä raide- että tieverkolle, Infran johtava asiantuntija Nina Raitanen arvioi.Infra ehdottaa infra- ja liikennesektorille tutkimus- ja kehitysohjelmaa, johon valtio investoisi 5 miljoonaa euroa vuodessa 7 vuoden ajan. Yhdistyksen mielestä perinteisten rahoitusinstrumenttien kansainvälistymistä ja vientipotentiaalia painottavat ehdot eivät suosi infra- ja liikennesektoria. Yhdistys myös tukisi alueita, jotka kisaavat globaaleista vihreistä investoinneista. Lue lisää Kaikki artikkelit 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään - kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous