31.5.2025

Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla ’70

Kuva Bring a Trailer

Yhdysvaltalaisella Bringatrailer-sivustolla huutokaupataan ensi viikolla vähän jytympi Kupla. Siniseen, 1970-malliseen Volkkariin on upotettu alkuperäiseen nähden noin tuplakokoinen bokserinelonen ja sen kaveriksi turbo: mistään pahnapuhaltimesta ei tällä kertaa ole kyse.

Huutokauppailmoituksen mukaan tämä Kupla on rakennettu nykyasuun parisenkymmentä vuotta sitten, ja sen tyyli edustaakin sellaista 90-00-luvun linjaa jota täytyy nyt 2020-luvulla vain ihailla. Kuplan koppa on maalattu Porschen Cobalt Blue -värisävyllä ja kuituiset lokarit ovat edessä kaksi ja takana kolme tuumaa tavallista leveämmät: täytyyhän niiden olla, sillä vannevalinta on kohdistunut Porschen Turbolook-vanteisiin 17 tuuman koossa. Ilmiasu on yhtä aikaa minimalistinen ja muhkea, aivan kuin Kuplaa olisi lähdetty viemään Porschen suuntaan muttei väkisin vääntäen. Erityismaininta on annettava ilmoituksen studiokuville, jotka ovat kuin aikakauden julisteisiin otettuja.

Kabiinissa majailee kaksi kiiltävää nahkajakkaraa, ja vakioratti on vaihtunut ysärityyliseen Momo Montecarlo -ohjauspyörään, jonka lävitse voi tiirailla kattavaa VDO-mittaristoa. Nopeusmittari yltää sataan mailiin tunnissa, mutta tällä tekniikalla voisi olettaa Kuplan kulkevan jonkin verran ripeämmin.

Niin, se tekniikka? 76-mallin paketti-Volkkarista alun perin kotoisin ollut, nyt takomännillä varustettu moottori on stroukattu 2,5-litraiseksi ja se hengittää Weberin 48 IDF-kaasuttimien läpi. Turboahdin on Garretin T04. Vaihdelaatikko on nyt viisivaihteinen ja siinä on Quaifen lukko. Koko laite on selvästi laadittu parhaita palikoita poimien ja voimme vain kuvitella, miltä Kupla kuulostaa paahtaessaan paikaltaan kohti satasta, tai kahtasataa. Teholukemat on kenties herrasmiesmäisesti jätetty pois ilmoituksesta, mutta olisivatko hevoset kolmannella sadalla? Niitä joka tapauksessa hillitään neljän levyjarrun voimin.

Kupla sijaitsee Kalifornian Newbury Parkissa ja huutoaikaa on jäljellä tiistaihin, 3. kesäkuuta saakka. Tätä kirjoittaessa hinta on noussut 12 000 dollariin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat