3.9.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Helsingin Länsi-Saksan lähetystön VW Kupla Teksti Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valkoinen Volkswagen Beetle vaikuttaa melko tavalliselta harrasteautolta, mutta auton historiasta löytyy muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Volkswagen Beetle, meikäläisittäin Kupla-Volkkari, ei juuri esittelyjä kaipaa. Toisen maailmansodan kaiuista syntynyt kansanauto löysi 1940-luvun lopulta alkaen faneja ja käyttäjiä niin Euroopasta, Amerikoista kuin Aasiastakin. Ferdinand Porschen kynäilemä autosuunnitelma kesti aikaa myös sodan jälkeisessä maailmassa ja lopulta alkuperäistä Typ 1 Kuplaa valmistettiin aina 2003 saakka. 65 valmistusvuoden aikana autoja tehtiin yhteensä 21,5 miljoonaa kappaletta. Suomessa Kupla juhli 70-vuotista taivaltaan pandemian ensimmäisinä kuukausina kesällä 2020, jolloin alkoi auton virallinen maahantuonti. Jo 1940-luvulla maahamme oli kuitenkin tullut joitain yksilöitä puolivirallisesti tuotuna. Lisäksi 48 autoa koottiin Heinolassa, merkiten jyräävän paikkakunnan pääsyä Kuplan värikkääseen valmistuspaikkahistoriaan. Ei siis ole ihme, että Volkswagen Kuplat ovat edelleen suositujja harrasteautokohteita, joihin monilla liittyy tunneside vuosikymmenten takaa. Valmistusmääränsä vuoksi autot ovat myös harvinaisia erikoisuuksia helpompia harrastettavia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 1978 Volkswagen Beetle 1200 Huutokaupattava autoyksilö näyttää melko tavalliselta valkoiselta Volkswagen Kuplalta. Vuosimallia 1978 oleva auto on tosin melko hyvässä kunnossa ja puskureista roikkuvat suomalaiset rekisterikilvet. Auton historiaa penkomalla paljastuu kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Huoltokirjan mukaan auton luovutustarkistus ja ensimmäinen huolto on tehty Bonnissa ja käyttöohjekirja on saksaksi. Auto rekisteröitiin Suomeen ajallaan 1978, mutta se kuului Länsi-Saksan suuralähetystölle rekisteritunnuksella CD-1014. Suurin osa Kuplan seikkailuista on tapahtunut Helsingin alueella, joskin auto on ollut pois liikenteestä vuosina 1995-2020. Tuona aikana auto on entisöity perusteellisesti. Huoltokirjaa koristavat VV-Auton ja Vasama VW Servicen leimat. Joulukuussa 1985 auto sai uuden alkuperäismoottorin 65 078 kilometrin kohdalla. Tammikuussa 2022 auto katsastettiin ja museorekisteröitiin Suomessa. Kilometrimittarin lukema on 17 850 kilometriä. Moottorina on 1,2-litrainen ilmajäähdytteinen nelisylinterinen moottori, jonka teho on noin 34 hevosvoimaa ja vaihteistona nelipykäläinen manuaali. Auton myyjän mukaan autossa ei ole korivaurioita. Valkoinen maalipinta on pääosin hyvässä kunnossa uudelleenmaalauksen jäljiltä, mutta viimeistely on paikoin appelsiinipintaista. Mustavalkoista kukonaskelverhoilua pidetään alkuperäisenä ja se on kohtuullisen hyvässä kunnossa kuljettajan istuimen sivutukea lukuun ottamatta. Muoviosissa ei ole huomautettavaa ja ohjauspyörää komistaa Wolfsburgin vaakuna. Autossa ei ole havaittuja vikoja tai vikavaloja. Collecting Cars -huutokauppapalvelussa listattu Volkswagen Kupla 1200 on myynnissä 8.9.2022 asti. Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” 15.7.2024 Ajoneuvot Laskimme kaikkien Suomessa edustavien automerkkien mallistojen keski-iät – arvaat varmasti kuka kauppaa vanhinta mallistoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan