24.9.2021 Ajoneuvot Jäähyväiset Fordeille: ralliakrobaatti Ken Block siirtyy Audin leiriin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Driftitaiteilija ja ralliakrobaatti Ken Block on vuosikaudet kerännyt mainetta erityisesti näyttävillä Gymkhana-rallivideoillaan. Nyt yhdysvaltalainen showmies on kuitenkin siirtynyt Fordin sinisistä Audin valkopunaisiin. Rallia ja rallicrossia ajava yhdysvaltalainen Ken Block ponnisti maailmanmaineeseen 2005 alkaen varsinkin ällistyttävän hiotuilla Gymkhana-näytösvideoilla. Nyt 53-vuotias showmies on vaihtanut pitkän yhteistyönsä Fordin kanssa Audin väreihin. Saksalaismerkin ja Blockin yhteistyön tarkoitus on kehittää Audin sähköistä moottoriurheilua ja liikkuvuutta.Aiemmin Ken Block liitettiin 11 vuoden ajan Fordiin, amerikkalaisten lyötyä hynttyyt yhteen 2010. Block kuitenkin kertoi 2021 tammikuussa, että pitkä liitto oli tullut tiensä päähän ja että hän oli nyt "vapaa agentti". Yhteistyö näkyi lukuisten erikoisautojen lisäksi driftausspektaakkeli Gymkhana 3:sta Gymkhana 10:een ja Amazon Primen The Gymkhana Files -sarjassa. Blockille Audi-yhteistyö on osa pitkäaikaista unelmaa, sillä miehen ralliunelmat käynnistyivät teinivuosina Quattro S1:n Pikes Peak -vedosta. Ensimmäisellä tehdaskäynnillä Block pääsikin kokeilemaan Audi Sport Quattro S1:tä, Audi V8 Quattro DTM:ää sekä futuristista Audi E-tron Vision Gran Turismoa. Katuautomallistosta Block vaikuttui erityisesti RS E-tron GT:stä.– Sähköinen liikkuvuus on tulavaisuutta. Näen sähköauton loikkana eteenpäin meille yhteiskuntana, kun yritämme luoda jotain, joka ei vain vähennä päästöjä ja tee planeetasta parempaa paikkaa. Sen lisäksi kyse on suorituskyvystä. Rakastan kaikkea, joka saa minut liikkumaan kovempaa. Sähköautot pystyvät siihen. Ja mitä ääniin tulee, minulla on lapsia, jotka eivät välitä siitä. Heidän ajatuksissaan sähköautojen ääni on ihan yhtä cool kuin polttomoottorin ääni, Block summaa.– Joka päivä yritämme puskea rajoja luodaksemme liikkumisen tulevaisuutta. Meidän tavoitteenamme on lumota asiakkaitamme edistyksellisellä muotoilulla, innovatiivisella teknologialla ja laajalla digitaalisella ekosysteemillä. Olen riemuissani, että saimme houkuteltua Ken Blockin ja hänen tiiminsä mukaan Audille, kommentoi Audin teknisestä kehitystyöstä vastaava johtokunnan jäsen Oliver Hoffmann.– Ken Block jakaa rakkautemme suorituskykyä kohtaan. Hänellä on kyky inspiroida ihmisiä. Hänen progressiivisella ajattelullaan hän saattaa meitä sähköistyvään tulevaisuuteen. Tervetuloa, kiteytti Audin brändiä johtava Henrik Wenders.– Audilla moottoriurheilu on se, joka johtaa tuleviin teknologioihin. Sähköistyminen on vallankumouksellista, aivan kuten Quattro-neliveto oli aikoinaan. Ken Blockin kanssa meillä on tulossa jännittäviä asioita, jotka sopivat täydellisesti strategiaamme, sanaili puolestaan Audi Sportia johtava Julius Seebach.Audi ja Ken Block eivät kertoneet tulevista projekteista sen tarkemmin, mutta luvassa lienee vauhtia, näyttävyyttä, sähköä ja moottoriurheilua ratojen ulkopuolella. Aivan täysin sattumalta Audi mainitsi seuraavassa tiedotteessa testaavansa Dakaariin suunnattua sähköistä RS Q E-tronia, joka esiintyy taustalla myös Blockin vierailukuvissa.Lähde ja kuvat: AudiMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaKotimaiset kenblockit radalla: Vermo Drift toi näyttävän yleisölajin Suomeen Ford Mustang Mach-E 1400 sähköauto piirtää videolla neljällä Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 7.2.2025 Koeajo Maistiainen: BYD Atto 2 – kilpailu kiristyy kompakteissa sähköcrossovereissa 5.2.2025 Moottoriurheilu Secto Rally Finlandin reitti julki – sunnuntaina nähdään jotain ennenkuulumatonta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle