19.8.2019 Ajoneuvot Kauhistuneelta näyttävä Aston Martin DBX avainasemassa merkin tulevaisuudessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aston Martin DBX on brittivalmistajan pyrkimys luksuskatumaasturien kasvavaan joukkoon, mutta ongelmat autokaupassa ja arvopaperimarkkinoilla voivat ajaa merkin kujanjuoksuun. Aston Martinin muotoilussa noudatettavat periaatteet ovat tehneet yhtiön 2000-luvun autoista sangen samankaltaisia ulkonäöllisesti, mutta nyt luvassa on poikkeus. Vaikka Aston Martin DBX mielletään heti merkkinsä malliksi, näyttää auto suoraan sanottuna kauhistuneelta omasta ulkonäöstään. Katumaasturin merkitystä ei kuitenkaan voi väheksyä vuonna, jona Aston Martin on ajautunut jälleen ahtaalle. Loppuvuodesta saapuva Aston Martin DBX on merkittävä osa bisnesstrategiaa. Valmistaja arvioi, että uutta mallia myydään noin 4 000 autoa vuodessa. Vertailun vuoksi Aston Martinin koko tämän vuoden myyntiarvio on viimeisimpien leikkausten jälkeen 6 300 autoa. DBX:n hintaluokaksi on arvioitu noin 150 000 puntaa, eli yli 160 000 euroa ilman veroja. Kankeaan kysyntä Euroopassa ja Britanniassa heijastuu myös Aston Martinin osakkeeseen. 10 kuukautta sitten osakeannissa olleen osakkeen arvo on pudonnut neljännekseen merkitsemishinnasta. Suoritus on lähivuosien huonoin Lontoon pörssissä. Toimitusjohtaja Andy Palmer on kuitenkin varautunut heikkoihin numeroihin. Aston Martin on valmistautunut keräämään lisää pääomaa, jos yhtiön hiipuvat käteisvarat alkavat käydä vähiin. Pidemmällä tähtäimellä Aston Martin on mukana luksusasuntobisneksessä, sillä yhtiön ensimmäinen pilvenpiirtäjä valmistuu 2022 Miamissa. Lyhyemmällä tähtäimellä vastaukseksi odotetaan kuitenkin Aston Martinin ensimmäistä katumaasturia. 2018 esitelty DBX on näyttäytynyt salakuvissa tasaisin väliajoin ja auton virallisen esittelyn pitäisi tapahtua vielä loppuvuodesta. Financial Times arvioi, että varsinaiset toimitukset alkavat huhtikuussa 2020. DBX kilpailee muun muassa Porsche Cayennen, Lamborghini Uruksen ja Bentley Bentaygan kanssa. Brexit asettaa kuitenkin kahdenlaisia haasteita brittivalmistajalle. Alihankintaketjujen mahdollinen katkeaminen viivästyttäisi DBX-katumaasturia suoraan. Brexit, Euroopan markkina, Britannian markkina ja punnan arvo kuitenkin ovat saaneet sijoittajat liikkeelle kulisseissa. Heinäkuun lopussa sijoituspankki Moody's alensi Aston Martinin luottoluokituksen B3:ksi, ollen viimeinen ennen täysin roskalainaluokan C-luokituksia. Jo nyt Aston Martinin joukkovelkakirjojen korot ovat nousseet merkittävästi, ja sijoitusrahastot ovat aloittaneet joukkolainojen shorttaamisen, eli lyhyeksi myymisen. Lyhyesti: sijoittajat ovat valmiita maksamaan siitä, että he veikkaavat brittivalmistajaa vastaan. Toisaalta, Aston Martinilla on yhä resursseja käytettävissään, joten tilanne ei ole toivoton. Ja jos DBX-uhkapeli onnistuu, saattaa Aston Martinilla olla käsissään Porschen ja Lamborghinin kaltainen menestystarina. Lähteet: Automotive News, Financial Times, Aston Martin Kuvat: Aston Martin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 4.5.2024 Ajoneuvot Ferrari 12 Cilindri – nimi kertoo kaiken oleellisen tästä upeasta super-grand tourerista 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 1.5.2024 Ajoneuvot Tiesitkö, että halvimmillaan täyssähköisen Bugattin puikkoihin pääsee vain noin 30 000 eurolla? 30.4.2024 Ajoneuvot Kialta raskaamman sarjan uutisia – ”järjettömän tehokas” EV9 GT ja globaalien markkinoiden Tasman-avolava luvassa alle vuoden sisällä 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Škoda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 6.5.2024 Yleinen Koeajo: Tesla Model X – yhä erilainen entinen nuori 6.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: VW Karmann Ghia - kun saksalainen luotettavuus ja italialainen tyyli kohtaavat 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe