29.7.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Isuzu Bellett SM-ralliauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Juuri tämä kyseinen Isuzu Bellett on toiminut myynti-ilmoituksen mukaan Päijänneajon moninkertaisen mestarin Pertti Kärhän ralliautona SM-sarjassa. Neste Ralli lähestyy, joten kaikki pyörii rallin ympärillä. Isuzu Bellett ei edustaa enää nykyistä rallikalustoa, mutta se kuuluu vahvasti Jyväskylän Suurajojen historiaan. Ralliviikko vie tällä kertaa Käytetyt erikoisuudet –juttusarjankin mukanaan rallin tunnelmiin.Isuzu Bellett ei esiinny juttusarjassamme ensimmäistä kertaa, sillä kuvan yksilö nostettiin vuonna 2018 myynti-ilmoituksien seasta esiin.Toki juttusarjan menneistä osistakin voi löytää löyhiä yhteyksiä rallimaailmaan. Esimerkiksi Saab 96, Audi Quattro ja Mini Cooper omaavat automalleina vahvoja ralliyhteyksiä, joista osaa muisteltiin myös juttusarjassamme. Lisäksi on mainittava muutamaa viikkoa takaperin esitelty Mitsubishi Lancer Evolution Wagon.Todellisuudessa edes Isuzu Bellett ei suinkaan esiinny juttusarjassamme ensimmäistä kertaa. Esittelimme hienon neliovisen vuosimallin 1966 Bellettin vuoden 2018 syksyllä, mutta emme aio pyytää toistoa anteeksi. Siinä määrin erityisestä yksilöstä taitaa tällä kertaa olla kyse.Japanista tuleva neliovinen Isuzu Bellett on kaunis 1960-luvun auto.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Isuzu BellettTällä kertaa historia tekee auton. Myynnissä oleva auto on vuonna 1964 käyttöönotettu neliovinen Isuzu Bellett 1500. Myynti-ilmoituksen mukaan Pertti Kärhä on käskyttänyt sitä rallipoluilla.Myynti-ilmoituksessa on vain yksi kuva Pertti Kärhän rallissa käyttämästä Isuzu Bellettistä.Tässä kohti on keskeytettävä moottoriurheilun historiaa heikommin tuntevien vuoksi ja palattava 1960-luvulle. Pertti Kärhä sijoittui SM-sarjassa peräti toiseksi vuonna 1968 Isuzulla, vaikka ei välttämättä juuri tällä samaisella yksilöllä. Nyt myynnissä olevalla autolla Kärhä ajoi kuitenkin ilmeisesti SM-rallia ainakin jossain vaiheessa.Vielä uskomattomammaksi asian tekee se, että Kärhää ei suinkaan muisteta parhaiten rallipoluilta, vaan kaksipyöräisten selästä. Pertti Kärhä on Päijänneajojen viisinkertainen mestari. Hän on ajanut enduroa, maarataa, motocrossia ja lisäksi vielä nelipyöräisillä rallia.Isuzu Bellett GT Type-R oli aikanaan kovakin menijä 1,6-litraisen moottorinsa turvin, mutta jutun yksilö edustaa tavanomaisempaa malliversiota.Moottoriurheilun sankari Kärhä on sittemmin palkittu liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristillä. Vuonna 1938 syntynyt Pertti Kärhä ajoi rallia vielä pitkään 1960-luvun jälkeen ja on toiminut moottoriurheilussa myös vahvana taustavoimana.Myynti-ilmoitus kertoo tämän auton olevan ensimmäinen Suomeen tuotu, joten siltäkin kantilta löytyy ulottuvuutta. Myyjä muistelee ostaneensa sen tuoreeltaan ja nauttineensa nuorempana myös kyydistä. Bellett on seisonut aina lämpimässä ja kuivassa autohallissa.Kaksiovinen Isuzu Bellett on kaunislinjainen auto sekin, vaikka tällä kertaa kyseessä on neliovinen versio.Auton mittarilukemaksi on ilmoitettu 50 000 kilometriä ja kunnosta on vaikeaa sanoa sen enempää yhden ainoan kuvan perusteella. Väri on mitä ilmeisemmin musta. Manuaalivaihteinen 1,5-litraisella moottorilla varustettu Isuzu Bellett ei välttämättä kaipaa sen suurempaa kuvamateriaalia jos historia todella on näin upea.Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Isuzu Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa