16.10.2015 Liikenne Kuolonkolarien määrä on kasvussa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tänä kesänä eniten onnettomuuksia sattui elokuussa. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan tämän vuoden alusta elokuun loppuun mennessä sattui 173 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa kuoli 182 henkilöä. Ennakkoluvut kielivät siitä, että kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä on ollut kasvussa heti vuodenvaihteesta alkaen viime vuoteen nähden.Vaikka onnettomuudet ovat kokonaisuudessaan lisääntyneet, kesä- ja heinäkuussa onnettomuuksien määrä oli kuitenkin alhaisempi kuin edellisenä vuonna. Tähän on mahdollisesti vaikuttanut tavanomaista viileämpi sää, joka hillitsi kesäaikaista yöliikennettä ja riskinottoa. Kesäöinä sattuu runsaasti kuolemaan johtavia onnettomuuksia. Tänä kesänä eniten onnettomuuksia sattui elokuussa, kun aiempina vuosina pahin onnettomuustilanne on yleensä ollut heinäkuussa.Moottoriliikenteessä sattui vuoden alusta elokuun loppuun mennessä 134 onnettomuutta, joissa kuoli 143 ihmistä. Kohtaamisonnettomuudet kanta- ja valtateillä lisääntyivät viime vuodesta viidellätoista.Keskikaiteet ehkäisisivät– Kohtaamisonnettomuuksia voitaisiin vähentää asentamalla keskikaiteita erityisesti vilkasliikenteisille teille, joilla liikkuu paljon raskasta kalustoa, Liikennevakuutuskeskuksen liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari muistuttaa.Kevyessä liikenteessä on kuollut elokuun loppuun mennessä 21 jalankulkijaa ja 18 pyöräilijää. Kevyen liikenteen kokonaistilanne on pysynyt viime vuoden synkällä tasolla. Jalankulkijoiden osalta tilanne on huonoin viiteen vuoteen.– Kevyen liikenteen onnettomuudet sattuvat usein iäkkäille, mutta tänä vuonna onnettomuuksia on sattunut huolestuttavan paljon myös alle 15-vuotiaiden sekä alle 25-vuotiaiden ikäryhmissä, yhteyspäällikkö Tapio Koisaari kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa