2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Teksti Aake Kinnunen Kuva Volvo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo kertoi säästötoimista osavuosikatsauksen yhteydessä. Volvo Cars kertoi huhtikuun lopussa ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen. Talouden merkittävät tunnusluvut olivat tuntuvassa laskussa verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen. Esimerkiksi liikevaihto väheni 93,9 miljardista kruunusta 82,9 miljardiin Ruotsin kruunuun ja osakekohtainen tulos laski 1,12 kruunusta 0,40 kruunuun per osake. Liikevoittoprosentti laski 5,0 prosentista 2,3 prosenttiin. Osavuosikatsauksen yhteydessä toimitusjohtajaksi eläkkeeltä palannut Håkan Samuelsson kertoi Volvon ryhtyvän 18 miljardin kruunun (n. 1,64 miljardin euron) säästökuurille yhtiön kannattavuuden turvaamiseksi. Yhtiö muun muassa pyrkii vähentämään epäsuoria kustannuksia, alentamaan pääomakuluja sekä se vähentää investointejaan jo aiemmin alennetuista suunnitelmista. Työtehtävien vähentäminenkin on edessä, mutta Volvolla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa irtisanomisten määrästä tai kohteesta. – Huomioiden markkinaturbulenssin, meidän täytyy parantaa käteisvirtaamme ja alentaa kulujamme. Vaikka meillä on vielä paljon tehtävää, suuntamme jatkossa keskittyy kolmeen asiaan: kannattavuuteen, sähköistymiseen ja alueellistumiseen, Samuelsson kertoi. Volvo aikoo reagoida tariffimaksuihin esimerkiksi alueellistamalla tuotantoaan "tee siellä, missä myyt" -eetoksen mukaisesti. Tämä tarkoittaa uusien volyymimallien tuotantoa Yhdysvalloissa vähentääkseen tuontiriippuvuutta Euroopasta. Euroopan markkinoita varten EX30:n tuotanto alkoi juuri Belgian Ghentissä. Yhtiö aikoo esitellä myös ensimmäisen Kiinan markkinoita varten suunnitellun pitkän toimintamatkan lataushybridin. Myös johdossa on tapahtunut muutoksia. Toimitusjohtajavaihdoksen lisäksi talousjohtaja Johan Ekdahl vaihdettiin apulaistalousjohtaja Fredrik Hanssoniin. Volvo jakaa samalla myyntialueensa uudelleen, joten jatkossa kolmeen jaettu maailma koostuu Amerikoista, Kiinasta ja Eurooppa & muu maailma -alueista. Samalla Yhdysvaltojen toimintojen johtaja Mike Cottone jättää Volvon lähes 20 vuoden palveluksen jälkeen ja uudeksi Amerikkojen johtajaksi nousee Luis Rezende. Volvo ei anna enää tulosohjeistusta tälle tai ensi vuodelle. Yhtiön osake on menettänyt lähes 3/4 arvostaan 2021 tapahtuneen julkisen listautumisen jälkeen ja osakkeella tehdään merkittävää shorttausta. Lähteet: Volvo, Automotive News Europe Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 11.2.2026 Kuluttajat Käytetyn Opelin mittaristo sekoili ja lakkasi välillä toimimasta – myyjäliike kieltäytyi korvaamasta 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 10.2.2026 Käyttötesti käytetyllä Paljastaako Carvertical-raportti Moottorin käytetystä tuonti-Saabista ikäviä yllätyksiä? 11.2.2026 Päivän kuva Ei tehnyt lumi enkeliä eteiseen, vaan tippukiviä Alfa Romeon helmaan 11.2.2026 Kuluttajat Käytetyn Opelin mittaristo sekoili ja lakkasi välillä toimimasta – myyjäliike kieltäytyi korvaamasta 11.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Yamarinin uusi lippulaiva Aura Cabin vie valmistajansa aivan uudelle tasolle 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?