23.3.2018 Ajoneuvot KymiRing: rataunelma vaatii kipeästi lisämiljoonia Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Rahoituskuvioiden tulisi olla selvillä jo lähiviikkoina. Iitissä sijaitseva, rakenteilla oleva KymiRing-moottoriurheilukeskus käsittää kansainväliset kilpailustandardit täyttävän moottoriradan ja ajokoulutuskeskuksen. Alueesta kehitetään toiminnallista keskusta erilaisille käyttäjäryhmille. Radalle on luvassa valtion rahaa, mutta sen lisäksi vaaditaan omaa rahoitusta. Sen kerääminen on osoittautunut haastavaksi savotaksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Niukkasanaisuus jatkuu Etelä-Suomen Sanomat on selvitellyt hankkeen rahoituskuvioita haastattelemalla KymiRing-yhtiön hankejohtaja Timo Pohjolaa – joka on lausunnoissaan varsin niukkasanainen. Pohjola vetoaa siihen, että hankkeen rahoituksesta kerrotaan tiedotteella huhtikuussa. Rahoituskuvioiden selkiytymisellä alkaa olla kiire. ”Kiireisintä päätöstä odottaa alueelle rakennettava eritasoliittymä. Samalla valtatie 12:a levennetään ohituskaistatieksi noin viiden kilomerin matkalla. Hinta on noin 17 miljoonaa, josta valtio on luvannut maksaa 14 miljoonaa ja loput Iitti ja Kouvola. Rahoitus on kuitenkin sidottu siihen, että itse ratahanke todella toteutuu”, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. KymiRingin olisi tarkoitus isännöidä vuosina 2019–2023 ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokkaa eli Suomen MotoGP-osakilpailuja. Suunnittelukuvaa KymiRingistä. Rahoituksen piti olla selvillä jo marraskuussa Etelä-Suomen Sanomien uutisessa liikenneministeriön projektijohtaja Lars Westermark kertoo, että alun perin tiehankkeen rahoituksen piti olla selvillä jo viime marraskuussa. Rahoituksen etsimiselle oli kuitenkin annettava lisäaikaa helmikuun loppuun ja vielä kertaalleen tämän kuun loppuun asti, jolloin alustavat urakkasopimukset raukeavat. Jos näin pääsisi käymään, pitäisi urakat kilpailuttaa uudestaan – ja se veisi aikaa arviolta ainakin puoli vuotta. Haastateltu Westermark arvioi, että tarvittaessa liikennejärjestelyt voidaan kesällä 2019 hoitaa myös poikkeusratkaisuin. KymiRingin työmaat elokuussa 2017. Ulkopuolista rahaa tarvitaan Ulkopuolinen rahoitus on elinehto mille tahansa isolle hankkeelle. Niin myös KymiRingille. Valtion avustusta KymiRing-yhtiölle on myönnetty kolme miljoonaa euroa, jos yhtiö itse pystyy esittämään omasta takaa 10 miljoonan euron rahoituksen. Valtion tarjous on voimassa tämän vuoden ajan. Yksityistä rahaa on löydyttävä tai koko ratahanke on vaarassa kaatua. KymiRing-yhtiön omistajia ovat AKK Sports oy ja Suomen Moottoriliitto ry, molemmat 31 prosenttia sekä Iitin kunta ja A. Ahlström, kumpikin 19 prosentin osuudella. KymiRing on Etelä-Suomen Sanomien mukaan tiettävästi pyytänyt kaikilta omistajiltaan lisäsijoituksia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vauhdikasta etenemistä Rahoituskuvioiden selkiytymistä odottava ratahake on edennyt jopa etuajassa aikataulusta. Viime vuoden heinäkuussa KymiRingin puuhatahot kertoivat hankkeen merkittävästä edistymisestä: KymiRingin ympäristölupapäätös tuli lainvoimaiseksi, kun Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi Kouvolan kaupungin ympäristölautakunnan päätöksestä tehdyt valitukset. Ja elokuun alussa 2017 uutisoitiin, että Suomi isännöi ratamoottoripyöräilyn MotoGP-osakilpailuja vuosina 2019–2023 KymiRing-radalla. Ajankohdan varmisti MotoGP-sarjan promoottorin Dorna Sportsin johto Suomen-vierailullaan. Lokakuun alussa saatiin puolestaan tietää, että rakennustyöt ovat pari kuukautta etuajassa. Huiman pitkä takasuora! Kausalassa, Lahden ja Kouvolan välillä sijaitseva Kymiring eroaa vanhemmista moottoriradoistamme, kuten Ahvenistosta, Alastarosta, Botniaringistä, Kemorasta ja Motoparkista, oikeastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla – ja edukseen. Rata on nopeampi, pidempi ja leveämpi, sen päällyste ja tasaisuus ovat paremmat, ja turva-alueet laajimmat mahdolliset. KymiRingin takasuora on pitkä – 1,2-kilometrinen. Esimerkiksi F1-sirkuksessa tällä hetkellä pisimpiä edustavan Kiinan GP-radan takasuora on 1,165 kilometrin mittainen! Pituudeltaan ja kierrosajaltaan Kymiring vastaa kutakuinkin Espanjan Barcelonan GP-rataa, joka on tuttu formula ykkösiä seuraaville. Kyseessä on siis aidosti kansainvälisen vertailun kestävä rata. Radan suunnittelussa on pyritty hyödyntämään maaston muotoja. Korkeuseroilla on saatu aikaan luonnollisia katselualueita, minkä ansiosta yleisö näkee autot tai moottoripyörät jopa yli minuutin ajan, kun muilla vastaavilla radoilla ne katoavat näkökentästä keskimäärin jo 8–12 sekunnin jälkeen. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Lauri Ahtiainen, Arkkitehdit Sankari Oy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 5.12.2025 Ajoneuvot Klassikko: Marskin Mercedes-Benz 770 – ihailtu, tärvelty ja entisöity 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 2.12.2025 Taksit Taksamittarit ja värikilpi takseihin – eripuraa aiheuttanut lakiaie etenee eduskuntaan keväällä 2026 2.12.2025 Uutinen Yritykset kannattelevat automarkkinaa sekä käyttövoimamurrosta – ensirekisteröinnit reilu kaksi prosenttia viime vuotta jäljessä 2.12.2025 Uutinen Saksan liittokansleri vaatii 2035 polttomoottorikiellon loiventamista 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 30.11.2025 Ajoneuvot Projekti: nyt syntyy Maastokupla – ostimme Volkswagen New Beetlen tonnilla 28.11.2025 Uutinen Qashqai ja muut kansansuosikit koepiinassa – Euro NCAP marraskuu 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.12.2025 Moottori 100 vuotta Suomi 108 vuotta: Moottorin päätoimittajan jatkosodan aikainen vierailu saksalaisten lentäjien luo huipentui sotalentoon Saarenmaan yllä 6.12.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Volvo 850 GL -94 5.12.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Koenigsegg valmisti maailman tehokkaimman kolmisylinterisen moottorin 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 6.12.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi auto nykii välillä tasaisella kaasulla? 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 1.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi RS 6 Sedan 5.0 V10 Quattro - paino sanalla sedan 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 30.11.2025 Laivat Jättiristeilijöistään tunnettu Royal Caribbean aikookin vaihteeksi lanseerata pienemmän laivaluokan - tavoitteena mahtua eksoottisempiin kohteisiin 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 25.11.2025 Liikenne Eihän vain sinun autosi lukeudu tähän 85 447 auton joukkoon?