30.5.2017 Liikenne LähiTapiolan autovakuutuslaskurista hitti – järjestelmä palkitsee vahingottomuudesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autovakuutuslaskuri arvioi asiakkaan sekunneissa. Vakuutusmaksuun vaikuttavat aiempaa tarkemmin kotipaikka, vakuutuksenottajan ikä, ajoneuvon ominaisuudet ja vahinkohistoria. LähiTapiolan verkkosivuilla toimiva bonuslaskuri on ensimmäinen laatuaan Suomen autovakuutusmarkkinoilla, kertoo laskurin toteuttanut IT-palvleuyhtiö CGI. Vuoden käytössä ollut laskuri hakee henkilötunnuksen mukaan vakuutusalan yhteisestä tietopankista autoilijan vakuutushistorian sekä Trafista hänen ajokorttitietonsa.Haettujen tietojen perusteella järjestelmän algoritmi laskee potentiaaliselle asiakkaalle henkilökohtaisen bonuksen sekä ennusteen sen kehittymisestä. Maksimibonus voi olla 80 prosenttia.Bonuslaskurista pääsee siirtymään suoraan ostosovellukseen, joka tekee asiakkaalle vakuutustarjouksen. Laskurin kokeileminen ei sido mihinkään ja kaupanteosta voi pakittaa poistumalla sivustolta.Vakuutusta hankkimassa olevan kannattaa kuitenkin laittaa talteen laskurin tarjoama linkki, mikäli tarjoukseen palaaminen houkuttelee myöhemmin.– Bonukset ovat keskeinen osa vakuutuksen hinnan muodostumisessa. Laskuri näyttää sekunneissa sekä tämänhetkiset bonusprosentit että ennusteen lähitulevaisuudessa. Asiakkaat ovatkin pitäneet vuoden alussa käyttöön otettua bonuslaskuria vakuutuksen ostoprosessia helpottavana ja nopeuttavana apuvälineenä, kertoo LähiTapiolan moottoriajoneuvovakuutuksen johtaja Tapani Alaviiri.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYksilöllinen hinta vakuutustuotteilleLaskuri on yksi osa LähiTapiolan päivitettyä tuotepakettia. Uudistuksen myötä liikenne yrityksen verkkosivustolla on kasvanut ja myynninkin kerrotaan kohentuneen edellisvuoteen verrattuna.Vakuutuksenottajan kannalta kiinnostavampaa on kuitenkin se, että uudistetun asiakasarvioinnin seurauksena vakuutusmaksuun vaikuttavat tekijät ovat moninaisemmat. Käytännössä vakuutusmaksu määräytyy yksilöllisemmin. Vakuutusmaksuun vaikuttavat nyt aiempaa tarkemmin kotipaikka, vakuutuksenottajan ikä, ajoneuvon ominaisuudet ja edeltävä vahinkohistoria.– Vahingottomuus palkitsee, eli käytännössä ajoneuvon omistajan ajotapa ja oma vahinkohistoria vaikuttavat aiempaa enemmän liikennevakuutuksen hintaan. Mitä pitempään ajat ilman liikennevahinkoja, sitä suuremmat bonukset saat kaikille omistamillesi ajoneuvoille, Alaviiri kiteyttää– LähiTapiolan bonuslaskurissa täyttyy monta digiajan vaatimusta. Se on helppokäyttöinen ja tuottaa selvää arvoa niin autoilijoille kuin vakuutusyhtiöllekin. Lisäksi se perustuu uudenlaiseen, yksilöllisempään tiedonlouhintaan erilaisia tietolähteitä hyödyntämällä, taustoittaa CGI:n finanssitoimialan palveluista Suomessa vastaava johtaja Kimmo Koivisto.Lähde: CGI Kuvitus: Moottorin arkisto, Roman Razinkov Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa