22.9.2022 Ajoneuvot Lahti Caravan 2022 – katso 8 poimintaa hulppeasta messutarjonnasta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lahti Caravan 2022 starttasi torstaina 22.9. parin vuoden tauon jälkeen. Näytillä on tuttuun tapaan matkailuajoneuvouutuuksia laidasta laitaan. Parin vuoden koronatauon jälkeen keskeisimmät karavaaniuutuudet kerääntyivät Lahden messuhalliin. Tarjolla on runsaasti uutuuksia: muun muassa todennäköisesti kallein Suomessa koskaan myynnissä ollut matkailuauto, unohtamatta myöskään järkihintaisia tuotteita. Messut alkoivat torstaina 22.9. ja kestävät sunnuntaihin 25.9. saakka.Teemat tuntuvat pyörivän paljon myös uusien alustojen parissa, sillä matkailuajoneuvojen pohjana ylivoimaisesti yleisimmin käytetyn Fiat Ducaton kanssa on ollut suuria toimitusongelmia. Autoja esitellään siis nyt aiempaa enemmän mm. Ford-, Mercedes-Benz- ja Volkswagen-pohjaisina.Kiersimme Matkailuautotuojien järjestämällä kierroksella Lahti Caravan 2022 -messujen keskeisimpiä uutuuksia. Myöhemmin messujen mittaan osaan malleista palataan myös tarkempien esittelyjen muodossa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLMC InnovanSaksalaisen LMC:n ensimmäinen retkeilyauto kantaa nimeä Innovan. Kuten nimestä voi päätellä, valmistaja pitää uutuuttaan varsin innovatiivisena. Matkailuautojen on koettu usein näyttävän keskenään erittäin samanlaisille, ja LMC haluaisi Innovanilla tuoda tähän muutosta.Pari viikkoa takaperin Düsseldorfin messuilla esitelty LMC Innovan on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Messuilla näytillä oleva yksilö rakentuu Ford Transitin pohjalle ja on vajaata kuusi metriä pitkä. Maahantuojan mukaan Ford-pohjainen malli on 20 senttimetriä Fiateja korkeampi, ja se siirtyy suoraan myös sisäkorkeuteen. Leveyttä puolestaan kertyy 206 cm. Kaikkiaan kokoluokkia on tarjolla neljä, ja kolme niistä pohjautuu Fiat Ducatoon.Erityismaininnan maahantuoja antaa myös hyvien turvallisuusvarusteiden osalta, autoon on saatavissa muun muassa pysäköintiavustin, kaista-avustin ja mukautuva vakionopeussäädin.Pössl ë-VansterRetkeilyautojen konkari Pössl esittelee messuilla täyssähköistä Pössl ë-Vanster -retkeilytila-autoa. Auto on käytännössä sähkövoimalinjalla varusteltu, joitain vuosia takaperin esitelty Pössl Vanster.Käytännössä tämä tarkoittaa tila-autoa, johon on lisätty joitain retkeilyvarusteita – kiinteitä kalusteita autossa ei ole. Vakiona autossa on kaksi istuinriviä, ja kolmannen rivistön saa lisävarusteena. Auto toimii siis täysin myös arkiautona, esimerkiksi Volkswagen Caddy Californian tapaan.Messuilla näytillä olevan yksilön ajoakun kapasiteetti on 78 kilowattituntia, joka riittää noin 300 kilometrin WLTP-toimintamatkaan. Halutessaan auton saa myös edullisemmin 50 kWh:n akulla.Nostettavaan telttakattoon kätkeytyy kaksi petipaikkaa, ja lisävarusteena autoon voi valita kaksi lisäpetipaikkaa jotka rakentuvat kaadettujen penkkien selkänojien päälle. Autoa voi muuttaa myös retkeilykäyttöisemmäksi esimerkiksi laajemmalla keittiöllä.Weinsberg CaraCombact PepperMallinimenä Weinsberg Pepperin ei pitäisi olla mitenkään vieras, sillä maahantuojan mukaan kyseessä on ollut merkin eniten myyty matkailuautomalli Euroopassa. Nyt Ducato-pulan vuoksi auto on kuitenkin kehitetty Mercedes-Benz Sprinterin alustalle.Kyseessä on markkinoiden levein van, ja se jää leveytensä puolesta ainoastaan 3 cm puoli-integroidun ajoneuvon leveydestä. Tämä kertonee myös hieman ahtaista luokitteluista, mutta virallisesti kuitenkin on kyse vanista. Kaikkiaan leveyttä on 220 cm .Weinsberg Pepper on saatavilla joko nostovuoteella tai ilman. Nostovuoteen kanssa petipaikkoja on neljä, ja ilman kaksi tai kolme pohjaratkaisusta riippuen. Nostovuode Suite-malli tuo mukanaan kyömyn korin etuosaan, joten se on myös hieman korkeampi kuin nostovuoteeton malli.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHobby Maxia VanHobbyn tärkein uutuus messuilla on Maxia Van. Auto on valmistajan tuoreen Volkswagen-yhteistyön esikoinen, ja rakentuu Crafterin pohjalle. Manuaalivaihteisen messuyksilön kerrotaan olevan prototyyppi, mutta sarjatuotantomalli tulee olemaan saatavilla myös automaattivaihteisena.Sisustusta maahantuoja luonnehtii skandinaavishenkiseksi, joka tarkoittaa tässä tapauksessa vaaleita pintamateriaaleja ja selkeitä linjoja. Huopamaisen materiaalin seinissä ja katossa kerrotaan tuovan ulkonäön lisäksi parempaa akustiikkaa ja tukevan myös eristystä.Myös takamatkustajien mukavuuteen on panostettu: asuinosan istuimien selkänojat on varustettu kaltevuussäädöillä, ettei reissaamisen tarvitsisi olla selkä suorassa pönöttämistä. Sisemmän puolen istuin on myös varustettu sivuttaissäädöillä.Centurion ConcordeCenturion Concorde Actross 1165 GSI on Lahden messujen hintavin kulkupeli – itse asiassa kyseessä saattaa olla kallein Suomessa koskaan myynnissä ollut matkailuajoneuvo. Hintaa lähes 12-metrisellä luksusmatkakodilla on 756 000 euroa.Centurionin linerit tehdään käsin, ja valmistajan mukaan kyseisen auton rakentamiseen on käytetty yli 800 henkilötyötuntia. Maahantuoja tietää hinnan aiheuttavan silmien pyörittelyä, mutta perustelee tämän hintaisen auton tuomista Suomeen sillä, että suomalaiset ovat mökkikansaa, ja Concorde toimittaa hyvinkin pyörillä kulkevan mökin roolia.Voimalinjana Mercedes-Benz Actross -pohjaisessa kulkineessa on 12,7-litrainen kuusisylinterinen dieselmoottori ja 9-portainen automaattivaihteisto. Polttoainetta oletetaan kuluvan noin 20 litraa sadalle kilometrille. Polttoainesäiliön koko on 500 litraa, eli aivan jatkuvaan autoa ei tarvitsisi olla tankkaamassa.Adria SupersonicAdrian tärkein uutuus Lahdessa on valmistajan lippulaiva, johon moottori on ehtinyt jo käydä tutustumassa Sloveniassa. Nyt auto on esillä myös Suomessa, ja messuhallista löytyy niin kaksi- kuin kolmiakselinenkin versio.Keskeisimmät tiedot täysintegroidusta uutuudesta voikin käydä lukemassa koeajoartikkelista. Mainittakoon kuitenkin, että Suomessa Supersonic on vakiona varustettu nahkasisustalla, ja maahantuoja on pyrkinyt muutenkin valitsemaan myyntiautoihin kaiken tarvittavan. Lisävarustelistalle jääkin lähinnä vetokoukun ja aurinkokennojen tapaisia varusteita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyThuleKattoteltat ovat ottaneet roolia jo useammillakin Caravan-messuilla, eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kahan osastolla onkin näytillä kaksi erilaista Thulen kattotelttaa. Aktiivimatkailijalle suunnattu Thule Foothill istuu komeasti Land Rover Defenderin katolla, ja mahtuupa auton päälle teltan lisäksi vielä polkupyöräkin.Kasattuna teltan kerrotaan olevan noin kuljetuslaatikon kokoinen ja nopeasti kasattava. Lisäksi teltassa on myös sen verran vuorausta, että aktiiviretkeilijä majoittuu siinä myös syys- ja kevätkeleissä.Kabe Travelmaster NovumKaben keskeisimpiin uutuuksiin kuuluu uudistunut puoli-integroitu Travelmaster Novum. Ajoneuvo on saatavilla kolmella eri pohjaratkaisulla. Mercedes-Benz Sprinterin tekniikkaa sisällään pitävä alusta on AL-KO:n valmistama alusta. Auto on jo vakiona varustettu 9-portaisella automaattivaihteistolla.7,5 metrin kokonaispituudesta huolimatta auto on saatavilla B-kortilla ajettavana, jolloin omamassa on 3 075 kilogrammaa. Kuitenkin jos auton haluaa laskettavalla vuoteella, niin silloin Travelmaster siirtyy automaattisesti seuraavaan kokoluokkaan.Maahantuoja kehuu Travelmasterin olevan tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu, eli se on varustettu mm. Alden nestekiertolämmityksellä ja tuplapohjalla. Autoliitto Myös Autoliitto on mukana Lahden Caravan-messuilla. Autoliiton osasto sijaitsee E-hallissa osastolla B3b, ja jäsenet voivat käydä lunastamassa pienen lahjan jäsenkorttia vilauttamalla. Mikäli jäsenyyttä ei vielä löydy, sen voi messuilla itselleen hankkia. Lisäksi osastolla on messutarjouksia AL-kaupan tuotteista. Teksti ja kuvat: Eetu KokkonenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 8.6.2025 Ajoneuvot Suuri ja mahtava Chrysler juhlii 100-vuotista taivaltaan lätkäisemällä ainoaan malliinsa, 9 vuotta vanhan tila-autoon, tarran 7.6.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Ford Ranger PHEV – plugarissa on Mustangin bensiinimoottori, mutta se on ohjelmoitu imemään bensiinihöyryt sisäänsä 6.6.2025 Ajoneuvot Kia Sportagekin on nyt suututettu, mutta valmistaja kutsuu sitä hienostuneimmaksi Sportageksi ikinä 5.6.2025 Ajoneuvot Lähes joka kolmas auto hylättiin katsastuksessa – myös sähköautojen viat kasvussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster