30.11.2018 Liikenne Länsimetro vaikutti Länsiväylällä – muutos suurimmaksi osaksi linja-autoliikenteen vähenemistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikennevirasto selvitti, miten metron saapuminen Espooseen on vaikuttanut Länsiväylän liikenteeseen. Länsimetron valmistumisesta on kulunut vuosi ja Liikennevirasto on tutkinut sen vaikutuksia Espoosta Helsinkiin johtavalla Länsiväylällä. Esiteltyjen mittaustietojen perusteella näyttää siltä, että tieosuuden liikennemäärä on laskenut vuoden aikana noin 4,6 prosentilla. Muutoksen kerrotaan johtuvan suurimmaksi osaksi linja-autoliikenteen vähenemisestä.– Mittaustietojemme perusteella linja-autoliikenteestä on jäljellä enää murto-osa siitä, mitä Länsiväylällä kulki ennen Länsimetron valmistumista. Pudotusta on lähes 75 prosenttia, kertoo Liikenneviraston analytiikka-asiantuntija Pekka Kinnunen.Havainnot perustuvat vertailuun, jossa tutkittiin Länsiväylän liikennemääriä kahdella 52 viikon ajanjaksolla: ennen Länsimetron käyttöönottoa (21.11.2016 - 19.11.2017) ja käyttöönoton jälkeen (20.11.2017 - 18.11.2018).Kertyneet havainnot viittaavat siihen, että liikennemäärät tippuivat Länsimetron käyttöönoton jälkeen noin 4,6 prosentilla. Linja-autoliikenteen muutokset selittävät Liikenneviraston mukaan Länsiväylän liikennemäärän vähenemisestä noin puolet.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHenkilöautoliikenne väheni kahdella prosentillaLinja-autoliikenteen romahtamisen lisäksi myös kuorma-autojen ja henkilöautojen määrä on vähentynyt.Kuorma-autoliikenteessä tiputus on lähes 15 prosenttia, joka johtuu luultavasti metron työmaaliikenteen vähentymisestä. Kuorma-autoliikenteen vähenemisen kerrotaan vaikuttaneen vain vähäisesti Länsiväylän liikennemääriin.Sen sijaan henkilöautojen määrän lasku on vaikuttanut merkittävämmin kokonaisliikennemäärään. Henkilöautojen määrässä laskua on kaksi prosenttia.– Henkilöautojen väheneminen on prosenteissa maltillista, mutta kaksikin prosenttia isosta kokonaismäärästä on paljon, Kinnunen toteaa.Henkilöautoliikenteen kahden prosentin väheneminen selittää lähes 40 prosenttia Länsiväylän liikennemäärän muutoksesta.Liikenneviraston mukaan tämä johtuu siitä, että henkilöautoliikennettä on kokonaisuudessaan paljon enemmän kuin linja-auto- ja kuorma-autoliikennettä.Henkilöautoliikenteessä kahden prosentin tiputus on tarkoittanut, että saman mittauspisteen ohi ajoi vuodessa 428 000 ajoneuvoa vähemmän kuin vertailuvuonna.Lähde: Liikennevirasto Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Santeri Petrell Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa