11.9.2023 Ajoneuvot Lisää tuhteja lootuksenkukkia – jopa yli 900-hevosvoimainen Lotus Emeya iskee suoraan sähkösedaneiden syvimpään päähän Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä E:llä alkava nimi on jälleen ainoita asioita, joka liittää Lotus-uutuuden sen taustalta löytyvään vahvaan urheiluautoperinteeseen. Muilta osin - täysin päinvastoin kuin ennen - Emeyassa luotetaan suureen kokoon ja aivan valtavat mittasuhteet saaneisiin voimavaroihin. Lotuksen historiasta löytyy silti neliovinen malli, joka kulkee kovempaa. Jos asiaa tarkastelee pelkästään Lotuksen omaan historiaan peilaten, jopa vielä Geely-aikakauden alussa, asetelma on jokseenkin sama kuin jos vaikkapa Crocs alkaisi valmistaa maihinnousukenkiä tai jos Piaggio muuttaisi Vespan Ducati Diaveliksi.Vähän aiemmin nähtyyn SUV-malli Eletreen nähden Emeya hyötyy matalammasta koristaan ja näin melko laillakin pienemmästä ilmanvastuksestaan sekä hieman vähentyneestä omamassastaan, mutta totuushan on edelleen se, että suorituskykymielessä kaikki on laskettu kahden äärimmäisen sähkömoottorin ja niistä välittömästi irroitettavissa olevan huippuväännön varaan.Lotus itse luonnehtii Emeyaa Hyper-GT:ksi eli Hyper grand toureriksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHaluaa peitota tiedät-kyllä-kenetEmeya jalkauttaa Lotuksen sähkösedaneiden valiojoukkoon, johon on muutaman vuoden aikana saatu jokunen kolmen sekunnin alittaja 0 - 100 km/h -mittapuussa. Luokka on kilpailtu, ja sinne on alati tunkua sekä perinteisten automerkkien että vasta-alkajien puolelta. Lotusta on vaikea lukea tässä tilanteessa oikein kumpaankaan sarjaan, mutta mikäli luvut paikkansa pitävät, ykkösvastustajat ovat selvillä: Tesla Model S Plaid (jota ilman seuraavaksi lueteltavia ei edes olisi olemassa), Lucid Air, Porsche Taycan Turbo S ja Zeekr 001FR. Tässä porukassa ei armoa tunneta ja liittolaiset ovat vähissä.Lotus Emeyan kerrotaan hoitavan paikaltaankiihdytyksen nollasta sataan 2,78 sekunnissa, mikä on ainakin sadasosiin mentäessä parempi kuin Taycan Turbo S:n 2,80 sekuntia. Suorituskyvyn mahdollistaa nelivetojärjestelmä, joka pystyy Lotuksen mukaan jopa 905 hevosvoimaan ja 985 newtonmetriin. Virtansa moottorit saavat järeästä, 102 kilowattitunnin akustosta. Emeya on hypersedan, mutta myös ehta luksusauto. Alcantara-sisustuksen lomasta voi löytää viimeisen päälle digitekniikkaa, kuten valtavan HUD-näytön ja aktiivijousitus ottaa tuntumaa tien pinnasta 1 000 kertaa sekunnissa.Ulkonäöltään Emeya on vahvasti sukua Eletrelle. Ajatuksen voisi tiivistää niin, että Emeya on yksinkertaisesti sedan-mallinen versio Eletrestä.Onko Emeya nopein sedan-mallinen Lotus koskaan? - Yksiselitteisesti EIJos pelkästä huippunopeudesta puhutaan, saa Emeya pelätä autoa, joka oli 30 vuotta sitten yhdenkään Ison-Britannian poliisiauton saavuttamattomissa. Puhumme Lotus Carltonista, joka on Opel/Vauxhall Omega A:n jatkokehitelmänä Emeyan edeltäjä neliovisena Lotus-mallina. Mallia käsiteltiin jokin aika sitten Moottorin Nimi muutettu -juttusarjassa.Saarivaltakunnassa herätti siis 90-luvun alussa suurta huolta ja närkästystä se tosiasia, että Lotus Carltoneita varastettiin suhteettoman paljon, ja niillä päästiin kaikkia käytössä olleita poliisiautoja karkuun jopa 285 km/h ylittäneellä huippunopeudella. Jopa Ison-Britannian parlamentti paheksui auton julkista mainostamista. 3,6-litraisella rivikuudella varustetulla Carltonilla pääsisi myös Emeyaa karkuun, sillä sähköhypersedanin huiput tulevat vastaan "jo" 255 km/h kohdalla. Emeyan saakin kiinni jo useampi Britannian poliisiautomalli.Käyttääköhän Lotus tätä tietoa Emeyan mainonnassa?Lähde ja kuvat: Lotus Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla