11.1.2024 Ajoneuvot Matkailuajoneuvomarkkinalle torjuntavoitto 2023 – Loppuvuodesta jopa kasvua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuonna 2023 Suomessa ensirekisteröitiin 1792 uutta tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa. Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta edellisvuoden määristä jäätiin jälkeen vain vajaat seitsemän prosenttia. Tehdasvalmisteisten matkailuautojen markkina laski vain 3,66 prosenttia edellisvuodesta, kun taas matkailuvaunujen markkina jäi 11,41 prosenttia edellisvuoden lukemasta. Kun lasketaan yhteen uusien tehdasvalmisteisten matkailuautojen ja vaunujen markkinat, kokonaismarkkina laski 1925 kappaleesta 1792 kappaleeseen eli 6,91 prosenttia. Loppuvuotta kohti kuluttajien luottamus vahvistui selvästi, sillä joulukuussa uusia matkailuautoja rekisteröitiin 50 prosenttia edellisvuotta enemmän ja vaunujakin yli kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 joulukuussa.Matkailuautojen tilastossa edellisen vuoden kärkimerkit Sunlight ja Adria pitivät pintansa, mutta kolmospaikan otti vahvan nousun tehnyt Challenger. Markkinaosuuttaan kasvatti selvästi myös Dethleffs, kun taas Hymer joutui antamaan periksi edellisen vuoden lukemistaan.Tehdasvalmisteisten matkailuautojen ensirekisteröinnit (sijoitus/merkki/markkinaosuus 2023/(markkinaosuus 2022):1.Sunlight, 12,99 % (13,76 %)2.Adria, 9,28 (11,89)3.Challenger, 8,81 (4,02)4.Dethleffs, 8,63 (5,09)5.Weinsberg, 6,86 (4,29)6.Pössl, 6,40 (7,06)7.Hymer, 5,94 (10,72)8.Carado, 5,57 (7,15)9.Bürstner, 4,92 (4,92)10.Sun Living, 4,45 (0,18)Kaikkiaan rekisteröintitilastoon kirjattiin 29 eri merkkiä. Yhteismäärä oli 1078 tehdasvalmisteista matkailuautoa, mikä on 3,66 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna (1119 kpl). Tehdasvalmisteisten matkailuautojen lisäksi ensirekisteröitiin 298 muuta matkailuautoa. Vuotta aiemmin määrä oli 324 kappaletta. Tällä listalla suosituimpia merkkejä olivat Mercedes-Benz, Volkswagen, Ford, Iveco ja Man.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMatkailuvaunujen kärkimerkit säilyttivät asemansa - markkina 11 prosentin laskussaUusien matkailuvaunujen rekisteröintitilaston viisi kärkimerkkiä säilyttivät asemansa sekä markkinaosuuksilla mitaten että keskinäisen järjestyksen osalta. Hobby jatkaa selvänä ykkösenä, ja Adria on matkailuautojen lisäksi kakkonen myös vaunujen rekisteröintitilastossa. Viiden suosituimman merkin jälkeen on markkinaosuuksissa selvä hajurako, ennen kuin tulevat seuraavat merkit järjestyksessä Weinsberg, Poksi, Polar, Tomplan ja Fendt. Yhteensä uusia matkailuvaunuja rekisteröitiin viime vuonna 714 kappaletta, kun edellisenä vuonna määrä oli 806 kappaletta.Matkailuvaunujen ensirekisteröinnit (sijoitus/merkki/markkinaosuus 2023/(markkinaosuus 2022):1.Hobby 32,49 % (30,27 %)2.Adria 21,01 (22,70)3.Dethleffs 11,06 (12,78)4.Kabe 9,80 (10,98)5.Knaus 7,98 (8,19)6.Weinsberg 3,64 (0,00)7.Poksi 3,36 (5,33)8.Polar 2,66 (0,12)9.Tomplan 2,38 (2,98)10.Fendt 1,40 (1,86)Lähde: Matkailuajoneuvotuojat ry:n tiedote; kuvat: Janne Huhtala Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV 10.12.2024 Ajoneuvot Mercedes-AMG Purespeed tuo tunnelmavalaistuksen formuloiden halo-turvakaareen 250 kappaleen tuotantoerässä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”