16.12.2014 Liikenne Matti Juhalalle Maineteko-tunnustus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Professori Matti Juhala palkittiin Auto- ja liikennetoimittajat ry:n Maineteko 2014 -tunnustuksella hänen 40 vuotta kestäneestä urastaan autotekniikan salojen parissa. Ajoneuvotekniikan professori Matti Juhala jäi joulukuun alussa eläkkeelle tehtyään merkittävän työn autotekniikan opiskelun opetuksen hyväksi Suomessa. Vuonna 1950 syntynyt Juhala valmistui Otaniemessä Teknisessä korkeakoulussa autotekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 1974.Juhalan tohtorinväitöskirja autonomisesti liikkuvista autoista hyväksyttiin vuonna 1993. Aiheen valinta kertoo Juhalan näkemyksellisyydestä, sillä kiinnostava aihe nousi otsikkoihin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.Juhala on saanut opiskelijoiden lisäksi vuosikymmenien aikana suomalaiset myös yleisemmin innostumaan autotekniikasta. Hän on esitelmöinyt vaikeistakin teknisistä rakenteista kansantajuisesti pilke silmäkulmassa, pitäen kuulijoiden mielenkiinnon yllä faktoissa höystäen tarinaa persoonallisella huumorilla.Myös suomalaisten autolehtien korkeatasoinen testaustoiminta on osittain Juhalan ansiota, sillä hän on varmistanut alan toimittajien autotekniikan opintojen korkean tason.Valmistuttuaan tohtoriksi Juhala toimi Suomen Autoteknillisen liiton puheenjohtajana vuosina 1994–2007.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVuoden junailijaksi Kalle KalajaVuoden junailija on tunnustus, jolla Auto- ja liikennetoimittajat ry haluaa nostaa esiin onnistuneesti hoidettua viestintää, joka on omiaan auttamaan yhdistyksen jäseniä työssään.Tänä vuonna palkitaan tiedotuspäällikkö Kalle Kalaja, joka aloitti työt Toyota Finlandilla vuonna 1998. Kalaja on vetänyt Toyotan viestintää viimeisten yli neljän vuoden ajan.Autoinsinöörin koulutuksensa ansiosta hän pystyy oitis vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin ja on aina valmis auttamaan median edustajia pulmatilanteissa. Kun tähän lisätään ystävällisyys ja työlleen omistautuminen, oli vuoden junailijan valinta helppo tehtävä. Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”