13.10.2016 Liikenne Moni uusii ajokorttinsa yli 70 vuoden iässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valtaosa yli 65-vuotiaista arvioi oman ajokykynsä hyväksi ja yhä useampi uusii ajokorttinsa yli 70 vuoden iässä. Seniorikuljettajien kokemat ajoterveyteen liittyvät ongelmat liittyvät pimeällä ja hämärässä näkemiseen. Tiedot ilmenevät Trafin teettämästä kyselytutkimuksesta.Noin 40 prosenttia 65–84-vuotiaista arvioi näkökyvyssään ilmenneen vaikeuksia. Hitautta katsomisessa ja ajamisessa risteyksissä olivat havainneet erityisesti yli 84-vuotiaat kuljettajat.Heikoimpana osa-alueenaan seniorikuljettajat pitivät ajokykyään tuntemattomassa ympäristössä sekä uusien ja muuttuneiden liikennesääntöjen tunnistamista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViideksi vuodeksi kerrallaan– Eläkeikäisten terveydentilan paranemisen lisäksi muun muassa liikkumistottumukset, aiempi aktiivinen ajohistoria ja asuinpaikan sijainti vaikuttavat iäkkäiden halukkuuteen säilyttää ajokorttinsa. Yli 70-vuotiaiden kuljettajien määrä tulee siis moninkertaistumaan tulevien vuosikymmenten aikana,Trafin erityisasiantuntija Elina Uusitalo kertoo.Nykyisin henkilöauton kuljettamiseen oikeuttava ajokortti annetaan 15 vuodeksi kerrallaan aina siihen asti, kunnes henkilö täyttää 70 vuotta. Tämän jälkeen ajokortti annetaan viideksi vuodeksi kerrallaan.Harva keskustellut ajokunnostaLähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi luopuvansa kortistaan vasta, kun se on terveydentilan kannalta tarpeellista.– Vain kymmenesosa yli 80-vuotiaista ilmoitti, että terveydenhuollon yhteydessä heille on esitetty ajoterveyteen liittyviä kysymyksiä. Vain muutama prosentti vastaajista oli keskustellut terveydenhuollon tai sairaanhoidon yhteydessä ajamisesta, ajokunnosta tai ajoterveydestä, Uusitalo taustoittaa.Moni ajaa päivittäinNoin 70 prosenttia 65–75-vuotiaista ajokortin haltijoista ajaa henkilöautolla lähes päivittäin. Iäkkäiden ajokortin haltijoiden aktiivisesta auton käytöstä kertovat myös keskimääräiset ajosuoritteet.Keskimääräinen ajokilometrien määrä on 7 826 kilometriä vuodessa.Ajaminen vähenee selvästi iän karttuessa. 65–75-vuotiaista noin 70 prosenttia ajoi yli 5 000 km vuodessa, kun taas yli 85-vuotiaista enää 30–40 prosenttia ajoi yli 5 000 km vuodessa.Trafi on kerännyt vuodesta 2009 tietoa seniorikuljettajien kokemuksista liikenteestä. Aineistoa on kerätty kyselytutkimuksella, joka on suunnattu 65 vuotta täyttäneille ajokortin haltijoille.Lähde: Trafi Kuva: LiikenneturvaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen ”kunnon nimet” 20.5.2025 Uutinen Rouheampi ja kyvykkäämpi – Fiat Grande Panda 4×4 -konsepti antaa viitteitä tulevasta 19.5.2025 Yleinen ”Tähän investointi Euroopassa on vaikeaa” – VW-pomo epäileväisenä sarjahybrideistä 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää