13.10.2016 Liikenne Moni uusii ajokorttinsa yli 70 vuoden iässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valtaosa yli 65-vuotiaista arvioi oman ajokykynsä hyväksi ja yhä useampi uusii ajokorttinsa yli 70 vuoden iässä. Seniorikuljettajien kokemat ajoterveyteen liittyvät ongelmat liittyvät pimeällä ja hämärässä näkemiseen. Tiedot ilmenevät Trafin teettämästä kyselytutkimuksesta. Noin 40 prosenttia 65–84-vuotiaista arvioi näkökyvyssään ilmenneen vaikeuksia. Hitautta katsomisessa ja ajamisessa risteyksissä olivat havainneet erityisesti yli 84-vuotiaat kuljettajat. Heikoimpana osa-alueenaan seniorikuljettajat pitivät ajokykyään tuntemattomassa ympäristössä sekä uusien ja muuttuneiden liikennesääntöjen tunnistamista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viideksi vuodeksi kerrallaan – Eläkeikäisten terveydentilan paranemisen lisäksi muun muassa liikkumistottumukset, aiempi aktiivinen ajohistoria ja asuinpaikan sijainti vaikuttavat iäkkäiden halukkuuteen säilyttää ajokorttinsa. Yli 70-vuotiaiden kuljettajien määrä tulee siis moninkertaistumaan tulevien vuosikymmenten aikana,Trafin erityisasiantuntija Elina Uusitalo kertoo. Nykyisin henkilöauton kuljettamiseen oikeuttava ajokortti annetaan 15 vuodeksi kerrallaan aina siihen asti, kunnes henkilö täyttää 70 vuotta. Tämän jälkeen ajokortti annetaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Harva keskustellut ajokunnosta Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi luopuvansa kortistaan vasta, kun se on terveydentilan kannalta tarpeellista. – Vain kymmenesosa yli 80-vuotiaista ilmoitti, että terveydenhuollon yhteydessä heille on esitetty ajoterveyteen liittyviä kysymyksiä. Vain muutama prosentti vastaajista oli keskustellut terveydenhuollon tai sairaanhoidon yhteydessä ajamisesta, ajokunnosta tai ajoterveydestä, Uusitalo taustoittaa. Moni ajaa päivittäin Noin 70 prosenttia 65–75-vuotiaista ajokortin haltijoista ajaa henkilöautolla lähes päivittäin. Iäkkäiden ajokortin haltijoiden aktiivisesta auton käytöstä kertovat myös keskimääräiset ajosuoritteet. Keskimääräinen ajokilometrien määrä on 7 826 kilometriä vuodessa. Ajaminen vähenee selvästi iän karttuessa. 65–75-vuotiaista noin 70 prosenttia ajoi yli 5 000 km vuodessa, kun taas yli 85-vuotiaista enää 30–40 prosenttia ajoi yli 5 000 km vuodessa. Trafi on kerännyt vuodesta 2009 tietoa seniorikuljettajien kokemuksista liikenteestä. Aineistoa on kerätty kyselytutkimuksella, joka on suunnattu 65 vuotta täyttäneille ajokortin haltijoille. Lähde: Trafi Kuva: Liikenneturva Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Liikenne Autoja jää nyt paljon tielle – kaikki eivät selviä takaisin liikkeelle pelkällä akun vaihdolla 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Autokauppa Useiden autokauppojen uskotaan kiertävän arvonlisäveroa – valtio menettää kymmenien miljoonien eurojen verotulot vuodessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt